Huvimetsän Eewertti

Fyssarilla

2011-09-02T14:02:00.000-07:00

Rudolf kävi tänään eläinfysioterapeutti Nina Jäntin vastaanotolla eläinklinikka Focuksella. Aiemminhan Nina on käynyt meillä kotona Frodoa hoitamassa.

Minulle tuli hiukan kiire ehtiä paikalle ajallaan, sillä en päässyt lähtemään töistä silloin kun olin suunnitellut. Emme kuitenkaan myöhästyneet pahasti. Aluksi Nina katsoi Ruun liikkeitä ulkona ja tutki sen lihaksiston päällisin puolin. Ruu on kuulemma oikein hyvässä kunnossa neljä ja puoli viikkoa sitten leikatuksi, Nina sanoi odottaneensa, että se olisi saattanut ontua enemmänkin. Ruuhan ei edes varsinaisesti onnu, ainoastaan on lievästi epäpuhdas kun tarkkaan katsoo. Molempien etusten askel on kuulemma yhtä pitkä, joten leikattukin jalka ojentuu ja taipuu hyvin. Aavistuksen verran Ruu keventää leikattua jalkaa. Lihaksissa ei kuulemma tuntunut selkeitä puolieroja. Lenkkejä saa kuulemma pikku hiljaa alkaa pidentää.

Nina teki myös Ruun kanssa erilaisia "jumppaliikkeitä", joista saatiin kotihoito-ohjeet. Tässä niiden sisältö suurin piirtein:

Tavoitteena on siis
1. Liikkuvuus
2. Lihaskunto (a. kestävyys, b. voima)
3. Koordinaatio.

Näitä pyritään kehittämään mm. seuraavilla tavoilla:

Liikkuvuutta treenataan mm. punnerrusliikkeillä, eli niin että koira menee hitaasti maahan etupää edellä, näitä toistetaan aluksi muutamia kertoja. Tällöin se joutuu etujalkojaan asetellessaan käyttämään laajoja liikeratoja. Myös muistaakseni ryömimisellä voi treenata samaa asiaa.

Syviä lihaksia harjoitetaan mm. etu- ja takajalkojen ristikkäisnostoilla sekä etujalat tasapainolevyn (= esim. vanerilevy jonka alla jokin pieni n. 5 cm korkuinen esine) päällä taiteilemalla.

Koordinaatioharjoituksista saatiin monenlaista vinkkiä. Koiraa voi esim. kävelyttää maassa makaavilla tikapuilla, pujotteluttaa agilitykeppien välistä, ohjata sitä pyörimään 360 astetta itsensä ympäri molempiin suuntiin, peruuttamalla yms. Yhteistä näille liikkeille on, että koira joutuu asettelemaan raajojaan ja kiinnittämään huomiota niiden asentoihin, jolloin koordinaatiokyky ja asentotunto paranevat.

Ruu sai taas vaihteeksi paljon kehuja letkeän avoimesta luonteestaan. Nina kommentoi, että "näin fiksua koiraa on ilo hoitaa". Ruu tajusi kaikkien harjoitusten idean tosi nopeasti pienellä ohjaamisella, jopa niinkin nopeasti että yritti pian fuskata ja oikoa saadakseen palkan nopeammin. Ilmeisesti tyypillistä hoffia?

Ruun rakenteesta Nina huomioi mm. sen, että se kuulemma kantaa itsensä suht pitkäselkäiseksi ja nuoreksi koiraksi hyvin, selkä ei sen paremmin liikkeessä kuin paikallakaan taivu notkolle vaan koira kannattelee itseään hyvin. Jalkojen asennoistakaan (varsinkin etujalathan Ruulla kääntyvät jonkin verran ulospäin) Nina ei ollut erityisen huolissaan, on kuulemma nuorille koirille tyypillistä.

Parin viikon kuluttua pitäisi mennä sitten taas Kouvolaan käymään, toivottavasti paraneminen jatkaa etenemistään yhtä hyvin kuin tähänkin saakka.

Syysarkea

2011-08-31T14:13:00.000-07:00

Meillä hiljaiselo jatkuu. Lenkkeily on edelleen minimissä, tänään käytiin sentään Lemillä kiertämässä noin kilometrin mittainen lenkki lammen ympäri, kun oltiin illalla äitini luona käymässä.

Ruulla oli rasittavan paljon virtaa.

Taivaskin oli aika hienon näköinen.

Ruulla on ylihuomenna ensimmäinen fysioterapiakäynti Nina Jäntin vastaanotolla. Täytyy sitten kysyä, mitä mieltä hän on tuosta liikunnasta. Jotenkin itse ajattelen, että jos koira ei selkeästi onnu eikä kipeydy, niin rauhallinen kävely ei voi olla kovin paha juttu, kun kyse on kuitenkin joka tapauksessa PIENISTÄ lenkeistä. Mutta en tiedä. Täytyy uskoa viisaampia.

Etukäteen olin ajatellut, että täytyy sitten sairaslomalla treenata paljon kaikenlaisia pieniä tottelevaisuusjuttuja ja muita, mutta eipä olla oikeastaan mitään tehty. Minua ihan ahdistaa, miten virikeköyhää tuon koiran elämä tällä hetkellä onkaan. Mutta yllättävän hyvin sen pää näyttää kestävän.

Yksi yö meni muuten vaihteeksi valvoessa. Tai oikeastaan neljä yötä, sillä olin ensin yövuoroissa, ja sitten ensimmäistä vapaapäivää edeltävänä yönä Ruu alkoi keskellä yötä oksentaa. Se oli vähän levottoman oloinen, mutta näytti sitten menevän takaisin nukkumaan, ja olin jo itsekin vetämässä peittoa päälleni, kun oksentaminen alkoi uudestaan, ja entistä rajumpana. Minulle tuli tunne, että koira on nielaissut jotain joka ei sula mahassa vaan vaivaa sitä siellä. Se nimittäin enimmäkseen kakoi ja oksenteli vaahtoa, mutta lopulta sieltä tuli ihan kunnolla mahan sisältöäkin. Soitin jopa päivystävälle, lähinnä kysyäkseni mahdollisia vinkkejä ja tiedustellakseni mikä tilanne hänellä on siltä varalta jos tilanne pahenee ja joudun viemään Ruun jo yöllä lääkärille. Vatsalaukun kiertymää en niinkään nyt pelännyt, sillä Ruu ei missään vaiheessa turvonnut, ja siitä näki selvästi että syöty ruoka (annoin sille yhdessä vaiheessa riisiä, koska ajattelin että se voisi ehkä sen mukana oksentaa sen ylimääräisen, vaivaavan jutun) ja vesi menevät mahaan saakka ennen kuin tulevat ylös. Kiertymässähän mitään ei mene mahaan saakka, eikä koira myöskään pysty kunnolla oksentamaan. Onneksi oli sunnuntain ja maanantain välinen yö, minua rauhoitti tietää, että klinikat aukeavat kahdeksalta ja sitten voin viedä koiran tutkimuksiin, jos tilanne ei siihen mennessä laukea. Viiden aikoihin Rudolf kuitenkin asettui nukkumaan. Heräilin itse tunnin välein tarkistamaan tilanteen, ja kun koira sitten näytti tosiaan vain nukkuvan, nukuin itsekin lopulta puoleen päivään.

Tänään muuten hain postista kauan odottamani treeniliivin, jonka tilasin Agirodussa HelsiTaren kojulta. Nyt pitäisi vain saada koira siihen kuntoon, että päästään treenaamaan... Pakko laittaa vielä tähän hieno peilin kautta ottamani kuva, vaikka tää onkin vähän nolo...

Ongelmia kommenttien lähettämisessä?

2011-08-28T13:33:00.001-07:00

Olen muuta kautta saanut kuulla, että parillakin ihmisellä on ollut ongelmia kommenttien lähettämisessä blogiin. Jos tällaisia ongelmia vielä ilmenee, laittakaa minulle vaikka sähköpostia (saara.joronen @gmail.com) tai yksityisviestiä Facebookin kautta. Vaikka blogiin tuleekin vähänlaisesti kommentteja, ne vähätkin ovat arvokkaita ja haluan olla tietoinen, mikäli blogissa esiintyy teknisiä ongelmia!

Edit/ Okei, nyt taisin keksiä mistä ongelma on saattanut johtua. Minulla on näköjään ollut päällä asetus, joka sallii kommenttien lähettämisen vain rekisteröityneille käyttäjille. Huomasin tämän, kun lähetin itse testikommentin. Nyt asetusten pitäisi olla niin, että myös rekisteröitymättömät lukijat voivat kommentoida!

Traumat

2011-08-25T15:55:00.001-07:00

Milloinkohan minä oikeastaan aloin haaveilla toisesta koirasta? Ainakaan kahden koiran pitäminen ei ihan äkkiä Frodon hankkimisen jälkeen tullut mieleen. Tiesin, että tulisin opiskelemaan useampia vuosia, ja silloin yhdenkin koiran pitäminen olisi vaativaa. Niin kuin se olikin.

Kuitenkin jo reilusti ennen valmistumista muistan ajatelleeni, että sitten kun valmistun, hankin toisen koiran. Frodolle kaveriksi. Itselleni harrastuskoiraksi. Pitkään, hyvin pitkään ajattelin, että se olisi bordercollienarttu. Ensimmäistä kertaa olin vakavissani hankkimassa toista koiraa kesällä 2007, sen jälkeen kesällä 2009. Molemmilla kerroilla kyseessä olisi tosiaan ollut bordercollienarttu.

Ja sitten Rudolf tuli elokuussa 2010.

Muistan, että kauan ennen Ruun tuloa minulla oli jonkinlaisia haaveita ja mielikuvia siitä, millaista arki kahden koiran kanssa olisi. Olisi ihanaa katsoa, miten koirat leikkisivät yhdessä esimerkiksi mökillämme Laikossa, tai kuinka kivaa olisi tehdä pitkiä metsälenkkejä ja katsella, kuinka koirat juoksevat peräkanaa pusikoissa. Seurattuani Frodon käyttäytymistä parin tutun koiran kanssa, arvelin että toinen koira voisi rauhoittaa sitä, että se voisi saada henkistä tukea itseään parempihermoiselta koiralta. Arvelin että SE voisi hyötyä siitä, että meillä olisi toinenkin koira.

Jonkun kerran minulta kysyttiin, olenko miettinyt mitä teen, jos Frodo ei tulekaan toisen koiran kanssa toimeen.
"Tulee se," minä sanoin. Mielessäni ei käynytkään se toinen vaihtoehto. En vain osannut kuvitellakaan miten Frodo, joka heikkouksistaan huolimatta toisten koirien seurassa oli usein rauhallinen ja omaksi itsekseenkin yllättävänkin tasapainoisen oloinen, voisi olla tottumatta toiseen koiraan.

Mikä sitten meni vikaan? Täytyy sanoa, etten vieläkään tiedä, ja se aiheuttaa minulle suurta epävarmuutta. Huomaan, että jatkan selittelyä ja selitysten etsimistä vieläkin, vaikka Frodo on ollut haudassa kaksi kuukautta, ja stressi - sekä minun, sen että Ruun - on lauennut. Ongelma on siinä, että koska minä en tiedä mikä meni vikaan ja mitä tein väärin, pelkään, että sama toistuu jonain päivänä.

Olisi helppoa vain päättää, etten enää koskaan ota useampaa koiraa yhtäaikaa.

Mutta sitten toisaalta mieleen alkavat palautua ne haaveet, joita minulla oli ennen Ruun tuloa. Mielikuvat kahdesta koirasta, jotka ovat keskenään kaveruksia ja tulevat hyvin toimeen keskenään. Täytyykö minun vain hyväksyä, etten koskaan saa kokea sitä kahden koiran omistamisen iloa? Joskus minusta tuntuu, että minun on jossain vaiheessa hankittava toinen koira vaikka vain siksi, että saisin jonkinlaisen "korjaavan" tai "eheyttävän" kokemuksen. Saisin nähdä, että elämä jatkuu, ja että kaikki ei ole kuitenkaan pelkkää epäonnistumista, vaikka välillä siltä tuntuu.

Viime aikoina olen ajatellut, että voisin jossain vaiheessa (aikaisintaan puolentoista - kahden vuoden kuluttua) hankkia Ruun rinnalle jonkin pienehkön, ehkä noin kymmenkiloisen koiran. Sellaisen näppäränkokoisen ja syliinmahtuvan, jonkun mutkattoman otuksen jonka kanssa voisin harrastaa tokoa ja agilitya. Roduista muun muassa kääpiösnautseri ja lancashire heeler ovat käväisseet mielessäni, ihan vain ajatusleikkinä ilman tarkempaa tutustumista. En ole koskaan aikaisemmin ajatellut hankkivani pientä koiraa. Koen hoffin omaksi rodukseni, mutta jotenkin kaksi hovawartin kokoista ja -luontoista koiraa yksinasuvalla ihmisellä pienehkössä asunnossa tuntuu aika haastavalta ajatukselta. Ehkä liian haastavalta.

Mutta en tiedä, uskallanko koskaan hankkia minkäänrotuista toista koiraa Ruun elämän aikana. Ja silti - niin kauan kuin en hanki, muistot elämäni ainoasta talvesta kahden koiran kanssa vainoavat minua.

3,5 viikkoa leikkauksesta

2011-08-25T08:27:00.001-07:00

Täällä toipuminen ja hiljaiselo jatkuu.

Kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen otin itse Ruulta hakaset pois, niitä oli huimat neljä kappaletta. Oikeanlaista poistovälinettä sain tosin vähän metsästää, olin ajatellut vain napata töistä tikinpoistoveitsen (joita meillä on kymmeniä ja jotka ovat kertakäyttöisiä), mutta Ruulla olikin metallihakaset. Onneksi oikea väline löytyi toisella osastolla työskentelevän kaverin kautta. Rudolf ei edes huomannut kun napsin "niitit" irti, vaikka olin varmuuden vuoksi ajoittanut niiden poistamisen sellaiseen hetkeen kun olimme äidin luona kylässä, ja koiralle löytyi niin ollen kiinnipitäjä.

Niinpä Ruu ei enää edes tarvitse hienoa vanhasta paidasta tuunaamaani "pakkopaitaa":

17. päivä kävimme sitten kontrollikäynnillä Kouvolassa. Käynti oli nopea, joskin ajaminen vei taas oman aikansa. Kyllä siinä se puoli päivää menee kun edes takaisin Kouvolaan ajelee, ei voi kuvitellakaan että työpäivänä lähtisi. Toipuminen on kai sujunut ihan odotetusti, taivuttaessa kipureaktio oli edelleen selvä, mutta se ei kai tässä vaiheessa ole mitenkään poikkeuksellista. Mitään lisäohjeita ei tullut, kuulemma edelleen pitää jatkaa ihan minimilenkkeilyä hihnassa.

Olen kyllä kuitenkin alkanut ihan himpun verran pidentämään "lenkkejä", jos niitä nyt edes voi lenkeiksi sanoa. Kun pari ekaa viikkoa käveltiin vain korttelia ympäri (n. 300 m) 2-3 kertaa päivässä, niin nyt ollaan pisimmillään tehty noin kilometrin lenkkiä pari kertaa päivässä. Täytyy sitten vähentää jos Rudolf tuntuu kipeytyvän. Se ei kuitenkaan enää onnu selkeästi, ja epäpuhtaudenkin huomaa vain jos tarkasti katsoo.

Sisällä KAIKEN riekkumisen estäminen on ollut ihan rehellisesti sanoen mahdotonta. Suurimman osan ajasta Ruu on ollut ihan rauhallisesti, mutta valehtelematta joka päivä tulee ainakin pari tilannetta, jolloin se lähtee juoksemaan, syöksähtää nopeasti ympäri tms. Joskus näissä tilanteissa se vinkaisee kun jalkaan koskee, mutta nykyään jo selvästi harvemmin, ehkä maksimissaan pari kertaa viikossa. Samoin sängylle ja sohvalle sekä sieltä alas se kiipeää juuri silloin kun sattuu huvittamaan, yritän vain katsoa ettei se tulisi hirveällä rytinällä ja vauhdilla alas. Autosta olen nostanut sen. Mitään pidempiä portaita meillä ei onneksi ole.

Nyt täytyisi sitten alkaa myös suunnittelemaan fysioterapiaa. Olen ottanut yhteyttä paikalliseen fyssariin Nina Jänttiin, joka aikanaan kävi Frodonkin tutkimassa. Tällä viikolla meidän pitäisi sopia aikoja, jolloin Ruun fysioterapia tullaan aloittamaan.

Hidastahan tämä on, ja pitkille lenkeille tekisi jo mieli. Mutta päivä kerrallaan.

Rudolfin kasvukuvat

2011-08-05T09:12:00.000-07:00

Vilkaiskaapa vasenta sivupalkkia, tein Ruun kasvukuvista sinne oman sivunsa. Huh, kuinka paljon aikaa kaikkien koneelleni kertyneiden kuvien järjestäminen veikään!

Toipumista

2011-08-04T12:44:00.000-07:00

Operaatiosta 3,5 vrk. Tiistaina Rudolf alkoi nukkua pidempiä unia, ja tiistain ja keskiviikon välinen yö meni yhtä heräämistä ja uikutushetkeä lukuunottamatta sikeässä unessa. Edelleen koko hereilläoloaika oli kuitenkin apaattista pönötystä ja hiljaista vikinää.

Hoitokuvioissa oli vähän järjestämistä, sillä minulla oli keskiviikkona iltavuoro ja torstaina eli tänään aamu, eikä huvittanut vielä jättää Ruuta yksin. Kaulurin kanssa se on nukkunut yöt, mutta ei ole siihen vielä niin tottunut, että uskaltaisin jättää sen kanssa kahdeksaksi tunniksi yksin. Olin myös melko ylivarovainen kipulaastarin suhteen, sillä jos koira onnistuisi irrottamaan laastarin ja syömään sen, se olisi sille hengenvaarallista. Niinpä en uskaltanut jättää Rudolfia yksin niin kauan kun sillä oli laastari. Päädyimmekin äitini kanssa siihen, että hän hakee Ruun luokseen keskiviikkona ennen kuin lähden töihin, ja palauttaa sen torstaina kun tulen töistä. Tuntui kurjalta olla koirasta vuorokausi erossa heti toipumisen alkuvaiheessa, mutta toisaalta Ruulle itselleen oli kuitenkin paljon kivempi, ettei sen tarvinnut olla kivuliaana kauluri päässä yksin kahta pitkää vuoroa melkein putkeen. Eikä minun sitten taas olisi ollut mitään järkeä hakea Ruuta keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi kotiin, kun se olisi taas torstaiaamuna tarvinnut hoitajaa. Niinpä olin sitten ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen yön kotona ilman yhtään koiraa. Edellinen kerta oli joulukuussa kun työpaikan pikkujouluja edeltävänä iltana vein molemmat koirat hoitoon.

Keskiviikkona ilmeni kuitenkin toipumisessa uusia ongelmia. Rudolfhan pissasi heti leikkauspäivänä kotiin tultuamme, samoin seuraavana aamuna eli tiistaina. Sen jälkeen tulikin sitten yli vuorokauden tauko virtsaamisessa. Tässä vaiheessa Rudolf oli aika haluton juomaan suoraan vettä kupista, mutta suostui syömään vedestä, kermaviilistä ja kuivamuonanappuloista sekoitettua velliä, samoin maidon ja veden sekoitusta. Myös ruoka-annokset turvotin vedessä lisänesteen saamiseksi, vaikka normaalisti en yleensä nykyään jaksa turvottaa niitä. Nestettä koira oli siis kaiken järjen mukaan saanut. Kävelytin sitä ulkona metsän laidassa kahteen otteeseen tiistai-iltana sekä kahteen otteeseen keskiviikkoaamuna, mutta koiralla ei ollut hirveästi edes yritystä pissiä. Aamulla se sentään pari kertaa nosti jalan puuta vasten, mutta laski sen heti taas aivan kuin ei olisi sitten tajunnutkaan mitä pitikään tehdä.

Niinpä Ruu joutui sitten käymään äidin kanssa lääkärissä minun mentyäni iltavuoroon. Ärsytti taas kerran, etten päässyt itse viemään sitä. Minun eläimiäni ei ole koskaan kukaan muu käyttänyt lääkärissä kuin minä itse, ja jo lapsena minä olin kaikilla meidän perheen eläinten lääkärireissuilla mukana, koska olin yleensä paras henkilö pitämään niitä kiinni kun en liikaa säälinyt niitä tai pelännyt piikkejä ja muita toimenpiteitä, kuten esimerkiksi äitini. Nytkin äiti panikoi miten pärjää Ruun kanssa lääkärissä, mutta suostui sen kuitenkin sinne viemään. Reissu oli kuitenkin mennyt hyvin, eikä Ruussa sitten loppujen lopuksi ollut mitään katetroitavaa, sen rakko oli ollut ihan tyhjä. Itse asiassa äiti soittikin Ruun pissineen pienen määrän juuri ennen lääkäriin lähtöä, mutta päädyimme kuitenkin käyttämään sen siellä että näkisi onko rakossa vielä jotain vai oliko se kunnolla tyhjentynyt. Tämän jälkeen ongelmia virtsaamisen kanssa ei sitten ole ollutkaan.

Viime yönä Ruu oli kuulemma heräillyt ja piipitellyt muutamaan otteeseen, samoin aamulla ollut edelleen piipittelevä eikä ruoka ollut maistunut. Mutta sitten tulee käänne. Kun kipulaastari otettiin pois kolmen vuorokauden tultua täyteen, Ruu muuttui toiseksi koiraksi! Väsynyt se on edelleen, ja vingahtelee silloin tällöin levossa ollessaan kun jalka ilmeisesti joutuu kivuliaaseen asentoon, mutta yleisesti on silti ihan eri oloinen kuin vielä eilen tai äidin mukaan tänä aamuna. Sillä on kuitenkin jo normaali katse silmissään, se reagoi asioihin nopeammin ja on paljon kiinnostuneempi ympäröivästä maailmasta. Ruoka menee alas normaalisti eikä koira enää uikuta.

Tämä ilta on mennyt Ruulta lähinnä nukkuessa, ilmeisesti se nukkuu nyt univelkojaan pois kun ei ole enää niin huonovointinen kuin alussa. Huomenna minulla on vapaapäivä, ja viikonloppuna sen uskaltanee jo jättää yksin kotiin työvuorojeni ajaksi.

Tikkien raapimista estävä paita kaipaa vielä vähän tuotekehittelyä...

Operaatio takana päin

2011-08-02T10:33:00.000-07:00

Rudolf leikattiin eilen Kouvolan eläinlääkäriasemalla.

Menimme paikan päälle kymmeneksi. Pääsimme heti sisään toimenpidehuoneeseen ja Ruu rauhoitettiin. Se suhtautui eläinlääkärin tutkimukseen yhtä rennosti kuin aiemminkin (mm. heittäytyi selälleen tutkimushuoneen lattialle), ja tipahti rauhoitusaineen vaikutuksesta kantokuntoon ihan parissa minuutissa. Kaksi hoitajaa tuli kantamaan Ruun pois ja lähdimme mukana olleen äitini kanssa tappamaan aikaa Kouvolan keskustaan.

Eläinlääkäri Esa Kesti sanoi, että noin 99% vastaavista operaatioista onnistuu tähystyksessä, mutta hän haluaa etukäteen "varoittaa", että homma hoidetaan joka tapauksessa, eli jos ei jostain syystä tähystyksessä onnistu, niin sitten leikataan kirurgisesti. Eli minun ei pitäisi säikähtää, jos olisikin käynyt niin että olisi jouduttu koiraan isompaa reikää tekemään. Samaan hengenvetoon hän kyllä totesi myös, ettei muista yhtään olkaniveltä, jota ei olisi onnistunut tähystyksessä operoimaan.

Alustavasti meille sanottiin, että leikkauksessa kestää valmisteluineen ja heräämisineen pari tuntia, ja että minulle sitten soitetaan kun on valmista. Kun kaksi tuntia oli kulunut - kävimme tässä välissä mm. syömässä - vilkuilin jo levottomana puhelinta. Kahden tunnin ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua hoitaja sitten soitti, että Rudolf on vielä sen verran väsynyt, että sen heräämistä halutaan seurata vielä ainakin tunnin ajan. Olimme siinä vaiheessa jo palanneet klinikan pihalle, mutta lähdimmekin sitten jatkamaan ajan tappamista...

Kun lopulta palasimme klinikalle, jouduin odottamaan vielä vähän aikaa odotustilassa. Suljettujen ovien takaa alkoi jossain vaiheessa kuulua surkeaa ulvontaa, jota en onneksi tunnistanut oman koirani ääneksi... Pian tämän jälkeen hoitaja toi vielä varsin tokkuraisen Ruun minulle. Rudolfiin tuli kuitenkin heti vauhtia kun se näki minut. Toinen olkapää oli siteissä ja toisessa etujalassa oli side laskimokanyylin jäljiltä. Koira oli viime näkemältä muuttunut kovin potilaan oloiseksi. Hoitaja kertoi, että Ruu oli alkanut heräillessään ulvomaan, joten hän oli päättänyt tuoda sen odotustilaan minun luokseni. Odotustilassa Ruu hetken vinkumisen jälkeen asettuikin uudestaan nukkumaan lattialle.

Jouduimme odottamaan aika kauan ennen kuin pääsin eläinlääkärin juttusille. Lopulta pääsin kuitenkin tapaamaan Esa Kestiä joka kertoi, että leikkaus oli onnistunut odotetusti ja irtopala oli poistettu. Seuraavien kahden viikon ajan saamme tehdä vain pakolliset pissityskävelyt, ja sisälläkin liikuntaa tulee rajoittaa niin, että koira ei saa hyppiä, kiivetä portaita, tehdä äkkinäisiä liikkeitä tms. Mitään katastrofaalista sinänsä ei voi tapahtua, sillä leikkauskohdassa ei ole mitään mikä voisi revetä tai mennä "rikki" - nivelpussissa on kuulemma vain kaksi pienen pientä reikää ja iholla samoin. Liika liikkuminen aiheuttaa kuitenkin turhaan kipua ja pidentää toipumisaikaa. Minua varoitettiin, että ensimmäinen yö tulee todennäköisesti olemaan hankala, mutta sen jälkeen pitäisi alkaa pikku hiljaa helpottaa. Tikit poistetaan kahden viikon kuluttua, ja samalla Esa Kesti haluaa nähdä kuinka Ruu liikkuu kipeällä jalalla. Alustavasti normaalielämään palaaminen vie noin kaksi kuukautta, ja toki senkin jälkeen kuluu aikaa ennen kuin Rudolfin lihaskunto saadaan normaaliksi.

Niinpä kotiuduimme kipulääkkeiden kanssa. Koska minulla olisi seuraavana päivänä aamuvuoro, olimme sopineet että menisimme Ruun kanssa äitini luokse ja minäkin olisin siellä yötä, ja Ruu jäisi sitten seuraavaksi päiväksi äidin hoitoon. Kotimatkan Ruu nukkui. Illan mittaan puudutusaineiden vaikutus alkoi kuitenkin selvästi vähentyä, ja koirasta tuli selkeästi kivuliaamman oloinen. Sillä on Durogesic-kipulaastari (vaikuttava aine fentanyyli, eli sieltä kipulääkkeiden vahvimmasta päästä, käytännössä morfiinin tasoinen "huume") jonka vaikutus kestää 72 tuntia, ja leikkausta seuraavana aamuna alkoi myös Rimadyl kuurina 75 mg x2/vrk. Lääkkeistä huolimatta Ruu on kuitenkin tähän saakka uikuttanut ja ollut tuskaisen oloinen koko hereilläoloaikansa. Se myös hengittää nopeasti ja pinnallisesti sekä läähättää herkästi, ja silmissä on lasittunut katse. Illan mittaan Ruu nukkui pienissä pätkissä, ja yö oli varsin levoton. Hereillä ollessa se mielellään seisoo ja uikuttaa, kuitenkin jos asettelen sen maahan kyljelleen, se saattaa asettuakin siihen ja alkaa nukkumaan.

Ilme kertoo paljon.

Nyt leikkauksesta tulee kohta puolitoista vuorokautta, ja olemme Ruun kanssa kotona. Rimadylin saamisen jälkeen sen on helpompi nukkua. Univelkaa varmasti kertyy, sillä Ruun unet ovat olleet pätkittäisiä, se ei ole leikkauksen jälkeen nukkunut kuin maksimissaan kolmisen tuntia putkeen, päivällä ei sitäkään. Olettaisin, että isompien kipujen hellittäessä se tulee olemaan vielä väsynyt monta päivää, kun kunnon unet jäävät nyt kipujen vuoksi väliin.

Mennään siis päivä kerrallaan, mutta itseäni helpottaa kun tiedän, että tämän pitäisi päivä päivältä pikku hiljaa helpottaa. Rudolf-raukka ei tosin tiedä sitä, koirilla kun ei ole muuta kuin tämä nykyhetki.

Puukon alle

2011-07-12T14:26:00.000-07:00

Kävimme Ruun kanssa tänään Kouvolan Eläinlääkäriasemalla ortopedi Esa Kestin vastaanotolla ja samalla päätettiin, että oikean olkanivelen OCD operoidaan.

Ruu on siis saanut neljä Cartrophen -injektiota viikon välein. Selkeästi ei ole ontunut, mutta silloin tällöin levossa vingahtelee sen oloisena että jokin vaivaa. Tänään tutkimuksessa olkanivelen taivutuksessa tuli myös selkeä kipureaktio esille.

Esa Kesti halusi tehdä Ruulle tietokonetomografiatutkimuksen ja minä kilttinä tyttönä suostuin, vaikka kustannukset hieman hirvittivätkin. Kyselin kyllä vähän että eikö voisi suoraan tähystää ja sitten samalla tarvittaessa operoida. Kai sekin olisi ollut mahdollista, mutta TT:ssa saadaan kuulemma todella tarkkaa tietoa samalla kertaa sekä molemmista kyynär- että olkanivelistä. Tämän vuoksi Kesti halusi tehdä myös TT-tutkimuksen. Ja koska tutkimukseen pääsi saman tien, jätin sitten Ruun rauhoitettuna klinikalle ja lähdin itse välillä syömään.

Tunnin kuluttua pääsin näkemään Ruun etujaloista otetut kuvat. Täytyy sanoa, että uskomatonta tämä nykytekniikka! Olen nähnyt ihmisistä TT:llä otettuja viipalekuvia, mutta tämä oli vieläkin hienompaa. Tietokoneen näytöllä näkyi kolmiulotteinen, selkeä ja valokuvantarkka kuva Ruun etujalkojen nivelistä. Löydös oli odotettu, eli oikeassa olkanivelessä näkyi selkeä "kuoppa". Kyynäreet ja vasen olkanivel olivat ok, mikä on todella hyvä asia. Kesti sanoi, että Ruu on tavallaan vähän rajatapaus, ja että ei olisi ehdottoman väärin vaikka sitä haluaisi tässä kohtaa vielä hoitaa konservatiivisesti, mutta hän kuitenkin suosittelisi leikkausta jos saisi itse päättää. Taivuin tässä kohtaa kyllä itsekin operoimisen kannalle. Nyt kun kerran operaatiota on varsin selkeästi kuitenkin suositeltu, harmittelisin myöhemmin jos en leikkauttaisi Ruuta ja sitten sille tulisikin jotain myöhempää ongelmaa OCD:n vuoksi. Nyt kun operoidaan, tiedän ainakin että kaikki on tehty viimeisen päälle, eikä tarvitse sitten jossitella jos vielä myöhemmin tulee ongelmia.

Se, että vakuutus ei korvaa, aiheuttaa kyllä hieman päänvaivaa. Sinänsä olin jo leikkauksen mahdollisuuteen varautunutkin, mutta ne rahat upposivat nyt jo pelkkään TT-tutkimukseen. Tätä vaihetta en ollut osannut ennakoida. Mutta tähän suuntaanhan eläinlääketiede menee, mitä nykyaikaisempia ja hienompia tutkimusmenetelmiä saadaan käyttöön, sitä tarkemmin myös tutkitaan ja sitä enemmän omistaja maksaa. Diagnostiikan apuvälineinä käytettävät kuvantamistutkimukset ovat juuri siinä mielessä vähän ristiriitaisia, että ne eivät vielä edes ole varsinaista "hoitoa" vaan pelkästään ongelman tarkentamista ja toteamista. Mutta silti tämä osuus maksaa vähintään yhtä paljon kuin itse ongelman korjaaminen. Toisaalta tarkka diagnoosi voi parantaa ennustetta ja mahdollistaa tarkemman täsmähoidon antamisen. Eläinlääkärit ovat varmasti innoissaan siitä, että lähes kaikkia ihmispuolen hienouksia voidaan käyttää jo eläintenkin tutkimuksessa, mutta omistaja joutuu joskus tarkkaankin miettimään, mitä kaikkea kannattaa tehdä. Itse saatoin tänään maksaa TT:sta mahdollisesti turhaan 850 euroa sillä tulokset olivat sitä mitä odotettiinkin, mutta toisaalta sitä ei voinut tietää etukäteen. Jos TT:ssa olisi todettu esimerkiksi myös jossain muussa nivelessä muutoksia jotka eivät rtg:ssa näkyneet, olisin varmasti tyytyväinen siitä että tutkimus tuli tehtyä.

Koirankuljetusväline

2011-07-05T17:02:00.000-07:00

Auton vaihtaminen ei ehkä varsinaisesti ole koirablogiin liittyvä asia, mutta koska koiraihmisellä on ihan tietyt kriteerit auton valinnassa ja koska auto tuntuu joskus olevan melkeinpä keskeisin ja välttämättömin koiraharrastusväline itse koiran ohella, en malta olla pälättämässä uudesta hankinnastani tänne(kin).

Minun Fiat Mareani hajosi suht perusteellisesti parisen viikkoa sitten. Melko pian kävi selväksi ettei minulla itselläni ole ihmeemmin motivaatiota alkaa korjauttamaan sitä, joten aloin katselemaan uutta autoa. Budjetti oli toki hyvin rajallinen, joskin pankin kanssa saatiin asiat sovittua niin etten mene ihan vararikkoon vaikka erittäin maltillisen autolainan muiden menojeni ohelle otankin.

Olin moneen kertaan jo etukäteen miettinyt, millaisen auton seuraavaksi hankkisin. Jossain vaiheessa mietin että voisin periaatteessa pärjätä jollain pikkuruisella kaupunkiajeluun tarkoitetulla kipolla, jos kaataisin takapenkit ja saisin sillä tavalla tilaa koirahäkille. Pieni kulutus ja halvemmat vakuutusmaksut houkuttelivat. Aika nopeasti päädyin kuitenkin katselemaan vanhoja tuttuja farkkuja, kun en muutakaan kai osaa kuvitella omistavani.

Tällä kertaa autoa etsiessä tuli taas kerran huomattua, miten pitkälti mielikuvien varassa sitä onkaan. Ja miten pitkälle autonosto on fiilispohjainen asia. Olen aina halunnut omistaa Volkswagenin tai Toyotan. Tylsiä, tuttuja automerkkejä. Merkkejä, joihin minun mielikuvissani yhdistyvät sanat luotettavuus ja varmuus. Selasin nettiautoa maanisesti useita päiviä, on se jännää miten tällainen suht autoista tietämätönkin naisihminen näistä asioista innostuu. Kriteerilistani oli suunnilleen seuraavanlainen: korkeintaan kymmenisen vuotta vanha, korkeintaan ~ 200t ajettu, farmarimallinen, EI punainen (tämä oli tärkeä kriteeri, molemmat aiemmat autoni ovat olleet punaisia vaikka juuri tuosta väristä en ole koskaan ihmeemmin pitänyt), ilmastoitu, ns. perusmukavuuksilla kuten sähköikkunoilla ja kaukosäätöisellä keskuslukituksella (ihme kyllä, nämäkään eivät ole edes 2000-luvun autoissa itsestäänselvyyksiä) varustettu.

Parin koeajon jälkeen se sitten löytyi, vuosimallin 2002 metallinhohtovihreä Toyota Avensis. Olen häneen todella ihastunut <3 Tavallista tavallisempi autohan se on, eikä enää mikään nuorikaan, mutta on silti mukavaa ajella itselleen uudella autolla ja ihmetellä sen ominaisuuksia.

Huvimetsäläiset koolla

2011-07-05T16:10:00.000-07:00

Tämä teksti olisi oikeastaan kuulunut kronologisesti parin aiemman tekstin edelle, mutta mitäpä siitä. Viikonloppuna 18.-19. kesäkuuta vietettiin Rudolfin syntymäkodissa, Ristiinassa Huvimetsän kennelissä pentuetapaamista. Paikalla olivat kaikki kahdeksan E-pentua sekä muutama vanhemmankin vuosimallin huvimetsäläinen. Sunnuntaina paikalle saapuivat myös E-pentujen isä Veeti ja setä Eelis omistajansa Annikan kanssa.

Olin vähän epävarma siitä tulisimmeko Ruun kanssa ollenkaan paikalle, sillä Ruulla oli juuri viikkoa aiemmin todettu OCD ja se oli ns. sairaslomalla. Koska liikuntaa ei ollut kokonaan kielletty - vaan ainoastaan riehuminen ja treenaaminen - saavuimme kuitenkin paikalle, joskin Ruu joutui melko paljon viettämään aikaa auton takakontissa ja ulkoiluttelin sitä hiljakseen vain silloin kun muita koiria ei ollut paikalla. Harmi sinänsä, Rudolf olisi varmasti kovasti tykännyt temuta siskojensa kanssa mutta se ei nyt sitten tällä kertaa ollut mahdollista.

Niinpä kuvissakin esiintyvät käytännössä melkein kaikki muut koirat paitsi Rudolf itse. No, on siitä muutama kuva tullut otettuakin, kiva että pääsin välillä näkemään muitakin pentuja.

Yläkuvassa vas. Pinja (Entriikka), Dora (Eldoora) ja Eppa (Ebba).

Yläkuvassa Dora.

Yläkuvassa Femma (Hofmarien Gimme Five), Eppa ja Pinja.

Ja vähän vanhempaa vuosikertaa, B-pentueen yhdeksänvuotias tokotykki Basti eli Fi Mva Se Mva Fi Tva MMV-10 JK 2 Huvimetsän Bastian

Ja viimein päästiin näkemään livenä myös E-kakaroiden isä Veeti, eli Gipstern Fendor, multivalio ja monipuolinen toko-, pk- ja agilitykoira.

Veeti ja Eelis (Soffahoffin Elämänjano, Veetin velipuoli ja niin ollen E-lasten "setä") tekevät tuttavuutta Doran kanssa. Veeti taisi tunnistaa omakseen?

Velmu (Elwood) ja Dora. Velmun päässä näin paljon samaa Ruun kanssa, kolmas veli Milo on sitten ehkä enemmän omantyyppisensä. Tässäkin kuvassa yhdennäköisyys Ruuhun on (erityisesti ilmeiden osalta) mielestäni huomattava.

E-pentue, vasemmalta Ruu, Milo (Ernesti), Velmu, Muska (Edwiina), Dora, Sylvi (Eugeenia), Eppa ja Pinja. Etualalla tietysti ylpeä isä.

Muska hyppää uimaan.

Keneltä lie kakarat vesipetogeeninsä perineet?

Pinja tulee ryöstämään siskolta kepin, Muska nöyränä toteaa että ota vaan.

Lauantai-ilta kului siis saunoen, grillaten ja koirien kisailua ja leikkimistä seuraten. Oli kiva päästä tutustumaan Ruun pentuesisarusten omistajiin, kaikki vaikuttivat oikein mukavilta. Pääosin tuntuivat olevan varsin aktiivista koiraharrastajaporukkaa, toivottavasti törmäilemme jatkossa erilaisten harrastusten parissa koirinemme.

Sunnuntaina otettiin yhteiskuvia, pidettiin näyttelyharjoitukset ja käytettiin lopuksi koirat uimassa. Olin odottanut kovasti Ruun isän Veetin näkemistä, sillä en ollut aiemmin nähnyt sitä muuta kuin kuvissa. Vaikutelma oli kyllä todella positiivinen. Vanhempien, jo kypsään aikuisikään ehtineiden hoffien käyttäytyminen on kyllä jotenkin todella arvokasta ja omanarvontuntoista. Minuun teki vaikutuksen se, miten Veeti ja Eelis jolkottelivat ylväinä autosta meidän ihmisten keskelle, vilkaisivat tyynesti ympärilleen että jaa, tällaista porukkaa, ja se siitä sitten. Käyttäytyminen on rauhallista ja vieraita ihmisiä kohtaan melko välinpitämätöntä, mutta koirista näkee silti että ne ovat itsevarmoja ja tarkkaavaisia. Kontrasti meidän muiden vuoden ikäisiin riiviöihimme on kyllä melkoinen :D Mutta sehän onkin hoffeille tyypillistä, nuorina nämä ovat hyvin vilkkaita ja koheloita, mutta ilmeisesti siis todellakin rauhoittuvat iän myötä.

Lisää vesipetoilua

2011-07-05T12:01:00.000-07:00

Ostinpa Ruulle pelastusliivit, kun sellaiset huomattavassa alennuksessa (14 eur) löysin. Liivien kanssa uimista kokeiltiin heti mökille päästyämme, ja tulokset vaikuttavat lupaavilta. Ruu ui liivit päällä paljon rauhallisemmin ja paremmassa asennossa, eikä vaikuta samalla tavalla hätäiseltä kuin ilman liivejä. Ilmeisesti se itsekin tykkää uida liivien kanssa kun huomaa niiden kelluttavan.

Nyt Rudolf uskaltaa jo hypätä laiturilta. Ihmisen perässä hyppää laiturin päästä saakka pienen miettimisen jälkeen, ihan houkuttemattakin. Ennen hyppäämistä tosin täytyy vähän uikuttaa ja epäröidä. Jännästi tuo osaa kuitenkin ilman liivejäkin hypätä niin, ettei pää mene veden alle.

Toivoisin, että pääsisimme jossain vaiheessa vepeä harrastamaan. Se olisi laji, joka todennäköisesti onnistuisi vaikka Ruulle jäisikin OCD:sta johtuvia nivelvaivoja. Sen vuoksi olen kannustanut sitä veteen hyppäämisessä ja esineiden vedestä noutamisessa, että niistä tulisi alusta saakka tuttuja ja kivoja asioita. Tällä hetkellä täytyy tosin olla vielä koiran fyysisen rasittamisen kanssa varovainen, koska OCD:n tilanne on ihan kokonaan auki, vaikka varsinainen lepojakso päättyikin.

Raajarikko-Ruu

2011-07-05T07:15:00.000-07:00

Rudolfillahan on ollut muutama enemmän tai vähemmän mietityttämään jäänyt ontuminen ensimmäisen elinvuotensa aikana. Ensimmäinen kerta tapahtui heti meille tultua kahdeksan viikon iässä, kun Frodo mökillä ollessamme ärähti Ruulle ja hypähti jotenkin sen päälle, jolloin Rudolf satutti oikean etujalkansa. Se toipui kuitenkin nopeasti, ja unohdin koko asian. Puolivuotiaana siskonsa Sylvin kanssa leikkiessään Ruu sitten satutti saman jalan uudestaan. Tällöin vielä ajattelin, että kyseessä on sattuma. Kuitenkin kevään aikana Ruu satutti saman jalan vielä kolme kertaa uudestaan, kaikki olivat tilanteita joissa se hypähti nopeasti esim. metsälenkillä sivuun, juoksi Frodon kanssa tms. Olin muutenkin ajatellut välikuvauttaa Ruun, ja nämä ontumiset varmistivat sen päätöksen, että kuviin tosiaan mennään.

Niinpä viikkoa ennen Ruun yksivuotissynttäreitä kävimme Tikan eläinklinikalla kuvauksessa. Ruulta kuvattiin kyynärnivelet, olkanivelet ja lonkat. Oma eläinlääkärimme ei nähnyt kuvissa mitään erityistä. Kyynäreet ja olat näyttivät siisteiltä, kasvulinjat sulkeutumassa. Lonkista vasen oli hivenen löysempi kuin oikea, eikä reisiluun pää ollut aivan ihanteellisen pyöreä, mutta kuvan huomattava vinouskin saattoi vaikuttaa ainakin löysyyteen. Oikeassa lonkassa ei näyttänyt olevan mitään huomautettavaa, se oli oikein tiivis ja hyvin paikallaan lonkkamaljassa. Itse katsoin lonkkia aika kriittisesti, mutta eläinlääkärin mukaan niissä ei pitäisi olla mitään huolehtimisen arvoista, huonompikin olisi hänen karkean arvionsa mukaan tällä hetkellä ehkä B-C. Ainakaan tällä hetkellä lonkat eivät näyttäneet siltä että niissä olisi koiran tulevan käytön ja harrastamisen suhteen mitään huolehdittavaa.

Kuvat menivät kuitenkin eteenpäin Kouvolan eläinlääkäriasemalle ortopedi Esa Kestin arvioitaviksi, ja noin viikon kuluttua sieltä tuli viestiä, että oikeassa olkanivelessä on lievähkö OCD-muutos. Olin toki pettynyt ja huolissani, mutta toisaalta nyt ainakin tiedän mistä nuo ontumiset johtuivat.

Ennen hovawartin hankkimista juuri tämä vaiva ei käynyt mielessänikään, vaikka kaikki mahdolliset kauhuskenaariot mietinkin. OCD kun ei ole tietääkseni mikään hoffien tyyppivika, ja yleisestikin nämä ovat luustoltaan melko terveitä, varsinkin näin isoksi roduksi. Toki vikoja varmasti todellisuudessa on aina vähän enemmän kuin mitä puhutaan tai edes diagnosoidaan. Luulen, että esim. lievät OCD -tapaukset (Ruullakin oireilu on ollut hyvin lievää) saattavat tulla ilmi vasta siinä vaiheessa kun kipeään niveleen aikuisena kehittyykin nivelrikko, eikä tässäkään vaiheessa kukaan välttämättä tajua että huomaamatta ja niin ollen hoitamatta jäänyt kasvuhäiriö olisi ollut sen syynä.

Hoito-ohjeiksi saatiin, että koska muutos on lievä, kokeillaan ensin "parantuisiko" se ilman leikkausta. Eli 4 x Cartrophen -injektiot viikon välein sekä kaksi viikkoa hihnalenkitystä ja kaikki isompi riekkuminen pyritään ehkäisemään. Tulehduskipulääkettä tarvittaessa.

Olen yrittänyt etsiä netistä tietoa, mutta se on aika lailla kiven alla. Kaikki on epämääräistä mutua, ja hoitosuositukset näyttävät vaihtelevan laidasta laitaan. Joku ortopedi oli sanonut, että leikkauksen suhteen ei kannata viivytellä sillä se huonontaa ennustetta, joku toinen taas oli sanonut, että varsinkin olkapään OCD:ta leikataan usein turhaan, koska irtopalat liukenevat usein itsestäänkin nivelnesteeseen. Lopetinkin lopulta erilaisten blogien ja keskustelupalstojen kahlaamisen, koska tuntui että menin vain entistä pahemmin sekaisin.

Harmaat satamat

2011-07-05T06:51:00.001-07:00

RIP Frodo 12.12.2001 - 22.6.2011

"Oli ilta, tähdet tuikkivat itäisellä taivaalla. He sivuuttivat lahon tammen ja kääntyivät mäkeä alas pähkinäpensaitten välistä. Sam oli vaiti, syvällä muistoissaan. Sitten hän tajusi että Frodo lauloi hiljaa itsekseen vanhaa patikkalaulua, mutta sanat olivat toisenlaiset:

Yhä nurkan takana jossain lie
jokin salainen portti tai uusi tie:
ja vaikka usein olen ne jättänyt taa,
tulee aika jolloin saan taivaltaa
minä viimein piilopolkuja näin
kuusta länteen ja päivästä itään päin."

Ajattelin etukäteen, että kirjoittaisin enemmän. En tiennyt että kävisi näin, että en kestäisi juuri ollenkaan ajatella sitä mitä tapahtui, katsoa kuvia, kirjoittaa, tehdä mitään Frodoon liittyvää. Ajatella sitä minkä uskoin välttämättömäksi, vaikka en nyt jälkeen päin olekaan varma siitä, oliko se välttämätöntä.

En voi olla varma mistään muusta kuin siitä, että enää Frodo ei ole kipeä eikä stressaantunut. Se ei lohduta minua. En ole varma edes siitä, kuinka kipeä tai stressaantunut se ylipäätään oli, ja mikä johtui mistäkin. Kipuja sillä oli, ja se oli aggressiivinen muita eläimiä kohtaan, ja ihmisiäkin kohtaan enenevässä määrin aggressiivinen. Se kuulostaa kirjoitettuna niin yksinkertaiselta, ihan itsestäänselvältä että lopetuspäätökseen oli selvät perusteet. Mutta kun sitten oli niitä hyviäkin päiviä, joskus hyviä viikkojakin. Ja mistä voin tietää, että se aggressiivisuus johtui kivuista? Entä jos sille olisi voitukin tehdä vielä jotain? Entä jos se olisi ollut "vain" koulutuskysymys?

Vaikka murehdin paljon Frodon ja Rudolfin välejä, loppujen lopuksi Ruun olemassaololla ei ollut edes hirveästi vaikutusta lopetuspäätökseen. Enemmän vaa'assa painoi se, että Frodoa ei voinut enää pitää kissojen kanssa samassa tilassa kuin tiukasti valvottuna, ja silloinkin läheltä piti -tilanteita sattui.

Frodo oli arvoitus eläessään, ja se oli arvoitus kuollessaan. Minun on vain elettävä sen kanssa, etten koskaan saa tietää mitä olisi voinut tai pitänyt tehdä toisin. On raskasta elää yhdeksän ja puoli vuotta koiran kanssa, jonka hyvinvoinnista ei koskaan voi olla ihan täysin varma. Jonka käytöstä ihmettelee ja yrittää tulkita aina uudelleen ja uudelleen.

Mutta on yhtä raskasta elää tämän ikävän ja syyllisyydentunteiden kanssa.

"Ja laiva purjehti Suurelle Merelle ja länteen kunnes eräänä sateisena yönä Frodo tunsi viimein ilmassa suloisen tuoksun ja kuuli veden yli kantautuvaa laulua. Ja silloin hänestä tuntui samalta kuin Bombadilin talossa kun harmaa sadeverho muuttui hopeaksi ja lasiksi ja vetäytyi pois, ja auringon ponnahtaessa taivaalle hän näki valkeat rannat ja niiden takana kaukaisen vihreän maan."

(Lainaukset kirjasta Taru Sormusten herrasta)

Maastolajien tutustumispäivä

2011-06-11T14:42:00.000-07:00

2. kesäkuuta koitti LPKY:n aloitteleville palveluskoirille tarkoitettu maastolajien tutustumispäivä, johon olimme Rudolfin kanssa ilmoittautuneet hakuilemaan.

Heti aamusta suuntasin auton kohti Haukkulaaksoa, LPKY:n Taipalsaarella sijaitsevaa "tukikohtaa" jossa en ollut ennen käynytkään. Osa päivään osallistuvista koirakoista olikin meille jo pentutottiskurssilta tuttuja, meidän viiden koirakon + kouluttajan hakuryhmästä kaikki paitsi yksi koirakko olivat minulle ennestään tuttuja. Metsään suunnattiin siis kolmen hoffin, bordercollien ja rottweilerin voimin. Lisäksi "esimerkkikoirana" oli kouluttajamme malinois, joka on jo kokenut hakukoira.

Aamupäivällä tehtiin erilaisia alkeisharjoituksia. Aluksi kouluttaja näytti koiransa kanssa miten aloittelevilla koirilla voidaan treenata tuuli-ilmaisulla. Kaikki koulutukseen osallistuvat koirakot päätyivät kuitenkin tekemään ensimmäiset harjoitukset niin, että koira näkee maalimiehen lähtevän ja juoksevan jonkin matkan päähän, ja sen jälkeen se vapautetaan suoraan maalimiehelle. Ruun kanssa tein tämän harjoituksen makupaloilla, sillä ajattelin että se on ainakin varma palkitsemistapa. Vieraiden ihmisten kanssa Ruu ei ole juurikaan leikkinyt, joten en ollut varma syttyisikö se heti jos vieras ihminen heiluttelee sille motivointipatukkaa. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka erilaisia kaikki koulutukseen osallistuneet koirat olivat. Kouluttajan mukaan Ruu oli tämän harjoituksen perusteella kaikkein ohjaajasidonnaisin, se meni kyllä maalimiehelle eikä sinänsä arastellut, mutta sillä oli myös hirveä kiire takaisin minun luokseni.

Lounastauolla käytimme koiria uimassa Haukkulaakson rannassa. Oli melko lämmin päivä ja minulle kävi selväksi, että jos aion aktiivisemmin alkaa harrastaa pk-lajeja, on autohäkki ensimmäisiä hankintoja. Olisi todella kätevää (ja kuumalla ilmalla lähes välttämätöntä!) jos pystyisi pitämään auton takaluukkua auki koiran ollessa kyydissä.

Iltapäivällä osa koirista kokeili tuuli-ilmaisua, Ruun kanssa päädyin ottamaan samanlaista harjoitusta kuin aamupäivällä, mutta tällä kertaa lelun kanssa. Kaikki epäilyni olivat turhia, Ruu leikki vieraankin kanssa todella innolla ja myös jäi maalimiehen kanssa leikkimään ilman mitään kiirettä minun luokseni. Lopuksi seurasimme myös kokeneemman hakukoiran työskentelyä, ja se havainnollistikin hyvin sitä millaista haku tosiaan on käytännössä.

Päivä oli oikein antoisa ja kului nopeasti. Toivottavasti pääsemme jatkamaan treenejä tulevaisuudessakin!

Vesipeto Ruu

2011-06-11T14:29:00.000-07:00

Rudolf on viimein alkanut kunnolla uimaan!

Olen alusta saakka toivonut, että Ruu innostuisi uimisesta, sillä vepekin voisi olla yksi harrastusvaihtoehto, jos meille joskus tarjoutuu mahdollisuus sitä päästä treenaamaan.

Jo viime syksynähän Ruu kahlaili mielellään, tähän tapaan:

Arvelin, että tänä keväänä Ruu saattaisi hyvinkin innostua jo uimaan kunnalla kunhan ilmat lämpenevät. Kepin perässä se kyllä on tähän saakkakin mennyt veteen varsin mielellään, mutta rohkeus riitti vain suunnilleen mahaa myöten kahlaamiseen, vaikka kepin olisi heittänyt pidemmällekin.

Kesäkuun alussa oli jo hyvin lämmintä, ja erään kerran mökillä ollessamme innostuin vaihtamaan uimapuvun päälle ja kahlaamaan vyötäröä myöten veteen, ja ei muuta kuin koiraa kutsumaan. Ja Ruuhan tuli vähääkään epäröimättä, kuten olin ajatellutkin. Se on ainakin Frodoon verrattuna hyvin laumaviettinen ja erittäin kova minun perääni.

Ensi alkuun Ruun uiminen on ollut aika kauhean näköistä pystyasennossa tapahtuvaa räpiköimistä, se ui ihan sen näköisenä kuin ei olisi ihan varma pinnalla pysymisestään. Vähän hätäisen näköistä touhua siis.

Veteen mennään loikkien (tässä kohtaa pelkäsin hiukan kamerani puolesta):

Mallia otetaan kai keulivasta moottoriveneestä:

... mutta lopulta maltetaan uida jo vähän rauhallisemminkin:

Frodo fyssarilla

2011-06-11T13:48:00.000-07:00

Kertoilen nyt tässä takautuvasti viime aikojen tapahtumia, aloitetaan vaikkapa Frodon vaivojen selvittelystä.

Eläinfysioterapeutti Nina Jäntti kävi siis meillä kotikäynnillä toukokuun alussa. Ensin katsottiin pihalla Frodon liikkeitä sekä tapaa kantaa itseään, ja sen jälkeen Nina tutki Frodon tarkemmin. Tarkoituksena oli tällä hetkellä lähinnä kartoittaa kuinka pahoja Frodon vaivat ovat, ja onko niitä mahdollista mitenkään hoitaa.

Liikkeistä Nina totesi, että Frodosta näkee selvästi että selkä vaivaa sitä. Takaliikkeet ovat todella kaventuneet ja jäykät. Eivätkä ne edes omaan silmääni olleet sillä hetkellä ihan pahimmasta päästä verrattuna siihen mitä välillä ovat olleet! Frodo salli hyvin käsittelynkin niin kauan kun mentiin sen omilla ehdoilla. Tokikaan sitä ei varmasti saatu käytyä läpi niin perusteellisesti kuin leppoisamman koiran olisi saanut, mutta Nina osasi hyvin kuulostella Frodon reaktioita ja edetä niin, että Frodo pysyi koko ajan rentona ja rauhallisena. Lihaksia se antoi kuulemma käsitellä hyvin, mutta nikamien käsittelystä jännittyi heti, joten niitä ei oikein tässä tilanteessa päästäisi mobilisoimaan vaikka yritettäisiin. Frodo oli vasemmalta puolelta jäykempi kuin oikealta, mutta selviä lihasperäisiä jumiutumia oli molemmilla puolilla. Nina myös epäili, että reaktioiden perusteella voisi kuvitella, että sillä olisi ainakin yksi luupiikki myös ylempänä selässä/kaularangassa, sinne saakkahan sitä ei ole koskaan kuvattu.

Frodon reaktioiden perusteella on kuulemma todennäköistä, että sillä on jonkinlaisia luupiikkien aiheuttamia hermopinteitä jotka aiheuttavat neurologista kipua. Sitä olen itsekin epäillyt, sillä Frodo saattaa välillä esim. sävähtää äkkiä makuulta pystyyn ja vilkuilla ympärilleen ikään kuin joku olisi lyönyt sitä, voisi hyvin kuvitella että se tuntee tällöin äkillisiä sähköiskumaisia kiputuntemuksia. Olin pyytänyt etukäteen Ninaa testaamaan Frodolta neurologisia refleksejä, mutta koiran nähtyään hän sanoi että sen näkee testaamattakin, että refleksit ovat varmasti hidastuneita. Lenkillähän Frodo on silloin tällöin "horjahdellut" niin että joutuu ikään kuin ottamaan nopean sivuaskeleen ikään kuin toinen takajalka olisi ollut pettämäisillään alta. Se ON siis tosiaan ilmeisesti neurologinen oire, kuten olen epäillytkin.

Vaikka Frodolla ei ole luupiikkejä kovin montaa eivätkä ne rtg-kuvissa näytä kovin pahoilta, on selvää että niiden aiheuttamat oireet ovat kuitenkin jo kohtuullisen huomattavia. Isompaa hoitosuunnitelmaa ei tehty, sillä Nina oli sitä mieltä, että koira olisi ensin saatava kivuttomammaksi ennen kuin sitä kannattaisi lähteä hoitamaan, hoitoyrityksistä ei tule mitään jos koira vaan kivuliaisuuttaan jännittää ja laittaa vastaan. Mietittäväksi jäi, kokeillaanko vielä vahvempaa kipulääkitystä vai annetaanko "jo" tässä kohtaa periksi.

Tässä vielä Frodon talvella otettu selkäkuva, piikit ympyröity.

Ja lonkat.

Frodon vaivat

2011-04-29T13:23:00.000-07:00

On taas tullut pitkä päivitystauko, enkä oikein tiedä mistä aloittaisin.

Aloitetaan vaikkapa Frodon terveydestä. Teimme talvella jonkun verran pitkiä jäälenkkejä, ja tällöin Frodo alkoi ontua vasenta takajalkaa. Samalla se muuttui myös äksyksi sekä minua että Ruuta kohtaan. Vein sen jälleen kerran röntgenkuviin. Lonkassa ei edelleenkään ole nivelrikkoa, mutta selkään on tullut yksi luupiikki lisää. Eläinlääkäri arveli selän olevan varmasti kipeä. Tämä voisi selittää senkin, miksi Frodo kantaa häntäänsä vähän omituisesti. Myös takaliikkeet ovat Frodolla jäykistyneet kovasti.

Tämän jälkeen Frodo on ollut vaihtelevasti kipulääkekuurilla, nyt viimeiset nelisen viikkoa jatkuvasti. Lisäksi se saa Arthroflexiä ruuan mukana. Muu hoito onkin sitten vähän ongelmallista, eläinlääkäri arveli että akupunktio ei onnistu Frodon varautuneen luonteen vuoksi, enkä itsekään ole kovin innokas stressaamaan itseäni tai koiraa sellaisilla hoidoilla, joiden vaikuttavuudesta ei ole edes takeita. Koirahierojan pyytämistä kotikäynnille olen miettinyt useampaankin otteeseen, mutta jotenkin sitten empinyt sitäkin. Kai olen pelännyt, että Frodo ei sitten antaisikaan hierojan käsitellä, ja sitten olisi sekin seinä pystyssä. Toisaalta kipulääke ei yksinään kuitenkaan sille selvästikään riitä... kai.

Ongelmallista on se, että Frodon käytöksestä on todella vaikea päätellä, mikä kaikki johtuu kivuista ja mikä stressiherkästä perusluonteesta. Kun vielä Rudolfin tulo perheeseen on sijoittunut samaan ajankohtaan jolloin Frodoa on todennäköisesti selkä alkanut pahemmin vaivaamaan, on enää todella vaikea tietää mikä johtuu mistäkin. Onhan Ruun tulo selvästikin aiheuttanut Frodolle stressiä, mitä kivutkin puolestaan entisestään lisäävät. Toisaalta Frodon äksyys sekä minua että kissoja kohtaan on myös lisääntynyt (tai kissojen kanssahan ei ylipäätään mitään ongelmia ole koskaan aikaisemmin ollut), joten kaikki ei voi johtua pelkästään Ruusta. Vai onko Ruun tulo stressannut Frodoa niin paljon, että stressireaktio on laajentunut koskemaan koko ympäristöä?

Toisaalta ontumisia ja jäykkyyttä Ruun olemassaolo ei ainakaan selitä, joten selvästi Frodolla alkaa myös olla vanhuudenvaivoja. Nyt uutena oireena on tullut kuvaan myös vaikeus asettua illalla nukkumaan, on välillä aivan kamala kuunnella miten koira kävelee ja kävelee ympäriinsä, yrittää käydä nukkumaan, vaihtaa asentoa, nousee uudestaan pystyyn...

Ruun kanssa meni pitkään "paremmin" (= avoimia yhteenottoja ei ollut, yhteislenkkeily onnistui), mutta viikko sitten mökillämme Frodo kävi pitkästä aikaa Ruun kimppuun täysin epäloogisesti: Ruu meni maihin ja alistui sille todella selkeästi, mutta Frodo hyökkäsi silti :(

Olen nyt alkanut hyväksyä sen, että ei noista tule mitään leppoisaa parivaljakkoa. Frodon tilanne on kaikin puolin huolestuttava, ja niitä kaikkein vaikeimpiakin ratkaisuja on mietitty :( On mietitty jo kauan, sillä minulle on ollut selvää jo pitkään, että varautuneen ja stressiherkän luonteensa vuoksi Frodo kärsii sekä kivuista että hoitoyrityksistä varmasti "normaalia" koiraa enemmän.

Kaikkein eniten minua harmittaa se, että jos Frodo olisi ainoa eläimeni, ratkaisuilla ei olisi niin kiire. Voisin rauhassa miettiä vaihtoehtoja, käyttää sitä hierojalla, vaihtaa kipulääkettä... Nyt sen sijaan on koko ajan sellainen paine päällä, että asiat täytyisi saada äkkiä ratkeamaan johonkin suuntaan. Mutta venyttäisinkö silloin ratkaisua liian pitkälle? Kieltäytyisinkö näkemästä Frodon todellista tilannetta ja sulkisin silmäni sen oireilulta, ellei tilanne laumassa olisi lähellä katastrofaalista, kuten se nyt on?

Toisaalta olen varma, että jos nyt viime talven ja tämän kevään tapahtumien ja oireilujen seurauksena joudun lopettamaan Frodon, jään pitkäksi aikaa - ehkä loppuiäkseni - miettimään, johtuiko kaikki sittenkin Ruusta. Olisiko Frodo voinut elää leppoisaa vanhuutta, jos minun ei olisi ollut pakko saada toista koiraa? Oliko väärin Frodoa kohtaan pakottaa se elämään riehakkaan hoffinuorukaisen kanssa viimeiset aikansa?

Kun nyt luen blogia taaksepäin, huomaan että Frodossa on tapahtunut paljon muutoksia viimeisen parin vuoden aikana. Se koira, josta olen kirjoittanut 2008 tuntuu ihan eri eläimeltä kuin tuo väsyneen ja stressaantuneen oloinen vanhus joka nyt hiipii vierelläni. Kyllä tuo juoksee ja liikkuu ja ryntää pallon perässä ja niin edelleen, mutta se ei ole sama.

Toisaalta, Frodon "iltamurinat" ja yleensäkin paineistumisen lisääntyminen iltaa kohti varsinkin ahtaissa sisätiloissa alkoi lisääntymään jo joskus 2008 syksyllä, tarkemmin ajatellen sekin saattaa olla jo ensimmäinen oire selkävaivoista. Vasenta takajalkaa Frodo puolestaan ontui ensimmäistä kertaa jo kesällä 2009, ja tuona syksynä rtg:ssä löytyivät ensimmäiset spondyloosimuutokset. Tuolloin niitä vain luultiin "oireettomiksi" ja "kivuttomiksi" mutta nyt ymmärrän, että todennäköisesti ne eivät ole sitä olleet. Talvella 2010 ku Frodolla oli allergiaoireita, kävin mielessäni läpi kaikki mahdolliset autoimmuunisairaudet ja jotenkin pelkäsin, että Frodon oireilu olisi "jotain muuta" kuin pelkkää allergiaa. Kai olen vaistonnut siinä jonkinlaista väsyneisyyttä ja vanhuutta jo silloin, paljon ennen Ruun tuloa.

Tai sitten vaan selittelen, koska haluan epätoivoisesti selittää muutokset jollain muulla kuin Ruun vaikutuksella.

Ja sitten kuitenkaan en vieläkään ymmärrä, miksi Ruuhun tottuminen on ollut Frodolle niin ylivoimaisen vaikeaa. Se tuli täydellisesti toimeen veljeni ex-tyttöystävän koiran kanssa. Se tuli täydellisesti toimeen isäni perheen pohjanpystykorvan kanssa. Se tuli täysin mutkattomasti toimeen parinkin kaverini leikattujen urosten kanssa. Ruunkin kanssa elo on ollut hyvin ailahtelevaa, pitkän "hyvän jakson" (mitään oikeasti hyviä välejähän noilla ei ole koskaan rehellisesti sanoen ollut) jälkeen voi tulla jokin ihan käsittämätön yhteenotto. Nytkin alle viikko sitten Frodo vielä heilutteli Ruulle häntää ja oli usein sitä kohtaan selvästi ystävällinen, mutta sitten mökkipihalla kävi aivan käsittämättömästi sen kimppuun. Eikö tuollainen käytös juuri viittaa kipuihin?

Jos olisin varma siitä, että Frodolla on kipuja ja ettei niitä voida riittävästi lievittää, pystyisin tekemään sen mikä minun on joka tapauksessa jossain vaiheessa tehtävä. Mutta kaipaan enemmän tietoa. En kestä tätä epävarmuutta. Pitäisi luottaa vaistoonsa, mutta minä en pysty. On liikaa asioita, jotka pelkään haluavani selittää itselleni tietyllä tavalla. Ruun olemassaolo monimutkaistaa asioiden tulkintaa liikaa. En voi olla varma mistään.

Ensi viikolla eläinfysioterapeutti tulee käymään meillä kotona jos vain saan ajan sovittua. Tarkoituksena olisi mm. kartoittaa onko Frodolla neurologisia oireita, joiden perusteella voisi arvioida painavatko luupiikit mahdollisesti hermoja. Minulle on tullut epäilys, että sellaisiakin saattaa olla.

Aika näyttää miten meidän käy. Minua ahdistaa.

Pentutottista

2011-02-07T12:45:00.001-08:00

Nyt kun talvi alkaa olla pikku hiljaa (toivottavasti!) voiton puolella ja itsekin tuntee heräävänsä taas pikku hiljaa eloon, sain aikaiseksi kysellä paikalliselta palveluskoirayhdistykseltä (Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ry) tulossa olevista pentutottiskursseista, kun nuo sellaisia sivuillaan ilmoittivat järjestävänsä. Ensin sain vastauksen, että kurssi on alkamassa mahdollisesti huhtikuussa. Paria päivää myöhemmin tulikin sähköpostia, että kurssi alkaisi seuraavalla viikolla! Äkkiä työvuoroja tutkittuani onnekseni huomasin, että minulla on vain yhtenä kurssipäivänä iltavuoro, muuten pääsisin periaatteessa joka kerta paikalle (ja sen yhden illankin sain vaihdettua aamuksi), pystyin siis ottamaan kurssipaikan vastaan vaikka tuo vähän äkkiä tulikin.

Kyseessä on siis pentutottiskurssi pääasiassa pk-rotuisille koirille, yleisesti tuon yhdistyksen kurssitarjonta on sivujensa mukaan suunnattu koirakoille jotka tähtäävät tavoitteelliseen pk-harrastukseen, mutta pentukurssin suhteen kuulemma suunnitelmat saavat olla vielä vähän auki. Kurssiin kuuluu viisi koulutuskertaa kentällä koirien kanssa, luento viettiteoriasta, sekä keväällä/kesällä maastopäivä sekä pk-kokeeseen tutustuminen.

Ensimmäisenä oli vuorossa viettiluento, jonka piti ikänsä palveluskoirien (ja ilmeisesti virkakoirienkin) kanssa puuhannut sakemanni-ihminen. Aihe oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja suurin piirtein ymmärsin asiat joista puhuttiin, mutta paljon vaatii kyllä vielä opettelemista ja ihmettelemistä, ennen kuin samojen asioiden merkityksen tulen koskaan ymmärtämään käytännön koirankoulutuksessa. Btw, tuonne luennolle meneminen tuntui vähän ahdistavalta kun en ole aktiivisesti koiraihmisten kanssa pyörinyt pitkään aikaan, jotenkin luontevampi mennä esim. koiran kanssa kentälle koulutukseen kuin tuollaiseen "istutaan ja juodaan kahvia ja kuunnellaan luentoa" -tilaisuuteen, jossa kaikki muut vaikuttavat tuntevan toisensa, mutta itse istuu vain siellä jossain nurkassa ja toivoo ettei näytä ulospäin kovin panikoivalta :D Mutta ei miuta kukaan siellä syönyt kuitenkaan.

Viime perjantaina oli sitten eka koulutuskerta jonne ihan koirakin pääsi mukaan. Koirakoita oli kurssilla vähän alle tai päälle kymmenen. Yllättäen hoffit kolmin kappalein olivat periaatteessa suurilukuisin rotu, jos belgien eri muunnokset lasketaan eri roduiksi. Kolmen hoffin lisäksi kurssilla oli siis kaksi malinoisia ja yksi tervueren, rottweiler, joku pieni russelin tapainen terrieri, sakemanni, berni ja ehkä vielä joku jota en muista. Ikäjakauma taisi olla jostain 5 kk kieppeiltä vähän alle vuoden tienoille, joukossa oli myös yksi aikuinen aloitteleva koira. Ensimmäiset harjoitukset tehtiin koirien kanssa yksitellen niin, että kouluttajat kyselivät mitä pennun kanssa on aiemmin tehty ja mihin juttuihin haluaisi opastusta. Ruun kanssa tehtiin seuraamista imuttamalla sekä perusasentoa, ja kotitehtäväksi sain tässä vaiheessa harjoitella pelkkää perusasentoa ja käskysanan (Ruulla "sivu") yhdistämistä siihen niin, että pentu alkaisi ehdollistua ko. suoritukseen. Joo ja luoksetuloa tehtiin myös. Lisäksi tehtiin sitten vielä pareittain ohitusharjoituksia.

Ruu osasi myös hyödyntää autossa odottelun tehokkaasti... Laitoin sen muiden koulutusvuorojen ajaksi takatilan sijasta takapenkille, koska takakontin luukku ei välillä mene kunnolla kiinni, ja kun koiraa täytyi useampaan kertaan laittaa autoon ja takaisin, en viitsinyt tapella luukun kanssa joka välissä. Valitettavasti vain unohdin kauppakassini etupenkille... Ruu oli sitten aikansa kuluksi vetäissyt yhden Daim-patukan (en löytänyt edes sen paperia jälkeen päin!) ja puolet 500 g leivontamargariinipaketista...

Aika tasaista vaikutti kurssin koirien suoritustaso olevan. Osa tuntui olevan mukana enemmän arkitottis-ajatuksella, osalla taas oli selvästi mielessä opetella liikkeitä tavoitteellisemmin. Minä kerroin, että haluaisin kyllä Ruun kanssa harrastaa ihan tosissani ja niin ollen opetella liikkeet niin, ettei myöhemmin tulisi ongelmia siinä että on tietämättään opettanut ne päin mäntyä. Ja erityisesti haluaisin opetella mm. leikkimisen hyödyntämistä koiran palkkaamisessa sekä viettien hyödyntämistä, ettei myöhemmin tulisi ongelmia sen suhteen, että on opettanut koiran toimimaan liian matalassa vietissä. Ensi kerralla meillä onkin tarkoitus harjoitella nimen omaan koiran kanssa leikkimistä.

Sosialisoidumme kahden muun kurssin hoffistin kanssa aika nopeasti, ja parin tunnin koulutuksen aikana muiden vuorojen seuraamisen ohessa tuli käytyä läpi niin koiriemme taustat kuin tulevaisuudensuunnitelmatkin. Olinkin jo ollut molempien kanssa aikaisemmin sähköpostitse yhteydessä. Suunnilleen Ruun kanssa samanikäisen narttupennun omistajan kanssa olimme jo aiemmin hoffifoorumilla törmättyämme suunnitelleet tapaamista, ja ensi viikolla meillä olisikin tarkoitus lähteä Ruun kanssa tätä Jola -neitosta treffaamaan. Aikuisen Manu -hoffin omistajan kanssa puolestaan olin sähköpostitellut jo silloin kun vielä vasta harkitsin hoffin hankkimista ja kyselin netin kautta kokemuksia rodusta. Todella kivaa pikku hiljaa päästä verkostoitumaan muiden tämän alueen hoffi-ihmisten kanssa!

Jolan omistajaperheen lapset muuten kyselivät, että "onko tää se Puolen Hehtaarin Metsän Ruu" :D Ei, vaan se on Huvimetsän Ruu!

Ruun ekat näytelmät

2011-01-16T09:57:00.000-08:00

No niin, nyt se on onnellisesti ohi ;)

Olimme siis tänään Ruun kanssa Lahdessa 1 & 2 -ryhmien ryhmänäyttelyssä. Olin etukäteen kuvitellut, että tulisi enemmänkin etukäteen treenattua ja koiraa valmisteltua, mutta aika vähäiseksi se valmistautuminen sitten kuitenkin jäi. Jotenkin oli itselleni niin selvää, ettei täpötäyttä hallia satoine koirineen pysty simuloimaan mitenkään, joten se on vaan lähdettävä katsomaan miten menee ja osaako pentu yhtään käyttäytyä. Jonkin verran kotona tein seisomisharjoituksia ja juoksuttelin pentua tuossa hiljaisella kotitiellä, mutta tottahan tilanne näyttelypaikalla on aivan totaalisen erilainen. Päivää ennen näyttelyä jopa harjasin Ruun ekaa kertaa elämässään :D Tassukarvat olikin jo aiemmin lyhennelty lumipaakkujen vuoksi hienosti keittiöfiskarseilla (näillekään ei hoffien ollessa kyseessä tarvitse tehdä mitään, mutta ei se kiellettyäkään ole). Että kyllä meillä sitten panostettiinkin näyttelytouhuihin!

Minulla oli matkaseurana ja henkisenä tukena työkaverini Päivi, jonka bernipojasta minä ja Ruu toivottavasti saamme tulevaisuudessa myös näyttelyseuraa. Tällä kertaa Päivi oli mukana lähinnä tunnustelemassa meininkiä bernikehän laidalla, ja innostuihan tuo sentään ostamaan näyttelyhihnan tulevia koitoksia varten. Olimme jo ajoissa paikalla ja seurasimme siis aluksi bernejä, noin tuntia ennen hoffikehän alkua lähdin hakemaan Ruun autosta.

Matka autolta kehän laidalle konkretisoi minulle ja erityisesti Ruulle sen, mihin olikaan tultu. Tuntui että pennun kaikki neljä jalkaa eivät montaakaan kertaa tuon matkan aikana olleet yhtä aikaa maassa, hyvä jos edes kaksi. Ehdin jo ajatella, että jos tämä ei tästä tasoitu niin meillä ei kyllä ole kehään mitään menemistä... Sisällä hallissa oli todella ahdasta, mutta lopulta pääsimme luovimaan tiemme kehän reunalle. Vaikea kuvitella, mitä pienen hoffilapsen päässä liikkui kun se joutui yhtäkkiä ja ensimmäistä kertaa elämässään valtavaan hälinään ja väentungokseen satojen koirien keskelle. Aluksi Ruu vaikutti vähän hämmentyneeltä, mutta se ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut millään tavalla pelokkaan tai voimakkaasti stressaantuneen oloinen. Kehän laidalla Ruu ja velipoika Milo (H. Ernesti) ehtivät tehdä tuttavuutta, ja kai nuo olisivat leikiksi pistäneet jos tilaa olisi ollut enemmän. Sylvi-siskon (H. Eugeenia) Ruu ihan selvästi tunnisti, sehän oli lapsuudenkodissaan ennen joulua hoidossa ja leikki tuolloin monta päivää putkeen Sylvin kanssa. Huvimetsäläisistä paikalla olivat myös Eppa (H. Ebba) ja Velmu (H. Elwood), siis viisi pentua kahdeksan pennun E-pentueesta.

Oma fiilis kehästä oli, että meni yllättävän hyvin siihen nähden, että olin varautunut siihen että ihan mitä vaan voi tapahtua. Liikkeensä Ruu esitteli suurin piirtein oikeassa askellajissa, seisottaessa annoin sen lähinnä olla vapaasti enkä ihmeemmin asetellut, vaikka olin kotona vähän treenannut sitäkin. Ainakaan Ruu ei tarjonnut istumista koko ajan, ja sekin on jo ihan hyvin. Kaipa meistä näki että ollaan molemmat aika vihreitä näissä touhuissa, mutta se lienee tässä kohtaa ihan ymmärrettävää. Ruu ei arastellut tai väistänyt lainkaan tuomaria, antoi myös katsoa hampaat hyvin.

Uroksia oli pentuluokassa viisi, näistä Milo-veli sijoittui toiseksi ja sai myös kp:n. Ruu oli neljäs ja Velmu viides. Narttupennuissa (joita myös oli viisi) Eppa sijoittui ensimmäiseksi ollen myös ROP-pentu kera kp:n, Sylvi oli neljäs.

Arvostelu oli mielestäni aika kiva ja positiivissävyinen, huomauttamista tuli samoista asioista jotka olen itsekin pannut merkille:
"Voimakasrakenteinen hyväntyyppinen urospentu. Kallo-osa saa vielä täyttyä. Oikea purenta. Hyvät tummat silmät. Vahva kallo. Vahva luusto. Seisoo käpälät ulospäin. Hyvä runko. Sopivat polvikulmat. Hyvä taka-askel. Edestä vielä kovin löysä. Hyvä käytös."

Tästä on hyvä jatkaa... Seuraava etappi on näillä näkymin Lappeenrannan kv-näyttely pääsiäisenä. Sitä odotellessa.

Talvikuulumisia

2011-01-09T13:11:00.000-08:00

Minulla on ollut suorastaan huono omatunto siitä, etten ole päivittänyt tätä blogia puoleentoista kuukauteen. Varsinkin kun viimeksi jäätiin niin dramaattisiin tunnelmiin...

Tässä puolentoista kuukauden aikana on tapahtunut kaikenlaista, mutta kokonaisuutena elämämme on ollut melko lailla rauhanomaisempaa kuin tuolloin marraskuussa.

Iiriksen silmä parantui ihme kyllä ennalleen ja näkö säilyi. Koirilla ja kissoilla ei ole ollut keskenään minkäänlaisia ongelmia. Frodo ei noteeraa kissoja oikeastaan mitenkään eivätkä kissat pelkää sitä, Ruu sen sijaan pyrkii joskus kissoja jahtaamaan jos sitä ei heti kiellä.

Frodoa ja Rudolfia olen lenkittänyt enimmäkseen erikseen, mikä on kyllä syönyt omaa jaksamista. Tuntuu että elämä on pelkkää koirien kanssa kävelyä ja töissä käymistä, ja silti on jatkuvasti huono omatunto siitä, että piskit eivät saa tarpeeksi liikuntaa...

Nyt olen taas pikkuhiljaa alkanut tehdä yhteislenkkejä enemmän. Kaikki metsälenkkireittimme ovat tällä hetkellä lumen peitossa, siellä menee kyllä noin 20 cm leveitä polkuja, mutta kun sinne ei tahdo valoisan aikaan ehtiä eikä reittien varrella ole valaistusta, on metsälenkkeily ollut aika vähissä. Olen itse liian mukavuudenhaluinen rämpiäkseni tuolla päivittäin...

Jos yhteislenkkeilystä puhutaan, remmilenkkeily onnistuu tällä hetkellä paremmin kuin metsälenkkeily. En tiedä mikä noissa irtipitolenkeissä on ongelmana, mutta jostain syystä homma menee heti alkuunsa siihen, että Frodo alkaa korvat luimussa kyttäillä Ruuta, ja Ruu puolestaan alkaa haukkua sille ja kaikin muinkin tavoin käyttäytyä provosoivasti ja rasittavasti. Hihnassa sen sijaan Rudolfin hallinta on aiempaa helpompaa, sillä nykyään jo joskus ohimenevästi tuntuu kuin se jopa ymmärtäisi puhetta... Luulen, että sillä on nyt pentu-uhman (n. 6 kk) ja "sen oikean uhmaiän" (n. 1-1,5 v.) välinen "latenssi-ikä" menossa, ainakin Frodolla ikäkaudet menivät pentuna siihen tyyliin. Tässä noin kuukauden sisällä Rudolf on alkanut uskomaan komentamista selvästi paremmin, ja sillä on myös pienimuotoinen "mörkökausi" meneillään, eli varsinkin pimeän aikaan lenkkeillessä täytyy vähän pöhistä vastaantulijoille ja pikkuisen arkailla. Sitä Helvetillistä Uhmaikää odotellessa... Frodon kanssahan aikoinaan pakka levisi ihan totaalisesti pari viikkoa sen jälkeen kun pentu oli täyttänyt vuoden, saa nähdä miten Rudolfin kanssa käy.

Joka tapauksessa remmilenkeillä koirat on nyt helpompi saada pysymään tiukemmassa "muodostelmassa", ja näin ollen lenkkeily on ainakin viime päivinä ollut ongelmatonta. Annan Frodon yleensä mennä edeltä pidemmässä hihnassa, ja Rudolfin pidän aavistuksen verran tiukemmassa kontrollissa Frodon takana. Joskus koirat vaihtavat paikkaa ja yllättäen Frodo näyttää sopeutuvan tosi hyvin Ruun takana kulkemiseen, silloin se kulkee yleensä ihan Ruun hännässä kiinni eikä osoita minkäänlaisia aggression merkkejä. Rudolf vaan ei kovin herkästi halua ottaa kärkikoiran paikkaa, joten yleensä mennään niin päin että Frodo edellä ja Ruu takana. Joskus annan niiden loppumatkasta kulkea molempien pitkällä hihnalla, jolloin ne yleensä kulkevat kumpikin hihnanmitan minun edelläni noin 1,5 metrin päässä toisistaan. Eli niin että tukimme koko jalkakäytävän... ;)

Ohittaminen on vähän haasteellista. Frodohan OSAA ohittaa nätisti, mutta sen täytyy olla tällöin käskyn alla. Käytännössä tämä on tapahtunut aiemmin niin, että toisen koiran tullessa vastaan otan Frodon lyhyeen hihnaan toisella kädellä, ja annan toisella kädellä "seuraa" viittoman. Frodo ei ole koskaan ollut mikään remmirähisijä, mutta se jämähtää helposti tuijottamaan vastaantulijaa ja alkaa bortsumaiseen tapaan hiipiä matalana toisen koiran tullessa vastaan. Koska tiedän muiden koirien helposti kokevan tämän provosoivana, aloin tehdä Frodon kanssa ohitukset seurauttamalla. Käskyn alla Frodo voi siis ohittaa vaikka löysällä hihnalla, mutta minulla täytyy olla kunnon kontakti siihen. Mutta nyt kun minulla on hihnat molemmissa käsissä eikä yhtään kättä jää vapaaksi käsimerkin antamista varten, en saa Frodoa otettua kunnolla kontrolliin. Ruu puolestaan vaatii myös tässä vaiheessa lyhyeen hihnaan ottamisen ettei ryntäisi vastaantulijan luokse. Joten tällä hetkellä ohitetaan niin että molemmat koirat ovat lyhyessä hihnassa ja sitten vaan mennään mahdollisimman nopeasti ohi. Kyllähän ne molemmat tässä tilanteessa vetävät, mutta ei se mitään ihan kaoottista ole kuitenkaan.

Sisällä Frodoa alkaa joskus Rudolfin puuhailu ja touhuilu ahdistamaan, ja tällöin se saattaa alkaa jäykistellä ja murista Rudolfille. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Frodo etupäässä tällä tavalla lähinnä purkaa omaa stressaantumistaan, eikä niinkään yritä kontrolloida tai komentaa Rudolfia. Kun näitä tilanteita on tullut, olen joko laittanut Ruun vähäksi aikaa pihalle tai sitten Frodon makuuhuoneeseen itsekseen rauhoittumaan. Viime aikoina Frodo on kyllä alkanut vetäytyä sinne itsekin oma-aloitteisesti, jos sitä on alkanut pennun riehuminen ahdistamaan. Jos koirat ovat tarpeeksi väsyneitä, ei mitään ongelmia ole. Voivat ihan rentoutuneesti nukkua vaikka parin metrin päässä toisistaan.

En siis usko meidän ongelmiemme johtuvan siitä, että Frodo ei sietäisi toista urosta reviirillään, vaan kyse on ilmeisesti ihan vain Frodon omasta epävarmuudesta, jota sillä on esiintynyt koko elämänsä ajan. Frodollahan on tietyissä tilanteissa sisätiloissa ollut tuota jäykistelemistä ja murinoita jo ennen Rudolfin tuloa, esimerkiksi se inhoaa/pelkää imuroimista yms. vastaavia juttuja. En kuitenkaan osannut ennakoida että toinen koira olisi sille näin kova pala, koska se on aina tullut esim. kissojen ja kavereiden koirien kanssa moitteettomasti toimeen. Ehkä pentuikäinen ja vilkas koira sitten vaan on kovempi pala kuin suht paljon paikallaan aikaansa viettävät kissat tai aikuiset, rauhalliset koirat. Toisaalta Frodon mielentila on kuitenkin melko helposti käännettävissä, se unohtaa ahdistuneisuutensa jos sille antaa esimerkiksi kongin tai muun vastaavan aktivointilelun, se myös reagoi minun antamiini rauhoittaviin signaaleihin aika hyvin. Samoin jos Frodolla on jotain "tärkeämpää ajateltavaa" - esimerkiksi ollaan lähdössä sen kanssa ulos - se voi suunnilleen juosta Rudolfia päin, vaikka normaalisti yrittää olla kuin pentua ei olisi olemassakaan. Koska siis näyttää siltä että Frodon mielentiloihin pystyy vaikuttamaan eikä tilanne ole tässä talven mittaan pahentunut, olen tässä vaiheessa vielä ihan toiveikas koirien yhteiselon suhteen.

Laumaelämää enimmäkseen pahassa

2010-11-14T12:55:00.000-08:00

Ja synkässä murheen alhossa rämpiminen tämän lauman kanssa senkun jatkuu. Iiriksen tilanne on murehdittanut minua pitkin päivää, onneksi kissa sentään tällä hetkellä syö itse vaikka vielä kipeä ja allapäin onkin. Silmä on aika järkyttävän näköinen, mutta ympäröivien kudosten turvotus ehkä vähän laskenut.

Frodo ja Rudolf sitten. Olen jo aiemmin tällä viikolla havainnut metsälenkeillä enemmän kyttäilyä ja varuillaanoloa Frodon taholta, ja yrittänyt ratkoa näitä tilanteita vaihtelevalla menestyksellä mm. ottamalla jomman kumman koiran paremmin hallintaan tms. Tänään iltavuoron jälkeen sitten oli vuorossa hihnalenkki suoraan painajaisista...

Yleensä uloslähtö on kaikkein hankalin tilanne, kun molemmat koirat käyvät kuumina ja pitäisi mennä jonkinnäköisessä järjestyksessä kapeasta oviaukosta ja järjestäytyä kävelemään nätisti. Tähän saakka kaikki on mennyt hyvin sen jälkeen, kun olen pihasta lähdettäessä saanut koirat kerättyä ja järjestettyä. Tänään tein eri tavalla kuin aiemmin ja vein koirat ulos yksitellen. Ensin vein Frodon ja laitoin sen auton vetokoukkuun kiinni, sitten hain Rudolfin ja käskin senkin istumaan ennen kuin avasin oven jne., että pentu saisi enemmän kokemuksia siitä, että asiat etenevät nopeimmin kun on nätisti ja tekee mitä käsketään. Yleensähän meillä edetään monien asioiden suhteen ehkä vähän turhan vapaamuotoisessa järjestyksessä, ripaus natsikuria kasvavalle hoffikakaralle ei olisi ollenkaan pahitteeksi :p

No, sain jollain tavalla molempien koirien hihnat käsiini ja lähdettiin. Ensimmäinen tilanne tuli jo noin 50 m jälkeen, Rudolf pomppi ja riekkui vielä jonkin verran kuten se usein ensimmäisen sadan metrin aikana tekee, ja jossain kohtaa se ilmeisesti hyppäsi lähelle Frodoa, otti siihen katsekontaktin tms. - en muista kunnolla - ja seurauksena oli, että Frodo yritti hyökätä Rudolfia kohti. Sain tämän estettyä komentamalla Frodon istumaan, mutta sitten oltiinkin pattitilanteessa. Rudolf pysyi rauhallisena tasan niin kauan kuin seisoin sen vieressä ja pidin sitä aloillaan, heti kun päästin siitä irti ja yritin mennä vapauttamaan Frodoa paikallaolosta, alkoi Rudolf uudelleen riekkua ja haukkua räkyttää, mikä puolestaan sai Frodon paineistumaan, enkä saanut sitäkään hallintaani. Jotenkin pääsimme takaisin kotipihaan, tässä kohtaa minulla oli kai ajatuksena jättää toinen koira kotiin ja tehdä iltalenkit erikseen. Pihaan päästyäni koirat kuitenkin kävelivät nätisti, ja ajattelin jääräpäisenä kiertää toisin päin saman lenkin jonka alunperin olin suunnitellutkin kiertäväni.

Sen jälkeen kaikki menikin pitkän aikaa ok. Tilannetta pohtiessani sain kuitenkin päähäni, että koirien kanssa on treenattava enemmän hallintaa lenkkien aikana, käskettävä molemmat istumaan ja lähdettävä sen jälkeen rauhallisesti uudelleen liikkeelle jne., ideana se että koirat kokevat vahvemmin tilanteen hallinnan olevan minulla. No eipä muuta kuin tuumasta toimeen ja koirat tienposkeen istumaan... Ensimmäinen "harjoitus" sujuikin ihan ok, sain koirat kerättyä ja lähdettyä taas liikkeelle, ja taas meni jonkin matkaa ihan ok, koirat kävelivät noin 1,5 m päässä toisistaan eivätkä reagoineet toisiinsa mitenkään. Lähempänä kotia tein toisen "istumaharjoituksen" ja tässä kohtaa tilanne luiskahti sitten pahemman kerran käsistä. Olin käskenyt Frodon istumaan ja odottamaan, minkä se kiltisti tekikin. Rudolfin hallinta oli kuitenkin vaikeampaa ihan odotetusti. Sain koirat hetkeksi rauhoittumaan ja olin keräämässä taas hihnoja käteeni ja lähdössä liikkeelle, kun Rudolf teki jonkin eleen Frodoa kohti - Frodon ollessa edelleen istumassa käskyn alla - mikä sai Frodon mitan täyttymään ja Frodon käymään Rudolfin kimppuun. Tilanne kesti noin 5-10 sekuntia, kunnes sain Frodon kiskottua irti kiljuvasta Rudolfista. Rudolfiin ei tullut mitään vammoja. Hetkeen en yksinkertaisesti pystynyt hallitsemaan molempia koiria, vaan jouduin laittamaan Rudolfin lyhtypylvääseen hetkeksi kiinni, ajatuksena rauhoittaa Frodo sillä aikaa. Frodo irvisteli ja nosteli häntäänsä Rudolfille jo matkan päästä, käyttäytyi siis aivan samalla tavalla kuin vieraan aikuisen uroksen kanssa! Vähän aikaa tuntui, etten yksinkertaisesti saa molempia koiria vietyä kotiin asti. Jotenkin sain ne sitten kuitenkin siitä taas kerättyä, ja onnistuimme jälleen kävelemään jonkin matkaa. Frodo kääntyi muutaman kerran "kyttäämään" Rudolfia, mutta ehdin aina komentaa sitä ennen kuin se ehti hyökätä. Kuitenkin vain puolisen kilometriä ennen kotia Frodo hyökkäsi taas - Rudolf teki jälleen jonkin pienen eleen, kuten katsoi Frodoon päin tms. - tällä kertaa sain sen melkein heti Rudolfista irti, mutta jouduin päästämään samalla irti Rudolfin hihnasta, eikä Rudolf enää uskaltanut tulla luokseni, koska se ilmeisesti pelkäsi Frodoa niin paljon. Yritin useamman kerran puolen kilometrin kotimatkan aikana jättää Frodon paikalle istumaan ja kutsua Rudolfia kauempana Frodosta, mutta en saanut sitä kiinni. Onneksi olimme jo hiljaisella kotikadulla, eikä vastaan tullut autoja.

Kotiovea avatessa hetken jo pelkäsin, jatkaako Frodo Rudolfin kyttäämistä ja kimppuun yrittämistä vielä sisälläkin, mutta ei, nyt kaikki on taas kuin tähänkin saakka. Koirat lähinnä välttelevät toisiaan.

Ja sitten jälkianalyysiä. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että olisi pitänyt jo ensimmäisen tilanteen jälkeen jättää jompi kumpi koira kotiin. Tällaisia ongelmia pitäisi ratkoa ajan kanssa sitten kun on itse ehtinyt rauhoittua ja ratkoa tilannetta ajatuksissaan. Jo ensimmäisen tilanteen jälkeen olin itse kiihdyksissä ja adrenaliineissa, eikä sellainen varmasti voi olla vaikuttamatta koirien käytökseen.
Toiseksi, olisi pitänyt vain viedä lenkki kunnialla loppuun kun kerran olin saanut koirat hallintaan, eikä alkaa ottamaan siinä kohtaa niiden kanssa ylimääräistä, normaaleista rutiineista poikkeavaa hallintaharjoittelua, mikä varmasti sekoitti entisestään ainakin Frodoa. Rudolfilta taas on tässä kohtaa liikaa vaatia istumaan pidemmän aikaa paikallaan tilanteessa, jossa ohjaajan eli minun huomio pitäisi pystyä kohdistamaan toiseen koiraan. Minulla on se ongelma, että kaikki eteentulevat pulmat pitäisi pystyä ratkaisemaan justnytheti että voisin todistaa itselleni osaavani tehdä jotain oikein, en pysty vain tyynesti toteamaan että "ok, tässä on nyt ongelma, täytyy rauhassa ja ajan kanssa miettiä mitä teen sen kanssa", vaan syöksyn suinpäin ensimmäiseen mieleentulevaan ratkaisuyritykseen vaikka oma mielentila ja mahdollisuudet tilanteen hallitsemiseksi juuri sillä hetkellä olisivat kuinka onnettomat.

Tilanne, jossa Rudolf onnistui härkkimään Frodoa sen ollessa käskyn alla istumassa, oli Frodon kannalta todella ikävä. Se varmasti koki, että käsken sen ensin paikalleen odottamaan ja "päästän" sen jälkeen Rudolfin häiritsemään sitä, vaikka tarkoitus oli päin vastoin opettaa, että minä hoidan tilanteet ja päätän mitä tehdään, ei hätää.

Toisaalta Frodon käyttäytymisessä oli mielestäni vähän erilainen sävy kuin aiemmin. Aikaisemmat "hyökkäykset" Rudolfia kohti (joita ei ole nyt tapahtunut varmaan ainakaan 1,5 kuukauteen ennen tätä iltaa!) ovat olleet mielestäni ihan primitiivistä pelkopuolustautumista, mutta tämän päivän pöllytyksissä oli jotenkin dominoivampi, komentava sävy. En tiedä, alkaako Frodo reagoida Rudolfiin nyt eri tavalla, kun se on kasvamassa isommaksi ja hakee itsekin paikkaansa laumassa? Voivatko tällaiset yhteenotot mennä laumajärjestyksen hakemisen piikkiin, vai kertovatko ne a) minun kädettömyydestäni näiden koirien omistajana, b) Frodon huonoista hermoista, c) Frodon jostakin fyysisestä vaivasta?

Joskus Frodon käyttäytyminen on ollut useamman päivän "kireä viulunkieli" -tyyppistä, ja silloin olen kaikkein vahvimmin epäillyt, että sillä on jotain kipua aiheuttavia vaivoja. Nyt sen käyttäytyminen ei ole kuitenkaan mielestäni ihan tällaista, sillä se on ajoittain sisällä hyvinkin rennon ja rauhallisen oloinen, "tilanteet" vain tulevat aika nopeasti silloin kun tulevat. Ja entä se eilinen tilanne jossa Iiris joutui "sijaiskärsijäksi", kertovatko nämä siitä, että tilanne on hiljalleen luisumassa kohti kaaosta?

Toisaalta hyvinä hetkinä tuntuu, että kyllä tämä tästä. Sitten taas kun tulee huono hetki, oma itsetunto romahtaa ihan täydellisesti. Tulee niin totaalinen umpikujafiilis, ja se on kaikkein pahinta. Sitä epäilee omaa kykyään koiranomistajuuteen, uskoo tehneensä ihan kaiken alusta saakka väärin näiden kanssa, uskoo että kaikki muut pärjäävät koiriensa kanssa täydellisesti ja minä olen ainoa jolla on ongelmia... Luulin, että nämä asiat tuli jo käytyä läpi Frodon vaikeassa nuoruudessa, luulin että se oli se minun kova kouluni koiraihmisenä, mutta näköjään se oli vasta ensimmäinen luku. Myös se harmittaa, että tunnen tuottavani pettymyksen koirieni kasvattajille, minä kun ihan oikeasti luulin että olisin tähän mennessä oppinut jotain, että voisin kerrankin raportoida iloisia asioita, kokea onnistumisen iloa...

Pärjäisin varmasti kummankin koiran kanssa erikseen, mutta kombinaationa nämä ovat tällä hetkellä voimavarani ylittävä yhdistelmä. En silti pysty vielä kuvittelemaan, että luopuisin jommasta kummasta. En halua niin kauan, kuin on vielä yksikin keino jota voin laumaelämän onnistumiseksi yrittää. Aika hassua, äsken lenkillä suunnilleen tunsin vihaavani molempia, ja nyt itken sitä etten halua luopua näistä. Epävarmuus on kaikkein pahinta, en yhtään tiedä mihin suuntaan tilanne tulee kehittymään tai kuinka voin itse siihen vaikuttaa.

Laumaelämää hyvässä ja pahassa

2010-11-13T09:30:00.001-08:00

Onpa ollut taas päivä. Sain tänään taas uuden esimerkin siitä, millaista on elo näinkin monen eläimen kanssa, ja kuinka monimutkaisesti eläinten tekemiset toisiinsa vaikuttavat.

Aluksi todettakoon, että minulla on ollut tiiviisti töitä tällä viikolla ja kun säätkään eivät ole suosineet, koirien kanssa elämä on tahtonut taas supistua pelkkään lenkkeilyyn ja muuhun pienimuotoiseen aktivointiin. Erityisesti Frodoa näyttää taas ärsyttävän Rudolfin jatkuva läsnäolo, muutama lenkki on ollut aika kovaa kyttäystä ja varuillaan oloa ja muuta jäykistelyä.

Tänään aamulla sitten kuuden jälkeen olin lähdössä töihin ja laitoin hiuksiani vessan peilin edessä. Pidin oven kiinni, koska Rudolf tahtoo aina tunkea vessaan ja pölliä wc-paperirullan telineestä, lennättää wc-harjan toiselle puolelle asuntoa jne. Oven takana Frodo istui eteisessä odottaen aamuruokaansa, Rudolf ja kissat olivat olohuoneessa.

Hetken kuluttua kuulin Frodon rähähtävän oven takana, sen jälkeen kuului pari sekuntia matalaa murinaa ja epämääräistä kolinaa, sitten ei mitään. Tilanne ei kuulostanut hirveän pahalta, jotenkin ajattelin että Frodo komentaa Rudolfia siellä. Avatessani oven ehdin kuitenkin nähdä, että toinen kissani Iiris juoksee karkuun eteisestä. Ihmettelin vähän, sillä Frodo on aina suhtautunut kissoihin hyvin ja sietänyt niiden läheisyyttä yllättävänkin pitkälle. Toisaalta ruokaa odottaessaan se on usein tarkka omasta tilastaan, mutta kissat tietävät tämän ja osaavat väistää sitä.

En aluksi edes osannut huolestua, käytin Frodon ulkona ja päätin vielä ennen töihin lähtöä tarkistaa, että Iiris varmasti on ok. Se ei nimittäin tullut syömään, kun laitoin kissoille keittiössä ruuat kuppeihin. Iiris löytyikin saunan lauteiden alta, jossa se pörhisteli häntä pörrössä ja selvästi panikoivan oloisena. Taskulampulla katsoessani näin, että sen oikea silmä oli pullottava ja verenpunainen, ja se oli myös tehnyt hätäkakat lauteiden alle. Tässä vaiheessa huolestuin todella! Ensimmäinen ajatus oli, että Frodo on sitten kuitenkin purrut sitä pahasti. Oletin, että Frodon hammas tai kynsi on mennyt Iiriksen silmästä läpi ja silmä puhjennut. Päivystävä eläinlääkäri vastasi puhelimeen onneksi heti, mutta näillä oli päivystysvuoro reilun tunnin kuluttua vaihtumassa, ja hän kehotti soittaa aamupäivystävälle kahdeksalta. Kello oli tässä vaiheessa varttia vaille seitsemän, ja minulla oli yksi elämäni pitkistä tunneista edessä... Soitin samantien töihin, viikonloppuisin meillä on tavallista vähemmän ihmisiä aamuvuorossa, mutta työkaverit vakuuttivat pärjäävänsä ilman minua.

Siirsin Iiriksen makuuhuoneeseen, jossa se meni heti sängyn alle. En nähnyt siinä mitään muita vammoja, ja arvelin että käsittely ja tutkiminen vain pahentaisi sen stressiä ja shokkia, joten annoin sen olla täysin rauhassa. Aikaa oli vaikea saada kulumaan, etsin netistä tietoa eläinten silmävammoista ja vahvistuin siitä, etten tosiaankaan voi tehdä nyt tilanteelle mitään. Kirjoitin myös katastrofiaamustani Facebookiin, ja pian ihana ystäväni Pia soittikin, ja pääsin puolihysteerisessä tilassa purkamaan ajatuksiani. Frodo ja Rudolf reagoivat ilmeisesti minun mielentilaani ja olivat molemmat todella rasittavia, Rudolf härkki ja tökki minua koko ajan ja yritti ilmeisesti mielistellä ja rauhoitella, Frodo puolestaan stressaantui sekä minun hermostuneisuudestani että Rudolfin liehumisesta ja murisi ja jäykisteli meille molemmille.

Sain onneksi eläinlääkärin heti kahdeksalta kiinni, ja vaikka tämä sanoikin ettei voi hirveästi silmälle tehdä, sain silti luvan lähteä heti vastaanotolle. Päivystys oli Ylämaalla, joten matkaan meni lähemmäs tunti. Iiris mourusi kuljetuskopassa melkein koko matkan, ja perillä eläinlääkäri totesikin, että kuulostaa tuo ainakin hengissä olevan.

Silmää saatiin katsottua sen verran että selvisi, ettei se kuitenkaan ollut puhjennut. Itse asiassa silmässä ei näkynyt minkäänlaista ulkoisen tekijän kuten koiran kynnen tai hampaan aiheuttamaa vammaa, mikä tuntui aika erikoiselta ottaen huomioon tilanteen, jossa vamma aiheutui. Silmä oli helakanpunainen ja kudokset sen ympärillä voimakkaasti turvoksissa, eläinlääkärin mukaan tällaisia vammoja aiheutuu yleisimmin jos eläin esim. saa kovan iskun tai kolauksen silmäkulmaansa. Iiris rauhoitettiin ja nesteytettiin shokin vuoksi, ja se sai kipulääkettä ja antibioottia injektiona. Kotihoitona ei tarvitse tällä hetkellä muuta kuin antaa lisää kipulääkettä sekä laittaa silmään antibioottivoidetta. Eläinlääkäri epäili, että silmästä tuskin tulee enää normaalia, sillä sen verenkierto on turvotuksen vuoksi ilmeisen estynyt. Aika näyttää, joudutaanko silmä poistamaan. Koska se ei kuitenkaan ole puhjennut, on toivoa siitä, että kissa saisi pitää sen, vaikka ei sillä näkisikään. Nyt kotona Iiris on kyhjöttänyt koko illan sängyn alla, ja olen antanut sen olla rauhassa. Täytyy toivoa että huomenna viimeistään saisin sen jollain keinolla syömään, ettei syömättömyys aiheuttaisi lisää ongelmia.

Kovasti on tullut mietittyä, mikä tilanteen aiheutti, ja olisiko se ollut estettävissä. Minulla on tähän saakka ollut tietty perusluottamus Frodoon, olen uskonut, ettei se "tosissaan" satuttaisi muita eläimiä, vaikka saattaa niitä jossain tilanteessa säikähtääkin ja tällöin reagoida primitiivisesti. Iiriksessä ei näkynyt minkäänlaisia muita vammoja, joten en usko Frodon purreen sitä. Kissoille rähähtäminenkin on toisaalta ollut Frodolta todella harvinaista, enkä ole varma mikä sen tällä kertaa ajoi reagoimaan noin voimakkaasti. Entä miksi Iiris ei tajunnut väistää Frodoa, joka odotti ruokaansa ja oli jo valmiiksi stressaantunut ja varuillaan Rudolfin aamuriekkumisen vuoksi? Yksi arveluni on, että ehkä Rudolf hätyytteli Iiristä olohuoneessa ja se pakeni eteiseen, eikä tajunnut väistää Frodoa koska sillä oli kiire päästä toista koiraa karkuun. Frodo puolestaan oli todennäköisesti jo valmiiksi stressaantunut ja varuillaan Rudolfin touhuista, joten kun kissa syöksyi äkkiarvaamatta sen jalkoihin, se reagoi primitiivisesti. Iiris puolestaan ei päässyt pakenemaan mihinkään suuntaan koska se oli ahdistettu kapeassa eteiskäytävässä kahden koiran väliin, keittiöön pääsykin oli estetty koska keittiön ovensuussa on kompostiverkkoviritelmä Rudolfin sinne pääsyn estämiseksi. Frodon reagointia saattoi voimistaa se, että se koki olleensa "nurkkaan ajettuna" ahtaassa tilassa, eikä kissakaan päässyt puolestaan väistämään sitä. Luultavasti tämä oli siis vain niitä tilanteita, joita useamman eläimen kanssa eläessä huonolla tuurilla voi tulla, vaikka eläimet tulisivatkin toimeen keskenään ja vaikka kaikki riskit olisi yrittänyt ennakoida ja minimoida.

Rudolfin mätsäridebyytti

2010-11-06T13:42:00.000-07:00

Käytiin tänään Rudolfin kanssa pojan ensimmäisessä mätsärissä.

Olen harjoitellut tuon pennun kanssa aika vähän, tässä omalla pihalla lähinnä ollaan harvakseltaan treenattu seisomista ja juoksutusta. Tällä viikolla piti tietenkin ottaa tehotreeniä, mutta eipä myö montaa kertaa taidettu treenata ollenkaan. Seisomisessa en ole vaatinut pennulta tässä vaiheessa muuta kuin että seisoisi suht ryhdikkäänä eikä tarjoaisi istumista, en ole hirveästi kiinnittänyt huomiota esim. jalkojen asentoihin tms. Ihmisten ilmoilla ollaan liikuttu aika vähän, viime viikolla markkinoiden aikaan käytiin kaupungilla pyörähtämässä, mutta muuten ollaan liikuttu lähinnä näillä omilla kulmilla syrjäisellä Taipalsaarella. Minulle oli siis täysi arvoitus, kuinka Rudolf tulee käyttäytymään koiria täynnä olevassa parkkihallissa.

No, ihan odotusten mukaanhan se meni. Aluksi Cittarin parkkihalliin mentyämme Rudolf oli selvästi ihmeissään ja vähän hermostuneen oloinen, mutta ei mitenkään pelokas tai arka. Olin itsekin unohtanut millainen mekkala kaikuvassa parkkihallissa on mätsäreiden aikaan. Pentuja oli muistaakseni 44 kappaletta, me numerolla 31. Ehdimme siis Rudolfin kanssa jonkin aikaa hengilla paikalla, Rudolf oli kyllä kiinnostunut kaikesta ympärillä tapahtuvasta, mutta kuitenkin palautettavissa kontaktiin melko helposti. Vähän ennen omaa vuoroamme minua alkoi jännittää yllättävän paljon, siitä on jo useampi vuosi kun olen viimeksi mätsäreitä kiertänyt, ja nyt tosiaan koiran kehäkäyttäytyminen oli ihan täysi arvoitus. Hallissa oli tosiaan kova meteli eivätkä työntekijöiden äänet kantaneet kovin pitkälle, itse ehdinkin muutaman parin ajan seurailla pienten koirien kehää luullen niitä pennuiksi :D Vähän ehti jo iskeä paniikki kun katselin miten täydellisesti ne esiintyivät, helpotus oli suuri kun löysin oikean pentukehän laidalle.

En oikeastaan osaa sanoa Rudolfin esiintymisestä paljon mitään. Ei se ainakaan hyppinyt tai hillunut, juoksuttaessa se taisi edetä enimmäkseen ihan oikeaoppisesti ravissa ja seisoikin ainakin osan aikaa suht rauhallisesti sekä antoi katsoa hampaat eikä arastellut yhtään tuomaria. Luulen kuitenkin että kokonaisuutena Rudolfista näkyy, ettei sen kanssa ole hirveän systemaattisesti treenattu. Kehäparin esiintymistäkään en ehtinyt yhtään katsoa, epäilen että heidän esiintymisensä oli vähän pidemmälle hiottua kuin meidän. Sininen nauha saatiin.

Sinisten pentujen isossa kehässä pentuja oli sitten yli parikymmentä. Rudolfin käyttäytymiseen ei mielestäni erityisemmin vaikuttanut koirien suurempi määrä, mikä on toki hyvä juttu. Isossa kehässä se jaksoi alussa seisoa ehkä vähän paremmin kuin ekalla kierroksella. Tuomari katsoi tässä vaiheessa vielä kaikilta liikkeet yksitellen ja tutki pienet rodut pöydällä, sillä pöytä vapautui pienten koirien luokasta vasta siinä vaiheessa. Tuomarikin tuntui ottavan homman ennen kaikkea siltä kannalta että tämä on pennuille harjoitusta, mikä oli mielestäni hyvä juttu. Minusta tuntuu, että oma esitystyylini oli sieltä makupalavetoisimmasta päästä, mutta toisaalta kehässä oli aika paljon Ruuta vanhempiakin pentuja, sehän kuitenkin alle viisikuisena oli sieltä nuoremmasta päästä. Jotenkin itsellä oli koko ajan sellainen tunne, että oma pentu täytyi koko ajan pitää kontrollissa ettei se alkaisi höseltää ja hillua, kun taas suuri osa muista näytti seisovan pitkiäkin aikoja paikallaan suht vähällä käskyttämisellä tai lahjomisella. En tiedä kuvittelenko vain tuon muiden rauhallisuuden, vai onko Rudolf oikeasti temperamentiltaan keskivertoa vilkkaampi. Joka tapauksessa en koe tarpeelliseksi treenata niin, että viisikuinen pentu seisoisi täysin patsasmaisena kehässä, joten sikäli pidän suoritustamme ihan hyvänä. Yllätyksekseni pääsimme kuuden parhaan joukkoon ja saimme tässä porukassa vielä juosta yhden kierroksen. Sen jälkeen meille sekä yhdelle toiselle parille sanottiin kiitokset ja poistuimme kehästä saaden pienet kuivamuonapussukat palkinnoiksi, ja loput neljä sijoitettiin. En tiedä tykkäsikö tuomari sitten vain Rudolfin persoonasta vai suhteuttiko sen käytöksen ikään (ei kyllä kysynyt ikää missään vaiheessa), mielestäni siellä olisi ollut aika monta hiotummin esiintyvääkin, jotka joutuivat ennen meitä pois kehästä. No, subjektiivistahan mätsärituomarointi aina on.

Oli hyvä nähdä, että Rudolfilla pysyy pää suht kasassa täynnä koiria olevassa meluisessa tilassakin. Kyllä tuolla esiintymiselläkin jo ulkomuototuomari pystyisi koiran rakenteet ja liikkeet arvioimaan, joten voinemme turvallisin mielin tähdätä oikeisiin näyttelyihinkin. Toki siihen saakka täytyy vielä jatkaa harjoittelua. Ja kunhan nuo hampaat nyt vaihtuisivat onnistuneesti ja purenta tasoittuisi, tällä hetkellä pukkaa yläpurentaa mutta se ei kuulemma ole tämän ikäisellä pennulla vielä mikään katastrofi.

Syksy etenee

2010-10-19T13:02:00.000-07:00

Tuntuu, että mitään ihmeempää kirjoitettavaa ei ole, koska aika kuluu niin nopeasti etten ehdi tehdä koirien kanssa läheskään kaikkea mitä haluaisin. Frodo on ollut taas vähän nihkeämpi Rudolfia kohtaan, en tiedä johtuuko se siitä, että Rudolf on nyt sitä kohtaan entistä rohkeampi ja nukkuu myös yöt samassa tilassa meidän muiden kanssa, eikä enää pentuaitauksessa. Näin ollen Frodolle jää entistä vähemmän aikaa levätä rauhassa ilman pennun läsnäoloa, mitä se kuitenkin ehdottomasti kaipaa.

Toisaalta olen myös miettinyt voisiko Frodolla olla jonkinnäköistä terveysongelmaa, lihasjumit ainakin lienevät mahdollisia. Tätä asiaa on tarkoitus selvitellä eteenpäin. Välillä olen lenkeillä suunnilleen itkua vääntänyt noiden kanssa, kun tuntuu että Frodo kyttää ja kyttää pentua eikä osaa rentoutua ollenkaan. Toisaalta taas esimerkiksi nyt koirat nukkuvat samassa tilassa hyvin rauhallisina. Ehkäpä tässä tarvitaan vaan sitä kuuluisaa aikaa...

Tässä muutama kuva edelliseltä, parin viikon takaiselta mökkireissultamme.

Vedestä on tullut tosi kiinnostava juttu.

Rudolf auttaa myös saunavesien kantamisessa...

Se on nyt ihan siinä ja siinä, kumpi koirista on korkeampi. Kun Frodo juosta jolkottelee bortsulle tyypillisen matalana, on Rudolf sitä selvästi korkeampi, mutta todelliselta säkäkorkeudelta ovat hyvin samoissa. Viikko tai pari, niin Rudolf on mennyt ohi!

Rudolf 4 kk

2010-10-10T11:38:00.000-07:00

Aika menee niin nopeasti! Rudolf täytti 4 kuukautta ja sai myös tehosterokotukset. Rabies + nelosrokotteen tehoste pistettiin samalla kertaa vaikka se ei kai nykyisten suositusten mukaista ihan olekaan, eipä tuolle mitään reaktiota piikeistä tullut. Ja entäs herran kasvutahti sitten? Olin veikkaillut painoksi jotain 16-17 kiloa, ja alakanttiin menivät arvaukset taas, Ruu painoi siis päivää alle nelikuisena 18,5 kg! Juuri ja juuri sopivissa rajoissa on viikottainen kasvuvauhti pysynyt (viimeisen viiden viikon aikana painoa tullut keskimäärin 1,2 kg/viikko), mutta yhtään ei saisi nopeutua! Äitini on jo pidempään ollut sitä mieltä että Ruu on liian laiha, viimeksi kyläillessämme tuo kommentoi, että jos Ruu vain tulisi muutamaksi päiväksi hänelle hoitoon niin kuopat kyljistä kyllä katoaisivat... :p Ei tuo pentu mikään nälkäänähneen oloinen kuitenkaan ole, sopivan hoikka vain. Säkäkorkeus lienee 50 cm paikkeilla epätarkkojen kotimittausten mukaan.

Rudolf tosiaan olikin ensimmäistä kertaa yön yli hoidossa tänä viikonloppuna. Äiti otti sen mukaan mökille, kun minulla oli taas kerran kiireinen viikonloppu töiden merkeissä. Helpotti kyllä elämää, kun sai välillä lenkkeillä vain yhden koiran kanssa. Mutta kyllä se vain ehti tulla Ruuta ikäväkin parin vaivaisen päivän aikana...

Reilu viikko sitten puolestaan olimme Rudolfin kanssa edustamassa Lappeenrannan Seudun Eläinsuojeluyhdistystä steinerkoulun Mikkelinmarkkinoilla, jossa yhdistyksellä oli ständi. Ruulla riitti silittelijöitä ja poika suhtautui lukuisiin lapsijoukkoihin todella hienosti. Se ehti aamupäivän aikana myös ystävystyä kaverini Torsti-seropin kanssa. "Edustustehtävät" väsyttivätkin Rudolfin perusteellisemmin kuin ehkä mikään tätä ennen, koko loppupäivä meni nukkuessa.

Frodon ja Rudolfin yhteiselo on mennyt aika hyvin. Hihnakävelyillä kulkevat sievästi rinta rinnan, ja sisällä heilutellaan häntää puolin ja toisin päivittäin.

Ehkä tämä tästä

2010-09-24T13:36:00.000-07:00

Pari viimeistä päivää on mennyt koirien kanssa varsin sujuvasti. Tänään kävin molempien koirien kanssa toistaiseksi pisimmällä yhteishihnalenkillä (noin pari kilometriä) ja se meni ihan mukavasti. Myös sisätiloissa Frodo on sietänyt Rudolfia taas aika hyvin, pentu on juoksennellut eri suunnista Frodon ohi joskus hyvinkin läheltä, ja Frodo on suhtautunut siihen aivan välinpitämättömästi.

Tosin Rudolfkin osaa tuoda oman osansa haasteista koirien yhteiseloon. Kakara on nyt keksinyt haukkua räksyttää aina kun joku asia ärsyttää tai hämmentää sitä. Erityisen raivostuttavaa on silloin, kun se reagoi Frodon paineistumiseen ja "hölmöilyihin" näin (esim. Frodo alkaa käydä ylikierroksilla ovesta kulkiessa, ulkona hihnaan kytkettäessä jne.), annan varmaan tuolla kylänraitilla tosi pätevän kuvan itsestäni koiranomistajana, kun toinen piski seisoo jäykkänä silmät selällään murisemassa, ja toinen poukkoilee ja haukkua räksyttää! Olen yrittänyt huomioida Frodoa sisällä entistä enemmän ja yrittänyt rentouttaa sitä mm. hieromalla ja silittelemällä, Rudolf puolestaan ilmaisi heti oman mielipiteensä tästä - kun kumarrun Frodon puoleen, Rudolf yrittää saman tien syöksyä jalkoihini ja saada oman osansa huomiosta, tai vaihtoehtoisesti jää jonkin matkan päähän haukkumaan. Tästä oli tietenkin tehtävä nopeasti loppu, ja olenkin nyt ottanut käyttöön "ei tuu" -käskyn, jonka merkitys on suunnilleen "pysy loitommalla, älä tule tänne". Muutamalla ensimmäisellä kerralla ajoin Rudolfin aika räväkästi karkuun minun ja Frodon luota, kadutti jo että olinko nyt liian kova tuolle pikkuiselle pennulle, kun se tuskin edes ymmärtää mitä siltä haluan. Mutta mielestäni huomion kerjääminen/ihmisten "pakottaminen" haukkumalla on sellainen asia, johon täytyy puuttua välittömästi, tai koira tulee olemaan todella rasittava vanhempana! Nyt myöhemmin Rudolf onkin jo antanut minun rauhassa antaa huomiotani myös Frodolle, useinmiten se tosin jää hyvin tylsistyneen oloisena makaamaan lähistölle ja katsoo minua ja Frodoa syyttävän näköisenä... Tai ainakin minä kuvittelen sen näyttävän syyttävältä :D

Joskus vähän pelottaa, kuinka Rudolfin tapakasvatus tulee onnistumaan. Tämä on kuitenkin ensimmäinen vähän vaativammaksi mielletyn rodun edustaja, josta yritän koulia yhteiskuntakelpoista tyyppiä... Olen kyllä mielestäni ollut suht johdonmukainen, enkä ole katsonut sormien läpi kun pentu tekee jotain kiellettyä, mutta kun tuntuu että mikään palaute ei mene perille! Kiellot ja komentamiset menevät kuin vesi hanhen selästä... Mutta kaipa se toisaalta kuuluu asiaan, että pentu vaikuttaa hirveältä ja mahdottomalta riiviöltä. Ei kai se olisi ihan terve jos jo 3,5 kuisena olisi täydellisen kiltti, mukautuvainen ja tottelevainen :D Käsittelyharjoituksia olen tehnyt Rudolfin kanssa paljon, sillä se on yksi osa-alue joka Frodon kanssa aikoinaan jäi liian vähälle treenaukselle. Rudolf onkin jo aika hyvin oppinut, että rimpuilemalla ei koskaan saa tahtoaan läpi. Esimerkiksi kynsien leikkuu onnistuukin melko hyvin, joskin joka kerralla pennun täytyy vähintään pari kertaa kokeilla, että josko tällä kertaa ei oliskaan pakko jos ei taho :D

Mehän käytiin muuten ensimmäisissä metsätreeneissäkin tässä viikko sitten. Rudolf ja minä pääsimme siis kokeilemaan haun ja jäljen alkeita Rudolfin äidin ja mummon omistajan Sadun kanssa. Makkararuutua olen jokusen kerran tehnyt Rudolfille tämän jälkeenkin, ja alku vaikuttaa lupaavalta... Minua kiinnostaisi todella paljon treenata ihan tavoitteellisestikin jotain pk-lajia tulevaisuudessa, mutta saa nähdä mihin kaikkeen aika ja taidot riittävät. Vuorotyö kuitenkin rajoittaa aina jonkin verran ryhmämuotoiseen treenaukseen sitoutumista.

Väsyttää!

2010-09-21T13:50:00.001-07:00

Täytyy tunnustaa, että minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten raskasta tämä voi olla. No joo, realiteetit huomioon ottaen arjen rasittavuus ei enää olekaan niin yllättävää: kaksi koiraa joista toinen on riekkumaikäinen pentu ja toinen varautunut ja epävarma aikuinen eivätkä näiden kemiat tietenkään pelaa kunnolla, pienehkö rivitaloasunto, yksinasuva omistaja joka tekee kolmivuorotyötä...

Iltavuorosta palaaminen on tällä hetkellä se pahin hetki. Kumpikin koira on kerännyt energiaa koko päivän ja minun pitäisi parissa tunnissa saada niiden kanssa hommat hoidettua niin, että ehdin itse ajoissa nukkumaan (koska seuraavana aamuna todennäköisimmin aamuvuoro ja herätys kuudelta). Koirat eivät osaa vielä hihnalenkkeillä sopuisasti yhdessä (enkä nyt muutenkaan ottaisi 15 viikkoista pentua pidemmille hihnalenkeille mukaan), enkä sitten taas pimeään metsäänkään halua enää klo 21:30 niiden kanssa lähteä, joten on pakko pyrkiä liikuttamaan kumpikin erikseen. Ensin Rudolfille iltaruoka ja nopea pissitys takapihalla, samaan aikaan Frodo jo seisoo kypsyneen oloisena eteisessä vinkumassa ja odottaa milloin lähden sen kanssa. Rudolf puolestaan hyppii, pomppii ja riehuu mikä on toki täysin ymmärrettävää. Tungen pennulle takapihalta palattua possunkorvan suuhun ja yritän livahtaa Frodon kanssa ulos ilman, että pentu tajuaa ja jää kiljumaan makuuhuoneen tuuletusikkunaan (se osaa olla yksin, mutta osoittaa kyllä mieltään jos on mielestään joutunut olemaan yksin liikaa). Heitämme Frodon kanssa kohtuullisen iltalenkin, joka kuitenkin on liian lyhyt pitkä ja toimeton alkuilta huomioiden. Kaikkeen ei kuitenkaan pysty, kun on itse valmistauduttava jo nukkumaanmenoon ja aika loppuu kesken. Lenkiltä palatessa Frodo on melkein yhtä kierroksilla kuin lähtiessä, pentu puolestaan ottaa meidät eteisessä vastaan riemusta repeillen ja koska se aina näissä tilanteissa kadottaa hetkellisesti aivotoimintansa, se ei muista väistää Frodoa (jota puolestaan ällöttää jo valmiiksi pennun olemassaolo, ja joka edelleen on liian ylivireä lenkkeilystä huolimatta) ja Frodo puolestaan äyskähtää sille. Pentu kiljaisee ja hyppää kauemmas, Frodo jää varautuneena seisomaan keskelle eteisen lattiaa jähmettyneenä lattiaan tuijottaen. Nyt sille pitäisi laittaa korvatippoja ja antaa iltaruoka. Loistavaa. Suljen pennun hetkeksi makuuhuoneeseen että saan Frodolle annettua ruuan eteen, pentu alkaa tietenkin välittömästi haukkua ja protestoida suljetun oven takana. Taiteilen jo valmiiksi stressaantuneen koiran korviin korvatipat ja heitän ruokakupin sen eteen... Syötyään Frodo haluaisi asettua lepäämään muttei pysty koska pentu edelleen vain riekkuu ja riekkuu ja riekkuu, näin ollen Frodo joutuu jatkuvasti hypähtelemään pystyyn ja kyttäilemään mitä pentu tekee. Tässä vaiheessa minun pitäisi olla jo nukkumassa, mutta en ole ehtinyt edes ruokkia kissoja, syödä omaa iltapalaa tai tehdä pennun kanssa yhtään mitään. Leikin hetken pennun kanssa, mutta se ei rauhoitu siitä juurikaan. Ei tietenkään, totta kai sen kanssa pitäisi tehdä paljon enemmän. Mutta milläköhän ajalla? Koko sen ajan jonka olen vielä hereillä, joudun viiden minuutin välein ojentamaan Rudolfia joka haukkuu kissoille, yrittää hyppiä keittiön tasoille tms., ja tämä jatkuva liikkumiseni ja pystyyn syöksähtelyni puolestaan stressaa Frodoa, joka puolestaan myös hyppää pystyyn joka kerta kun itsekin nousen. Ja sänkyyn mentyäni minun pitäisi toki nukahtaa viidessä minuutissa, että ehtisin nukkua edes kuusi tuntia ennen seuraavan päivän aamuvuoroa...

Yhteislenkkeily molempien koirien kanssa metsässä onnistuu periaatteessa, mutta ongelmiakin on. Koirille ei koskaan vapaana ollessaan ole tullut mitään konflikteja, mutta Frodo käyttäytyy täysin eri tavalla lenkeillä silloin kun Rudolf on mukana. Kun olen sen kanssa kahdestaan, se tekee juoksupyrähdyksiä, palaa aina välillä lähemmäs minua, pitää hyvin kontaktia, kääntyy vähän väliä vilkaisemaan minua, juoksee rennon oloisena häntää heiluttaen... Kun puolestaan Rudolf on mukana, Frodo irtaantuu heti vapaaksi päästyään noin 15-30 metrin päähän ja pysyy siellä. Se nostaa herkästi häntää pystyyn, keräilee jatkuvasti suuhunsa risuja ja käpyjä (ilmeisesti yrittää rauhoittaa itseään näin), ei katso minuun kertaakaan koko lenkin aikana, ei tule lähemmäs sillä Rudolf pysyttelee yleensä melko lähellä minua, eikä Frodo tietenkään voi tulla kamalan pennun luo. Se ei vaikuta silminnähden stressaantuneelta, mutta kun tietää miten se käyttäytyy ilman pennun läsnäoloa, ero on selvä.

Eilen tein ensin noin puolen tunnin metsälenkin molempien koirien kanssa, ja myöhemmin illalla kävin vielä erikseen Frodon kanssa noin tunnin metsä/hihnalenkillä, jonka yhteydessä tein myös vähän tokoa + namijälkeä. Ja tämän jälkeen kävin vielä Rudolfin kanssa kiertämässä "korttelin" + tein pentutottista, että sillekin tulisi yksin ulkoilua. Olen nyt päättänyt kokeilla, kuinka liikuntamäärän ja muun aktiviteetin (jäljestäminen, aivotyöskentely mm. tokon ja temppujen muodossa) vaikuttaa Frodon stressaamistaipumukseen. Tiedän jo ennestään että se on rennompi silloin kun se on saanut oikeasti kunnolla tekemistä ja liikuntaa, joten järjen mukaan tämän pitäisi myös vaikuttaa siihen, kuinka paljon se jaksaa stressata Rudolfin läsnäolosta. Lisäksi minulle on todella tärkeää saada vietettyä aikaa myös pelkästään Frodon kanssa, että saisin suhteen siihen pidettyä kunnossa. Eilen oli kyllä todella mukava nähdä, miten rento ja kiva se taas olikaan kun olimme kahdestaan pidemmällä lenkillä. Valehtelisin jos väittäisin, ettei Frodon sitkeä vihoittelu pentua kohtaan vaikuttaisi tunteisiini sitä kohtaan, vaikka tiedän ettei se kiusallaan sitä teekään. Joskus se vain on yksinkertaisesti niin rasittava.

ONNEKSI en Rudolfin tullessa tiennyt, että sen ja Frodon yhteiselo olisi näin pitkään näin takkuista. Pahinta on etten voi tietää, tuleeko tämä koskaan korjaantumaan. On kauheaa elää jatkuvassa epävarmuudessa ("JOS Frodo joskus hyväksyy Rudolfin täysin, JOS ne eivät ala tappelemaan verissä päin Rudolfin tultua sukukypsäksi...").

Mutta kyllä tämä tästä... ehkä jonain päivänä. Toivottavasti.

Hyvänen aika, täällähän on kaksi koiraa!

2010-09-01T08:43:00.000-07:00

Aika hassua. Silloin kun Rudolf tuli, se ei oikeastaan tuntunut vielä kunnolla koiralta, kun oli niin vauvamainen pikkupentu vielä. Nyt kun se on jo polvenkorkuinen ja päivä päivältä näkyvämpi ja kuuluvampi, tulee välillä ihan sellainen ihmetys että hetkinen, mistä toi koira oikein tänne tupsahti :D

Todisteena, katsokaapa vaikka kuinka paljon hän on jo kasvanut:

Rudolf 7,5 viikkoa:

Rudolf 12 viikkoa:

Rudolf 12 viikkoa

2010-08-31T15:29:00.000-07:00

Paljon on tapahtunut ja aika kulunut nopeasti, viime päivät olen tuntenut huonoa omatuntoa siitä, etten ole ehtinyt puuhaamaan Rudolfin kanssa läheskään niin paljon kuin toivoisin. Rudolf täytti tänään 12 viikkoa, ja yövuorojeni jälkeen loppuviikosta menemme hakemaan ensimmäiset rokotukset. En ole saanut Rudolfia täällä kotona punnittua ja odotan mielenkiinnolla saavani rokotusreissulla tietää paljonko se painaa. Olen toki yrittänyt punnita pentua menemällä vaa'alle ensin pennun kanssa ja sitten yksin ja laskemaan erotuksen, mutta Rudolf painaa jo niin paljon että vaa'alla on vaikea seistä sen kanssa tasapainossa, heittoa tulee helposti useita kiloja. Minun vaakani ei muutenkaan ole sieltä tarkimmasta päästä.

Voisin vähän listata, mitä kaikkea olen Rudolfin kanssa näinä viikkoina tehnyt.

Treeniä

* Istuminen. Rudolf osaa istua käskystä, saa ruuan eteensä vasta kun on käynyt istumaan ja odottaa ruokaa nätisti pomppimatta. Viime aikoina istumisaikaa on pidennetty, nykyään pentu saattaa hyvällä säkällä maltaa istua jo pari sekuntia putkeen :D

* Katsekontakti. Ymmärtää, että katsekontaktin ottaminen on toivottavaa ja että siitä saattaa saada palkkaa. Yhdistää ainakin osittain "katse" -sanan tähän toimintaan.

* Luoksetulo. Tulee suht luotettavasti eri tilanteissa "tule" -käskyllä luo, ainakin jos tietää että kutsujalla on makupaloja :D

* Seisominen. Harjoittelee parhaillaan näyttelyseisontaa ja onnistuukin tässä usein ihan huomaamatta. Ei vielä jaksa seisoa kuin pienen hetken, eikä vielä osaa yhdistää "seiso" -sanaa tähän toimintaan.

* Seuraaminen. Alkeita ollaan harjoiteltu imutus -tekniikalla ja naksuttimella vahvistamalla, pentu ei vielä todennäköisesti ymmärrä mitä tässä haetaan, mutta välillä tulee hyviä seuraamispätkiä kuin vahingossa, ja pennun mielestä tämä touhu on huippukivaa.

* Hihnassa kulkeminen. Sujuu hienosti, ei vaatinut juurikaan opettelua.

* Rauhoittuminen kynsienleikkuun tms. toimenpiteen ajaksi. No tuota... ehkä se jonain päivänä :D

* Yksinolo. Ollut muutamana päivänä työpäivän mittaisen ajan yksin. Ollut rauhallinen lähdettäessä ja palatessa, ei aihetta olettaa että olisi yksinollessaan pitänyt meteliä...

Jää alkaa sulaa?

2010-08-27T11:29:00.000-07:00

Vähän tuntuu siltä, kuin Frodo jo pikku hiljaa alkaisi tunnustaa Rudolfin olemassaolon. Ei enää sitkeästi käännä päätään toiseen suuntaan ja vältä edes katsomasta pentua, on jopa kerran sallinut pennun nuuhkaista itseään. Jos olen menossa Frodon kanssa ulos ja se on täpinöissään, se useinmiten sietää kapeassa eteisessä Rudolfia vaikka Ruu tulisi ihan sen viereen. Myös ohitustilanteissa se voi itse mennä ihan pennun vierestä, kunhan sillä on "reitti avoinna" suoraan eteenpäin. Eniten Frodosta irtoaa murinaa silloin kun se esim. makaa sohvan vieressä (=nurkassa, josta ei "pakomahdollisuutta") ja Rudolf riehuu ja leikkii parin metrin päässä, tosin tällöinkin murina on enemmän sellaista Frodon tyypillistä "yleismurinaa", ei niinkään suoraan pennulle kohdistettua. Eli tilanteet, joissa Frodo pennun läsnäollessa kokee olevansa ahtaassa tilassa vailla mahdollisuutta poistua, ovat edelleen hankalimpia.

Jos Frodo rähähtää Rudolfille niin että pentu säikähtää kunnolla (näitä tilanteita tullut muutamia, noin viikon välein), Rudolf yleensä muistaa muutaman päivän vältellä ja väistellä Frodoa. Suunnilleen viisi päivää on aika, jonka kuluessa ikävä kokemus kuitenkin tuntuu deletoituvan Rudolfin aivoista, ja sen jälkeen kohkataan taas vailla päätä ja häntää eikä muisteta pelätä pelottavaa isoveljeä vaikka joskus voisi olla aihettakin... Onks toi nyt sitten kova vai pehmeä? :p

Pari päivää olen tässä katsellut, että kohta Ruu taas kerjää verta nenästään, ja tänään Frodon kanssa lenkiltä tullessani se sitten ryntäsi ihan estotta Frodon ja minun jalkoihin, ja taisipa vielä tunkea naamansa aika lähelle Frodon päätä. Pieni konfliktihan siitä tuli, mutta tällä kertaa Frodo vain kerran ärähti pennulle eikä enää "selättänyt" sitä. Pentu huusi ja hyppäsi kauemmas mutta ei säikähtänyt läheskään yhtä pahasti kuin edellisillä kerroilla, Frodo puolestaan kääntyi sekunnin murto-osassa katsomaan varovaisin ilmein minua. Selvästikin sille on mennyt perille, että pennun kimppuun hyökkäilyä ei hyväksytä tässä taloudessa. Se, että Frodo pystyi selvästikin tietoisesti (voiko koiran sanoa toimivan "tietoisesti"?) säätelemään toimintaansa (joko minun läsnäolostani johtuen tai sitten siksi, ettei enää "pelkää" pentua yhtä paljon), kertoo uskoakseni siitä, että tuo pennun komentaminen ei enää tule siltä samanlaisena paniikinomaisena primitiivireaktiona kuin ihan alussa.

Ruun tuoreimpiin taitoihin kuuluu sohvalle kiipeämisen oppiminen ;) Olen myös alkanut opettaa sille näyttelyseisontaa, ja se on nyt ensimmäisenä työssäoloviikkonani opetellut olemaan päivät yksin makuuhuoneessa. Paljon olisi kirjoiteltavaa, mutta tällä kertaa ei aika riitä.

Kuinka kauan tätä vielä kestää?

2010-08-16T08:39:00.000-07:00

Huokaus. Saa nähdä, milloin tuo koirien yhteiselo alkaa onnistumaan. Tällä hetkellä niiden samassa tilassa oleminen perustuu oikeastaan täysin sille että Rudolf, 10 viikkoinen pentu, muistaa lähes kaikissa toiminnoissaan ja mielentiloissaan ja leikintiimellyksessäänkin olla menemättä lähelle Frodoa. Paino sanalla lähes. Monta päivää ehti mennä hyvin, kunnes taas tänään koirilla tuli jonkinlainen ohitustilanne eteisessä ja oma huomioni oli hetken muualla niin etten ehtinyt estää koirien joutumista liian lähelle toisiaan. Ja niinpä Frodo hyökkäsi taas Rudolfia kohti ja näykki muristen maassa makaavaa ja uikuttavaa pentua... Se ei siis edelleenkään kestä YHTÄÄN pennun lähelle joutumista tai mitään kontaktin ottoa pennun puolelta, vaikka on elänyt sen kanssa samassa 60 neliössä jo yli kaksi viikkoa. Sietää kyllä sen läsnäoloa max. kahden metrin päässä, mutta ei juuri muuta.

Rudolfiin ei taaskaan tullut mitään näkyviä puremajälkiä, mutta sen nenästä tuli vähän verta ja se pissi alleen järkytyksestä. Ilmeisesti Frodo ei siis kovin kovaa tai tosissaan pure, koska johan siinä tapauksessa noin pieneen pentuun tulisi jotain jälkiä. Kokoeroa on kuitenkin niin paljon, että säikähdän itse suuresti jokaista tällaista tilannetta. Ja alan myös olla huolissani siitä, mitä tällainen isomman koiran "epäreilun" hyökkäyksen kohteeksi joutuminen vähintään viikon välein tekee Rudolfin koirasosiaalisuudelle? Olisi pennun näkökulmasta loogista ja tavallaan "reilua", jos isompi koira ärähtäisi sille ja kerran nappaisi jos pentu esim. ärsyttäisi sitä ja roikkuisi sen turkissa tms. mutta Rudolfin ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin kulkea varomattomasti Frodon ohi, kun saa sen jo päälleen. En sitten tiedä olenko varomaton ja vastuuntunnoton pennunomistaja kun annan tästä huolimatta koirien pääsääntöisesti läsnäollessani olla samassa tilassa keskenään, mutta toisaalta en viitsisi niitä eristääkään kun ne kuitenkin 95% ajasta PYSTYVÄT olemaan samassa tilassa, eikä Frodo vaikuta erityisen stressaantuneelta tai Rudolf erityisen pelokkaalta. Eipä niiden välillä tosin ole mitään kontaktiakaan.

Enkä ole ihan varma siitäkään, mitä tuo Frodon käyttäytyminen pohjimmiltaan on. Mielestäni se ei ole niinkään dominointia tai protestoimista sitä vastaan, että vieras koira tulee Frodon reviirille, vaan enemmänkin ihan pelkoreaktiota. Mutta toisaalta Frodo on aina tottunut eri lajisiin eläimiin (kissat, kani yms.) todella nopeasti, ja esimerkiksi kissojen kanssa sen pystyi saman tien jättämään samaan tilaan keskenäänkin. Miksi koiranpentu on sitten niin eri asia?

Ja omasta toiminnastani sen verran, että joka kerta näissä tilanteissa olen tempaissut Frodon eroon pennusta ja passittanut sen "jäähylle", yleensä takapihalle verkko-oven taa. En tiedä auttaako koiralle suuttuminen mitään, mutta en osaa olla suuttumattakaan...

Ja entä jos tilanne jatkuu tällaisena niin kauan, että Rudolf kasvaa isoksi ja alkaa laittaa Frodolle vastaan? Entä jos Frodo ei koskaan hyväksy sitä?

Fiksu pentu!

2010-08-10T13:01:00.001-07:00

Olen tässä miettinyt, miten lähtisin liikkeelle Rudolfin aktivoimisessa ja uusien juttujen opettamisessa niin, että pentu A) saisi mielekästä ja monipuolista tekemistä, B) oppisi hakeutumaan kontaktiin ihmisen kanssa ja saisi kokemuksen siitä että yhteinen puuhailu on kiva juttu, ja C) oppisi sellaisia taitoja, jotka loisivat pohjaa myöhemmälle tokoliikkeiden yms. opettelulle. Kun juuri tämähän on se, mistä minulla ei Frodon kanssa ollut aavistustakaan sen pentuaikana. Frodon kanssa kunnollisen suhteen luominen tapahtui jälkijunassa (ja on ollut koko koiran elämänmittainen prosessi!), sillä en sen ollessa pikkupentu edes aavistanut, mitä kaikkea koiran kanssa voi puuhata ja mitä kaikkea sille voi opettaa.

Ei minulla ole mitään sellaisia tavoitteita, että koiran nyt ehdottomasti täytyisi osata esimerkiksi tietyt tokoliikkeet tiettyyn ikään mennessä ja oppia sitä ja tätä niin ja näin nuorena. Enemmänkin ajattelen niin, että kun joka tapauksessa haluan että pentu saa monipuolista tekemistä ja että meillä molemmilla on kivaa toistemme seurassa, niin yhtä hyvin voin sitten tehdä sen kanssa sellaisia juttuja, joista on hyötyä myöhemminkin niissä "oikeissa" harrastuksissa.

No, tämä kaikki on sitä, mistä minulla on ehkä jonkinlainen aavistus ja jonkinlaisia mielipiteitä, mutta taito ja rutiinit puuttuvat. Ylipäätään harrastuskoiran omistajana olen ihan noviisi, Frodo kun on parhaimmillaan ollut harrastelukoira. Ja hirveän vähän on viime vuosina tullut missään itseäni fiksumpien ihmisten vetämissä koulutuksissa tai muissa käytyä, mitä nyt netin kautta olen saanut jonkinlaisen aavistuksen siitä, mitä koiran koulutus nykyään on. (Silloin aikanaan Frodon kanssa pentutokoryhmässä se oli vielä sitä, että käveltiin koirien kanssa kenttää ympäri niille makupaloja viskellen ja toivottiin, että ne edes välillä seuraisivat kiskomatta jä hökeltämättä;D Uskoisin, että se ainakin valistuneemmissa piireissä on nykyään jo jotain ihan muuta...).

Mistä siis lähteä liikkeelle? Mitkä ovat sellaisia perustaitoja, jotka on loogista ja helppoa opettaa pennulle ensin, ja joiden pohjalle on sitten luontevaa lähteä rakentamaan "hienompia" juttuja? Pari asiaa joita ainakin itse arvostan ihan arkielämässä, ovat katsekontakti ja mahdollisimman varma luoksetulo. Kolmas voisi olla odottaminen. Näistä ainakin siis lähdetään liikkeelle.

Minulle on jo pitkään ollut selvää, että ensimmäisen kuulevan harrastuskoirani kanssa aion käyttää naksutinta apuvälineenä koulutuksessa. Rudolfin kanssa naksuttimeen ehdollistamisen aloitin pari päivää sitten, ja tänään kokeilin ensimmäistä kertaa liittää tätä ehdollista vahvistetta haluttuun toimintaan. Päätin siis opettaa Rudolfille katsekontaktin ottamisen naksuttimella. Ja näin ensimmäistä kertaa ihan uuden puolen vilkkaassa pennussani! Rudolf tiesi, missä kaikki nakinpalaset ovat. Aluksi se yritti epätoivoisesti saada niitä vietyä kädestäni tai sohvan päältä minne olin nakinpalavaraston jemmannut, ja kun tämä ei tuottanut tulosta, pentu nuuhki seuraavaksi koko lähiympäristön läpi siltä varalta, että jotain olisi pudonnut lattialle (se tosiaan käyttää nenäänsä todella luontaisesti!). Tarpeeksi sitkeästi odotettuani pääsin viimein naksauttamaan ja palkkaamaan pentua kun se sattumalta vilkaisi minuun. Ei tarvittu kuin noin viiden minuutin oppituokio, kun Rudolfin käytös muuttui. Se ei enää höseltänyt päämäärättömästi, vaan istui mietteliäänä edessäni. Ja katsoi minuun. Naks, ja nakkia. Ja näytti taas hyvin mietteliäältä. Istui, käänsi päätä... ja kokeili - puoliksi sattumalta - katsoa taas minuun. Naks, ja nakkia taas. Seuraavaksi pentu vilkaisee minuun jo selvästi tietoisen kokeilevasti ("Näinkö? Tästäkö hyvästä se palkka tulee?") ja saa taas naksautuksen myötä palkan. On niin riemastuttavaa nähdä koiran oikeasti miettivän, yhdistelevän palasia päässään siihen tyyliin että hetkinen, joku kuvio tässä nyt on, ei se sattumanvaraisesti noita nakkeja kylvä...

Joten onpa se fiksu ja nopeaoppinen pentu!

9 viikkoa

2010-08-10T01:58:00.000-07:00

Minulla alkaa olla sellainen aavistus, että Rudolf on pikku hiljaa muuttumassa pikkupennusta vähän isommaksi pennuksi. Minulle tullessaan 1,5 viikkoa sitten se oli vielä jotenkin tosi lutuinen ja sellainen vauvamainen elämänihmettelijä, mutta nyt tahti näyttää muuttuvan päivä päivältä. Minusta vaikuttaa siltä, että Rudolf on päivä päivältä aktiivisempi, riehhakkaampi, vauhdikkaampi ja myös uhmakkaampi. Enää sille eivät pitkään tule riittämään ulkoilut takapihalla sekä pienet leikkihetket ja tottelevaisuuden alkeiden opettelu pitkien päiväunien välissä.

Olen yrittänyt muistella millainen Frodo oli pentuna ja arvaillut, millä tavalla bordercollien ja hovawartin luonneominaisuudet ja erot näkyvät/ovat näkyneet koirissani jo pentuina. Jonkin verran tietysti hämää se, että Frodo tuli minulle 11 viikkoisena ja oli jo hiukan eri kehitysvaiheessa kuin Rudolf tullessaan 7,5 viikkoisena. Joka tapauksessa Frodon eräs hyvin haastava piirre jota voisi kutsua vaikkapa jonkinlaiseksi putkiaivoisuudeksi tai tiettyyn kaavaan jämähtämiseksi, näkyi siinä jo pentuna. Frodo on pennusta saakka helposti "jämähtänyt" tiettyyn toimintaan, jos esimerkiksi jokin asia on häirinnyt sitä tai vanginnut sen mielenkiinnon, sen maailmassa ei sillä hetkellä ole yhtään mitään muuta. Frodohan on hyvin voimakkaasti niin sanottu on/off -koira, se voi suhtautua asioihin joko täydellisen intohimoisesti tai täydellisen välinpitämättömästi. Toisaalta Frodon uhmakkuus/jääräpäisyys ei kuitenkaan ollut koskaan ihan samantyyppistä kuin Rudolfin, vaikka sillä tietyt sitkeät intohimot olikin. Rudolfin komentaminen/ ei-toivotun tekemisen estäminen tuntuu välillä siltä, kuin heittäisi bensaa liekkeihin, se tuntuu vain sisuuntuvan siitä kun sitä yrittää rajoittaa. Arvelisin, että tämä saattaa hyvinkin olla sitä hovawartin itsepäisyyttä ja omaehtoisuutta, jonka vuoksi se on hiukan haastavamman rodun maineessa.

Tällä hetkellä Rudolf vaikuttaa erittäin taistelutahtoiselta. Harmi, etten tiedä koiran "oikeaoppisesta" leikittämisestä ja saalisvietin hyödyntämisestä koulutuksessa oikeastaan yhtään mitään, tämä kun kiinnostaisi minua ihan todella. Frodon taistelutahtohan on osittain latistunut varmaankin pehmeyden ja ohjaajaherkkyyden myötä, enkä näin aikuisiällä ole saanut koskaan Frodoa esimerkiksi sisällä leikkimään kanssani, vaikka ulkona lelulla palkkaaminen onnistuukin. Toivon, etten tekisi Rudolfin kanssa samoja virheitä, haluaisin todella säilyttää leikkimisen käypänä palkkaamiskeinona.

Luoksetulon kanssa olen jo tehnyt ensimmäiset virheet... Tänne tullessaanhan Rudolf tuli todella varmasti ja innokkaasti luokse pienestäkin vihjeestä. Sen sijaan, että olisin johdonmukaisesti vahvistanut luoksetuloa palkkaamalla siitä, pentua on tullut huudeltua "turhaan" vähän väliä, enkä läheskään aina ole varmistanut että se todella tulee luokse saakka. Kun on esimerkiksi tullut kiire saada se pois Frodon luota, olen vain huutanut pentua ja ollut tyytyväinen kun se ottaa muutaman askelen kauemmas. No, näin ei voi enää jatkua tai pian koko luoksetulokutsu ei merkitse pennulle enää mitään. Nyt olen sisätiloissa treenannut "tule" -kutsua ja vahvistanut tätä leikillä ja ruualla, tarkoitus olisi tehdä tuosta "tule" -käskystä sellainen "arkikäsky", ja "tänne" -käskystä sitten se oikeaoppinen tokoluoksetulo, jossa koira tulee eteen/sivulle. Frodollahan on vähän samaan tapaan kaksi erilaista viittomaa eri tilanteissa tapahtuville luoksetuloille.

Niin, ja tosiaan Rudolf täyttää tänään yhdeksän viikkoa. Aika kuluu nopeasti...

Yksinoloharjoituksia

2010-08-07T08:42:00.001-07:00

Rudolf oli eilen ensimmäistä kertaa vähän pidemmän ajan yksin kotona, kun olin kaverini kanssa kaupungilla. Tarkoitus oli vain käydä syömässä ja kierrellä vähän Linnoituksella, max. pari tuntia, mutta reissu venyi neljään tuntiin kun tuli vähän ylimääräisiä mutkia matkaan. Rudolf oli kuitenkin ihan rauhallisena kotona odottamassa, ja tänään vielä seinänaapurilta kysäisin oliko meiltä kuulunut mitään ääniä, kuulemma ei. Esimerkiksi kauppareissujen ja Frodon lenkkien ajan Rudolf on jo tosi rutinoituneesti itsekseen, ei juurikaan edes noteeraa lähtemisiäni ja tulemisiani.

Rudolf ontuu vieläkin toista etujalkaa, pitää nyt katsella jos ei ala menemään ohi niin käyn näyttämässä maanantaina pentua klinikalla. Äsken tosin pihalla lelun perässä loikkiessaan meni jo täyttä laukkaa eikä ontumista huomannut, ravatessa sen sijaan sen huomaa helposti, samoin nukkumisen jälkeen on selvästi jäykempi. Edelleenkään tunnusteltaessa ja taivuteltaessa ei arista yhtään.

Frodon kanssa ei ole nyt sen torstaiaamuisen jälkeen konflikteja sattunut, viimeisen kahden päivän aikana olen kerran kuullut sen murisevan pennulle. Rudolfkaan tosin ei uskalla enää ottaa suoraa kontaktia Frodoon, mikä on ihan hyväkin asia. Täytyy varmaan alkaa jo lähteä pikku hiljaa kavereidenkin koiria treffaamaan, että pentu saisi myös positiivisia kokemuksia muista koirista.

Kuumuus jatkuu eikä Frodossakaan paljon ole lenkille viemistä, tänään käytiin kirkonkylällä kääntymässä kauppareissun yhteydessä (max 2 km) ja loppumatkasta koira oli jo ihan perässävedettävä...

Ensimmäinen mökkireissu

2010-08-05T14:30:00.001-07:00

Frodon ja Rudolfin yhteiselo on edelleen hyvin epävarmaa, mutta arki on nyt saatu jotenkin toimimaan. Tällä hetkellä tilanne on suunnilleen se, että Frodo sietää Rudolfin läsnäoloa, mutta ei edelleenkään lainkaan sitä, jos pentu menee sen luokse ottamaan kontaktia. Näissä tilanteissa se on nyt muistaakseni kolme kertaa päässyt rähähtämään pennulle. Viimeisin kerta oli tänä aamuna mökin pihamaalla, ja tällöin Frodo ei mielestäni edes näykännyt pentua, hyppäsi vain sitä kohti muristen jolloin pentu lakosi uikuttaen maahan. Pahaksi onneksi vain tällä kertaa Frodo ilmeisesti onnistui vahingossa hypähtämään Rudolfin etujalan päälle, pentu nimittäin ontuu nyt liikkeessä oikeaa etujalkaa. Jalkaa saa kyllä käännellä ja väännellä ihan miten vain eikä pentu lainkaan välitä siitä, en ole edes saanut selville missä kohtaa jalkaa kipua tuntuu kun en saa pennusta minkäänlaista kipureaktiota tunnustelemalla irti. Rudolf myös leikkii ja puuhailee ihan normaaliin tapaan eikä paikalla ollessaan vaikuta kivuliaalta, oletettavasti siis vain pelkkä venähdys/revähdys kyseessä. En lähtenyt pentua mökiltä raahaamaan eläinlääkärille, sillä vamma vaikuttaa sen verran pieneltä että sitä tuskin kannattaa lähteä kuvaamaan, eikä tuolle mitään muutakaan voi tehdä. Kipulääkekin voisi haitata paranemista, jos pentu sitten sen turvin riehuisi liikaa ja hidastaisi vamman toipumista.

Kävin siis ensimmäistä kertaa molempien koirien kanssa mökillä sekä samaisella kotipaikkakunnallani lapsuudenkodissani. Autoilu sujuu Rudolfilta jo hyvin, pidemmätkin matkat menevät hiljaisuuden vallitessa eikä pentu tunnu kokevan kuljetusboksissa oloa mitenkään epämiellyttäväksi, korkeintaan vähän tylsäksi.

Helteellä Rudolf meni kuistin viereen Frodon aiemmin kaivamaan kuoppaan makaamaan, ilmeisesti siellä oli viileämpää kuin nurmikolla:

Olin lapsuudenkodissani Rudolfin kanssa käymässä (Frodo äidin kanssa mökillä) kun kansallista julkisuuttakin saanut Veeraksi nimetty myrsky iski päällemme. Olin varmaan viisi minuuttia aikaisemmin vienyt Rudolfin sisälle ja jäänyt itse muun porukan kanssa seuraamaan ukonilman nousua pihalle, kun ensimmäinen salama iski ilmeisesti jossain lähellä maahan, ikkunaruudut helisivät ja kuulosti suunnilleen siltä kuin pommi olisi pudonnut pihamaalle... Meille tuli kiire sisälle, vanhasta maalaistalosta katosivat luonnollisesti myös sähköt ja me seurasimme ikkunoista kestääkö hevonen laitumella aidoissa ja kaatuuko vielä lisää puita talon päälle (Asta -myrskyhän vei jo tallista katon, joten hevonen olisi joutunut joka tapauksessa olemaan taivasalla)... Ja entä Rudolf? No, se ei välittänyt jyrinästä ja pimeydestä vähääkään, vaan käveli perässäni aivan rauhallisena. Reipas poika, ja selvästikin ainakin tässä vaiheessa laukausvarma!

Nyt oltuaan jo lähemmäs viikon kotona Rudolfista on myös karissut ylimääräinen vieraskoreus, ja pennusta alkaa löytyä omaa tahtoa ja vauhtia. Ensimmäisinä päivinä tuntui ettei noin kilttiä pentua voi ollakaan, mutta nyt sitä saa jo olla milloin mistäkin pahanteosta kaitsemassa pois :D

Molemmat koirat kotona

2010-08-01T08:58:00.000-07:00

Frodo palautui mökiltä. Ensimmäisen kerran koirat näkivät toisensa ulkona, ja kuten odottaa saattoi, Frodo lähinnä kieltäytyi ottamasta minkäänlaista kontaktia Rudolfiin. Muutaman kerran erehdyttyään vilkaisemaan pentuun päin se nosti häntää ja jäykistyi, mutta ei vaikuttanut varsinaisesti aggressiiviselta. Olen kuitenkin aivan satavarma, että se rähähtäisi ja näykkäisisi ihan vaan epävarmuuttaan jos pennun päästäisi suin päin juoksemaan Frodon luo, joten täytyy edetä varovaisesti.

Nyt molemmat nukkuvat, Frodo normaalisti olohuoneen lattialla ja Rudolf kompostikehikkoverkosta tehdyssä "aitauksessa". Frodo on aivan kuin pentu olisi ilmaa, onneksi kuitenkin näyttää pystyvän nukkumaan ihan rentoutuneesti eikä koko ajan hermostuneena kyttää missä pentu on.

Vähän huolestuttaa, kuinka saan molempia aktivoitua ja huomioitua tarpeeksi tämän erikoisjärjestelyjä vaativan "siirtymäajan" yli. Lisäksi pitäisi tietenkin itse käyttäytyä mahdollisimman normaalisti ja olla kyttäämättä koiria, sillä Frodo varsinkin vaistoaa heti jos käyttäydyn epätavallisesti.

Rudolf tuli taloon

2010-07-31T11:20:00.000-07:00

Tänään tosiaan aamulla kahdeksan jälkeen suunnattiin kaverini Pian kanssa Ristiinaan hakemaan pentua kotiin. Pennut olivat taas kerran kasvaneet kovasti viime näkemältä, ja niistä kolme oli haettu jo uuteen kotiin.

Kotimatkalla Rudolf mekasti kuljetusboksissa suunnilleen ensimmäiset 20 minuuttia, mutta rauhoittui sitten ja makaili loppumatkan hiljaa ja rauhallisena. Kotona kissat olivat ensimmäisinä ovella vastassa, ihmetystä puolin ja toisin. Ensimmäiset pari tuntia Rudolf oli hiukan levoton, piipitteli eikä oikein malttanut asettua lepäämään. Lopulta poika kuitenkin nukahti olohuoneen lattialle ja itsekin taisin ottaa torkut siinä vieressä, heräsin kun työkaveri soitti ja kyseli miten pennun kanssa menee :D

Takapihalla ollaan käyty moneen otteeseen illan aikana, ja tähän mennessä 100% pissoista ja kakoista on tullutkin sinne. Parilla viimeisellä ulkoilulla pentu on jo innostunut juoksentelemaan innoissaan ympäriinsä. Illan mittaan Rudolf on myös hiljentynyt ja nukkunut pariin otteeseen oikein sikeästikin.

Huomenna Frodon pitäisi kotiutua mökiltä, jännittää kyllä todella paljon miten koirien yhteiselo lähtee sujumaan.

Aidanrakennusta ja viime hetken jännitystä

2010-07-29T11:23:00.000-07:00

Ylihuomenna pitäisi heti aamusta ajella Ristiinaan hakemaan pentunen kotiin. Facebookissa tämä onkin ollut julkista tietoa jo jonkin aikaa, mutta paljastetaan nyt viimein täälläkin, että tuleva uusi perheenjäsen on rodultaan hovawart ja nimeltään Huvimetsän Eewertti, merkkivärinen uros.

Tänään, Suomen historian helteisimpänä iltapäivänä rakensin apujoukkojen turvin takapihalle aitaa, jonka rakentaminen on siis ollut ikuisuusprojekti siitä saakka kun puolitoista vuotta sitten tämän rivarinpätkän ostin. Luvankin aidan tekemiseen olen kysynyt yhtiökokouksessa jo ajat sitten, suuri osa naapureista lienee unohtanut että ylipäätään mitään aitaa tuonne suunnittelinkaan, ja molemmat seinänaapuritkin vaihtuneet. Eilen illalla aitatolppia maahan hakatessani olin vähän kauhunsekaisissa fiiliksissä, korkeiden aitatolppien vuoksi kyhäelmä näytti suurin piirtein keskeneräiseltä hirviaidalta, ja ajattelin jo naapureiden menettävän yöunensa... Aitatolppia tehdessä tulevan aidan korkeus ei siis ollut vielä selvillä, ja sen vuoksi niihin jätettiin pätkäisyn varaa. Loppujen lopuksi päädyin ostamaan 90-senttistä aitaa. Koirillehan tuollainen kevyt verkkoaita on lähinnä henkinen este, riittää että ne pysyvät suht koht valvottuina aitojen sisällä. Nyt pitäisi vielä sahata ylimääräiset pois aitatolppien päistä sekä käsitellä tolpat puunkyllästeellä, jolloin ne toivottavasti vähän väriä saadessaan myös naamioituvat ympäristöön vähän paremmin. Vaikka monet pitävät vihreää verkkoaitaa rumana, täytyy todeta että se on kyllä todella huomaamaton! Lähinnä tolpat tuolta pistävät vähän silmään. Olen todella tyytyväinen nyt kun aita on viimein valmis!

Ylempi kuva on siis kuvattu "yläpihalta" "alapihalle" päin, ja se verkkokin kulkee tosiaan noiden keppien välissä, vaikka ei juuri näykään. Tolpat eivät ole tosiaan järin kauniit, mutta tulevat vielä lyhenemään ja vaihtamaan väriä. Eikä ne oikeesti ole noin vinossakaan :)

Myös pihojen välisten väliaitojen alle jäävät raot tuli tilkittyä samalla verkolla.

Sisällä asunnossa sen sijaan en ole ehtinyt juurikaan tehdä valmisteluja pentua varten. Kaikki jää siis huomisen siivouksen varaan, onneksi mitään suurempaa saneerausta täällä ei tarvitse tehdäkään. Jos nyt vähän katsoisi, ettei ole kamalasti irtotavaraa lattioilla...

Alkuperäisen suunnitelman mukaan vietän lauantain ja sunnuntain pennun kanssa kahdestaan ja se saa vähän kotiutua, sunnuntai-illasta alkaen Frodon olisi tarkoitus palata kotiin ja kokea elämänsä järkytys... :p (Äiti: "Kyllä mie olen sille yrittäny jutella ja varottaa että se tulee kohta järkyttymään, mutta ei se ole vastannu mitään..."). Ja se mitä käytännössä parin ensimmäisen päivän aikana tapahtuu, näyttää aika pitkälti sen, kuinka helpoksi tai hankalaksi ensimmäiset yhteiset viikot pennun kanssa muodostuvat. En siis todellakaan odota, että Frodo suin päin ottaa pennun osaksi laumaansa, mutta en toisaalta usko sen mitenkään tosissaan syöksyvän pennun kimppuunkaan. Varovainen tutustuminen tuttavieni holskupentuun osoitti epäilyni Frodon pentuvarmuudesta suurinpiirtein oikeaksi: Niin kauan kuin saa olla rauhassa, pentua siedetään samalla pihalla jne. eikä siitä olla lainkaan kiinnostuneita, jos taas pentu tulee lähemmäs, Frodo väistää ja murahtaa, mutta ei siis yhtään siedä pennun tulevan iholle, ainakaan lyhyen tutustumisen aikana. Silmät täytyy pitää selässäkin ensi alkuun, enkä tietenkään aio jättää koiria hetkeksikään keskenään vaikka kaikki vaikuttaisikin päällepäin olevan ok. En usko, että Frodo tarkoitushakuisesti haluaisi satuttaa pentua, mutta tuttu ominaisuuskombinaatio epävarmuus + terävyys + oman tilan tarve johtaa äkkiä siihen, että Frodo voi herkästi kokea joutuvansa puolustamaan itseään pelottavalta tunkeilijalta, eikä sen tällöin tarvitse kuin omasta mielestään vähän varoittaa, kun jo pelkkä kokoero muodostaa sen riskin, että pentu saattaa satuttaa itsensä.

Yksinoloa pentu saa luvan opetella pienissä pätkissä alusta alkaen, sillä lomasta huolimatta joudun yksinasuvana ihmisenä hoitamaan kauppareissuja jne. enkä voi ihan 24/7 olla kotona ihan ensimmäisiä vuorokausia lukuunottamatta. Ja kyllähän tuon tulisi kolmen viikon lomani aikana tottua jo pidempäänkin yksinoloon, sillä töihinkin on valitettavasti palattava...

Aika jännää, etten osaa vieläkään ajatella pentua muuna kuin "pentuna", vaikka olen 95% varmuudella päättänyt sille kutsumanimen. Jotenkin siinä käy niin, että samalla hetkellä kun pentu oikeasti astuu elämään, se muuttuu vuosien mittaisesta ja kauan haaveillusta utuisesta mielikuvasta todelliseksi koiraksi, jolla on oma persoonansa ja omat hyvät ja huonot ominaisuutensa.
Tänään se on vielä epämääräinen ja anonyymi "pentu".
Ylihuomenna se muuttuu juuri siksi Yhdeksi Ja Ainoaksi, Minun Koirakseni tuhansien joukosta.

Herkistelyä (omistajan, tällä kertaa)

2010-07-15T15:22:00.000-07:00

En yleensä ole mikään hempeilijä eläinten suhteen siinä mielessä, että mielestäni tuntuisi esimerkiksi ylitsepääsemättömän pahalta suorittaa jotain pakollista terveydenhuollollista toimenpidettä, mistä eläin itse ei pidä. Elämä Frodon kanssa olisikin vaikeaa jos näin olisi, sillä uskon, että Frodo tuntee vähintään lievää epämukavuutta suunnilleen kaikissa käsittelytilanteissa, aina harjaamisesta lähtien. Se kun ei vaan tykkää, että sitä räplätään, vaikka sen sietääkin.

Mutta eilen oli sellainen tilanne, että olisin antanut tosi paljon, jos pystyisin selittämään asioita koiralle.

Hoitelin siis ensimmäistä kertaa pidemmän kaavan kautta Frodon tulehtuneita takakäpäliä. Jo suihkutuksen aikana koira yritti koko ajan saada käsittelyssä olevaa jalkaa laskettua maahan, käydä istumaan jne. Märkä kylpyhuoneen lattia on aina vähän liukas, joten ahtaita tiloja inhoava ja erilaisten alustojen suhteen herkkä koira tuntee toki olonsa epämukavaksi suihkussa kolmijalkaiseksi pakotettuna. Sietämättömäksi Frodon olo alkoi kuitenkin käydä siinä vaiheessa, kun siirryttiin olohuoneen puolelle kuivaamaan jalkoja. Yritti rimpuilla ihan tosissaan kun kävin tassut ja polkuanturoiden välit perusteellisesti läpi pyyhkeen kanssa (en siis pitänyt koiraa kiinni, mutta en myöskään antanut laskea käpälää maahan), arkoi tassuja ihan selvästi ja voimakas reagointi oli siis nimenomaan reagointia kipuun, niin itse tulkitsin. Lopulta Frodo käännähti nopeasti, rähähti ja napsautti hampailla noin sentin päässä kädestäni. Tartuin koiraa niskanahasta ja sain sen yhdellä liikkeellä kiepautettua kyljelleen lattialle. Toisaalta tuntui vähän pahalta, koska Frodo ei selvästikään "huvikseen" komentanut minua, vaan pyrki vain alkukantaisena reaktiona pois sietämättömän epämiellyttävästä tunteesta. Olisi ehkä riittänyt, jos olisin vain rauhallisesti tarttunut koiraan sen verran, ettei sen olisi enää mahdollista tehdä äkkiliikkeitä. Heti kun Frodo oli maassa, minun ei tarvinnut enää pitää siitä kiinni, pidin vain käden sen kaulalla. Kun koira vähän rauhoittui, kuivasin tassut loppuun ja puhdistin haavanhoitoaineella. Kun sitten päästin Frodon nousemaan, se tuli heti ja laittoi pään polveni päälle ja katsoi vain silmiin... Enkä mie voi mitenkään selittää sille, etten sitä tahallani kiusaa, vaan yritän auttaa. Vähän myöhemmin nostelin vielä Frodon jalkoja ettei sille jäisi hirveän epämiellyttäviä muistoja jalkoihin kajoamisesta, päästin irti + palkitsin kuivatulla maksalla aina heti kun koira antoi pitää jalkaa ylhäällä eikä riuhtonut vastaan. Koko loppuillan Frodo oli jotenkin tosi nöyrän ja rauhallisen oloinen.

On se jännää, vaikka tuo kuinka välillä tuntuu ihan luupäältä, niin se on yllättävän nöyrä sitten kuitenkin oikeesti. Siitä jotenkin vaistoaa välillä sellaisen "joo joo, tarkemmin ajatellen olen ihan kiltisti" -mielentilan, ja jostain syystä se mielentila herättää minussa usein huonoa omatuntoa :p Kun itse olen aina välillä väistämättä epäjohdonmukainen, eikä eläimelle ylipäätään voi koskaan selittää miksi tiettyjä juttuja tehdään... Jos se osaisi ajatella kuin ihmiset, niin pitäisi minua varmaan mielivaltaisena ja epäreiluna, mutta silti se vaan alistuu ja taipuu.

Joskus miusta tuntuu, että en ansaitsisi tuon eläimen tottelevaisuutta.

Furunkuloosi

2010-07-12T12:24:00.000-07:00

Että tällaista. Huomasin tänään (tai oikeastaan olen epäillyt jo aiemmin, mutta tänään muistin tutkia asian) että Frodon molemmat takakäpälien anturoiden välit ovat punaiset ja tulehtuneet. Tätä vaivaahan sillä ei vielä koskaan ole ollutkaan! Ei nuole tassuja, ei aristele, ei ole märkivää tulehdusta joten eläinlääkäriä ei ainakaan tällä hetkellä tarvita. Joudun joka tapauksessa kohta viemään kissat rokotuksille ja Iiriksen hammaskiven poistoon, joten voisin samalla kysäistä jotain lääkevoidetta Frodolle noihin tassuihin.

Täytyy vain yrittää pitää käpälät mahdollisimman kuivina, luulen että kosteus (uiminen ym.) varmaan aika kivasti edesauttaa tuon vaivan kehittymistä. Tai sitten ruokinta. Frodo on nyt syönyt broileria, hevosta ja lohta sekä kasviksista lehtisalaattia, kurkkua, omenaa ja valkosipulia, ja ajattelin nyt väliaikaisesti jättää ainakin hevosen varmuuden vuoksi pois. Kokeilee uudestaan sitten kun nuo tassut saisi paranemaan... Toisaalta Frodo on aina ollut koira, jonka iho ja muutkin ruumiinosat reagoivat herkästi kosteuteen, kuivuuteen, ruokintaan jne., joten en nyt ihan heti tätä vielä allergian piikkiin laita.

Välillä tuntuu muutenkin, että Frodo on vähän aiempaa enemmän mm. nuollut etujalkojaan ja silloin tällöin jäyrynnyt ohimennen jotain ruumiinosaansa. Ei mitenkään häiritsevästi, puhutaan ehkä muutamasta minuutista per päivä, ja osa tuosta käyttäytymisestä on varmaan Frodolle jäänyt päälle aiemmista oireiluista, vaikka mitään oikeaa syytä moiselle touhulle ei enää olisikaan. Korvat ovat kuitenkin ok (oikeastaan ihmeen ok verrattuna siihen, etten ole tullut puhdistaneeksi niitä varmaan kuukausiin, ja tuo koira kuitenkin ui tällä hetkellä melkein päivittäin), samoin selkä, suupielet, etujalat, etujalkojen tassut jne. Joten katsellaan nyt.

Huomenna menen taas pentuja katsomaan :)

Päivitystä, päivitystä!

2010-07-05T19:17:00.000-07:00

Palailenpa pitkältä päivitystauolta. Minulla ei ole ollut oikeastaan mitään kerrottavaa tänne, ainoa mainitsemisenarvoinen asia on lähinnä Frodon allergioiden selvittely, mutta kun tuntuu ettei jaksa koko aikaa pelkistä terveysasioista jauhaa, en ole sitten jaksanut tuostakaan ihmeemmin kirjoitella.

Lyhyesti todettakoon, että Frodon iho- ja korvaongelmien jatkuessa allekirjoittanut raahasi lopulta koiran klinikalle ihan jo omaa mieltään rauhoittaakseen, sillä mielessä pyörivät tuossa vaiheessa kaikki mahdolliset sairaudet cushingintaudista kilpirauhasen vajaatoimintaan... Lopputuloksena verikokeiden arvot ok, ihon raape- ja teippinäytteet ok, rapakon taakse lähetetyissä, luotettavuudeltaan hiukan kyseenalaisissa allergiatesteissä viitisentoista "osumaa". No joo. Maito, merilevä ja soija ovatkin varmaan ihan mahdollisia oikeasti allergiaoireita tässä koirassa aiheuttavia aineita, mutta hiukan ihmetyttää, että marraskuusta maaliskuulle oireillut koira todetaan siitepölyallergikoksi :D

Nyt keväällä ja kesällä Frodo on ollut käytännössä oireeton. Raakaruokinnalla mennään, ja olen tämän ruokintatavan kokenut sen verran hyväksi, ettei tästä enää pois siirrytä. On jotenkin todella mukava tunne kun tasan tarkkaan tietää ja voi omin silmin nähdä, MITÄ koira syö. Mutta älkää pelätkö, en mie mikään barffi-fanaatikko silti kuitenkaan ole...

Frodo on nyt melko tarkalleen 8,5 -vuotias, eikä ikääntyminen ainakaan vielä näy arkielämässä mitenkään, tai mitä nyt omistajan stressitaipumuksen lisääntymisenä... Olen jo pitkään valitellutkin tätä, mutta oikeasti siis tuntuu että kaikki koiran pienetkin (ja usein omistajan kuvittelemat) vaivat tulee otettua kuolemanvakavasti kun jostain on saanut päähänsä, että vanhenevalla koiralla voi ilmetä mitä suurimmalla todennäköisyydellä Vaikka Mitä Vakavia Sairauksia.

Mutta onneksi kohta on tiedossa runsaasti muuta ajateltavaa vanhenevan esikoiskoiran hysteerisen terveysongelmien kyttäämisen vastapainoksi. Nimittäin jos kaikki nyt menee hyvin ja suunnitellusti, tähän talouteen on VIHDOIN se kauan kaivattu nelijalkainen perheenlisäys saapumassa heinä-elokuun vaihteessa. Tällä hetkellä innostus alkaa viedä voiton ahdistuksesta (= "Mitä jos Frodo ei hyväksykään pentua?" "Entä jos en osaakaan kasvattaa sitä?" "Entä jos sille tulee joku vakava sairaus ja se kuolee jo nuorena?" "Entä jos se ei opikaan olemaan yksin kun olen töissä?" "Entä jos kyy puree sitä tai toinen koira hyökkää kimppuun tai sattuu joku muu kauhea katastrofi jo pentuaikana?"), mutta luulenpa, että stressikäyrä ehtii kivuta nousuun vielä ennen kuin saan pennun kotiin. Rentouttava kesäloma (vai pitäisikö kirjoittaa "loma" lainausmerkeissä...) siis tiedossa ;)

Hiivaa, iho-ongelmia ja ihan kivojakin kuulumisia

2009-12-28T11:38:00.000-08:00

Talvi on alkanut meillä iho-oireiden ja hiivatulehduksen merkeissä. Frodo siis alkoi joitakin viikkoja sitten raapimaan itseään lähinnä selästä ja tassuista, ja molemmat korvat menivät töhnäisiksi ja hiivaisen näköisiksi. Ennen näitä oireita Frodo ehti noin puolitoista kuukautta olla kotiruokinnalla, joten jos nämä oireet nyt johtuvat ruokavaliosta (kuten todennäköiseltä vaikuttaa), taitaa sittenkin olla niin että pelkkä herkkyys lisä- ja säilöntäaineille tai varastopunkkiallergia tms. ei oireita selitä, vaan tuo ihan selvästi oireilee myös jollekin/joillekin tietyille ruoka-aineille. Ruoka-aineet on nyt sitten vähennetty minimiin, eli käytännössä eliminaatiodieetillä ollaan. Frodo ei onneksi ole raapimisesta huolimatta ollut mitenkään erityisen tuskastuneen oloinen (olen lukenut niin hurjia kauhutarinoita siitä, mihin allergikkokoiran oireilu voi pahimmillaan mennä, että tämä Frodon oireilu ei ole vielä mitään siihen verrattuna mitä pahimmillaan voisi olla...) vaan raapii ja nuolee itseään lähinnä muutamia kertoja päivässä lähinnä nukkumaan käydessään, kun ei ole muuta tekemistä.

Päänvaivaa on minulle aiheuttanut se, että en haluaisi hiivataipumuksen vuoksi toteuttaa eliminaatiodieettiä "perinteisenä" 1 hiilihydraatinlähde + 1 proteiininlähde -kombinaationa, koska en usko runsaan hiilarimäärän olevan koiralle a) hiivailun vuoksi hyvä juttu ja b) ylipäätään koiraeläimelle tarpeellista. Nyt ollaan siis menty hyvin proteiinipainotteisesti, mutta oma tietämykseni raaka/kotiruokinnasta on vielä sen verran suurpiirteistä, että täytyy vielä paremmin perehtyä ruokinnan ihmeellisyyksiin ja lainalaisuuksiin. Onneksi aihe on mielenkiintoinen, niin jaksaa päntätä! Tilasin itse asiassa juuri netin kautta Malin Ekblomin kirjan koiran luonnonmukaisesta ruokinnasta, tuota opusta ovat monet minulle suositelleet ja odotan innolla, milloin se kolahtaa postilaatikkoon.

Kasvattajan kanssa asiaa pohdittuamme päätimme myös kokeilla Frodolle viikon Rimadyl -kuuria, ihan sen vuoksi että nähtäisiin muuttuuko koiran käyttäytyminen mitenkään, ja jos muuttuisi niin siitä voisi sitten päätellä että esim. selkä saattaisi tuota vaivata. Mitään ihmeempiä muutoksia en ole kuitenkaan kuurin aikana havainnut, joten on hyvin todennäköistä ettei tuolla ole mitään ihmeempiä kipuja, mikä on tietenkin hyvä juttu. Vaikka tietenkään eläimen subjektiivisesta kokemuksesta ei KOSKAAN voi olla varma, vaikka tuntisi oman otuksensa kuinka hyvin.

Korvia käytiin näyttämässä lääkärissä muutamaa päivää ennen joulua. Menin kaupungin avovastaanotolle, joten en yhtään tiennyt, kuka lääkäri siellä olisi meitä vastassa. Odotushuoneessa saimme odotella noin puoli tuntia neljän rokotuksille tulleen pennun seurana ;) Yhden labbispennun omistaja totesi koiralleen (katsoen samalla Frodoa, joka makasi jaloissani tylsistyneen näköisenä), että "ottaisit tuosta toisesta koirasta mallia". Siihen oli ihan pakko todeta, että tää vaan esittää normaalia niin kauan kuin ollaan odotushuoneessa, mutta sitten kun mennään vastaanottohuoneeseen ei Frodosta ole enää pennuille esimerkiksi ;) Itse vastaanottokin sujui kuitenkin ihan hyvin, toiveeni mukaisesti jälleen kerran ilman mitään turhia kuvioita ja koukeroita (joskus tuntuu, että lääkärin ja eläimen kemioiden yhteensopimisen sijaan on tärkeämpää että MINUN ja lääkärin kemiat kolahtavat!). Frodo murisi kun korvia katsottiin lampulla ja itse otin siltä näytteet, mutta minulla oli koko ajan tunne että lääkäri uskoo minun olevan paras asiantuntija koirani sielunelämän suhteen ja kuunteli mielipidettäni siitä miten koiraa kannattaa käsitellä, eikä niin ollen ollut mitään ongelmia. (Frodon suhteenhan pahin mahdollinen suhtautumistapa on tyyliä "nostetaanpas se nyt tähän pöydälle ja laitetaan varmuuden vuoksi kuonokoppa ja räpelletään nyt kaikki mahdolliset jutut mitä keksitään, ja tuo omistaja nyt ei ainakaan yhtään tiedä miten näitä varautuneita koiria käsitellään..."). Jälkeenpäin lääkäri sanoikin, ettei hänelle yhtään tullut tunnetta, että Frodo olisi mahdoton tai liian haastava potilas, ja kyseli vielä, miten olen Frodon kuurouden kanssa pärjännyt. Jäi mukava mieli tästä käynnistä! Ja niin, lopputulos oli siis se, että molemmissa korvissa oli runsaasti hiivaa ja myös jonkin verran bakteereja, ja nyt Frodo on siis vähintään kolmen viikon Canofite -kuurilla.

Muuten on mennyt ihan kivasti. Tokoa ollaan omaksi iloksemme treenailtu (usein Frodon aloitteesta, se tulee yleensä lenkin päätteeksi oma-aloitteisesti seuraamaan tai perusasentoon ja haluaa selvästi että tehdään tokoa) ja nyt olen viimein onnistunut muokkaamaan liikkeestä maahanmenon sekä liikkeestä seisomisen merkit sellaisiksi, että Frodo erottaa ne toisistaan. Tai itse asiassa Frodo keksi näistäkin toisen itse, alkoi vaan johdonmukaisesti pysähtyä seisomaan tietystä merkistä, vaikka en ollut itse edes ajatellut viittomaa niin... Luoksetulo on myös parantunut vaikkapa sitten viime kesän, ennenhän Frodo tuli aina "toko-luoksetulossa" ravaten ja aika innottomasti, vaikka metsässä tuleekin aina luo täyttä laukkaa. Kasvattajan treenivinkeistä on ollut apua, sillä nyt koira tulee useinmiten jo tokoluoksetulossakin laukalla ja varsin vauhdikkaasti. Olen nyt myös alkanut ottaa erikseen luoksetuloa niin että koira pysähtyy eteen - normaalistihan se kiertää takaa - sillä ajattelin tuossa päivänä muutamana, että BH-kokeeseen voisi olla mukava lähteä koittamaan... Näin videon yhden kuuron belgin BH-kokeesta ja siitä tuli taas kerran ahaa-elämys, että eihän tuo kovin vaikean näköistä ole. Vaikka onhan sitä suunnitelmia ollut ennenkin, mutta mikään ei ole silti toteutunut...

Syyskuulumisia

2009-10-26T14:53:00.000-07:00

Päivitystä taas pitkästä aikaa. En päässyt jossain vaiheessa kirjoittamaan tähän blogiin, koska sisäänkirjautumisessa oli jotain ongelmaa ilmeisesti evästeiden takia, mutta vaikka kuinka säädin koneen asetuksia, ongelma ei ratkennut. Vanha läppärini otti ja hajosikin sitten viime viikolla kokonaan, ja koska ilman konettakaan ei voi olla (addikti mikä addikti), oli pakko mennä ostamaan uusi, rahatilanteesta viis. Harmittaa vähän, että en nyt sitten voikaan vielä tämän vuoden puolella ostaa sitä digijärkkäriä josta olen kauan haaveillut, vaan joudun nekin rahat käyttämään tämän koneen maksamiseen. Mutta onpahan uusi kone, ihan kiva käyttää pitkästä aikaa läppäriä jossa on jopa toimiva näppis ja näyttö ;) (vanhan näppis oli siis hajonnut jo ajat sitten, ja näyttöönkin tullut pieni vika Frodon hypätessä kerran sohvalle ja pudottaessa läppärin sen reunalta alas).

Niistä Frodon rtg-kuvista vielä, selässä näkyi siis yksi luupiikki, niitä löydetään kuulemma usein sattumalöydöksinä esim. ruuansulatuselimistöä tutkiessa, eivätkä koirat siis päällepäin välttämättä oireile niitä mitenkään. Lonkkien suhteen toimenpiteitä ei siis tullut, siistin näköiset ovat vaikka vasen onkin löysä.

Pian kuvausreissun jälkeen Frodon vasen korva kuitenkin tulehtui. Saman aikaisesti kuivamuona, jota Frodo oli ehtinyt muutaman kuukauden syödä (Brit Caren lohi-peruna) oli alkanut aiheuttaa ruuansulatusvaivoja, mm. ripulia. Lopetin kuivamuonan syöttämisen kertaalleen ja koiran vatsa rauhoittui, mutta heti kun aloittelin uudestaan syöttää sitä, oireet alkoivat taas. Korvatulehduksesta en tiedä, onko sillä tekemistä ruokavalion kanssa vai ei. Joka tapauksessa Frodo sai siis korvatipat ja lopetin kuivamuonan syöttämisen.

Vasen korva parantui hyvin, mutta sen jälkeen alkoi vuorostaan oikea korva punoittaa. Ei muuta kuin uusi soitto lääkärille. Onneksi kunnaneläinlääkäri Kirstiltä saa suht vaivattomasti puhelinmääräyksenä reseptin pikkuvaivoihin, eikä tarvitse ravata tutkimuksista stressaavan koiran kanssa klinikalla tämän tästä. Nyt oikeaan korvaan on mennyt lääkitys muutaman vuorokauden, ja näyttää jo paremmalta. Frodo ei myöskään arastele tippojen laittamista läheskään yhtä paljoa kuin kuurin alussa, joten ilmeisesti mahdollinen korvakipu on nopeasti helpottanut.

Ruokavalion suhteen siirryttiin taas pois kuivamuonasta. Jotenkin kuivamuona-ajatus ei edes enää oikein istu omaan ruokintaideologiaani, vaikka sen syöttäminen niin vaivatonta ja helppoa onkin. Epäilen, että Frodon ruokintaongelmien (= ruuansulatusongelmat, huonokarvaisuus, ihottumat, hiiva yms.) ei ole niinkään syynä mikään tietty ruoka-aine, vaan pikemminkin varastopunkki tms. tai sitten kuivamuonan sisältämät lisä- ja säilöntäaineet. Olen myös alkanut kyseenalaistaa hiilihydraattien asemaa koiran ruokinnassa. Ennenhän toteuttamani kotiruokintakin on ollut puuro-liha -pohjaista, mutta nyt olen miettinyt vähän noiden puurojenkin tarkoituksenmukaisuutta. Hiivaan taipuvaiselle koiralle kun runsas viljojen saanti ei välttämättä ole kovin suotavaa. Siis suomeksi... barffia kohdenhan tässä kai ollaan menossa. Tällä hetkellä Frodo syö NEUta plus lisänä maitohappobakteerivalmistetta, merilevää ja Megadermia. Vatsa ainakin näyttää tykkäävän, aika näyttää kuinka korvatulehdukset ja iho-ongelmat pysyvät poissa. Yritän jatkossa kokeilla kohti barffimpaa ruokavaliota siirtymistä, NEU on nyt tällainen välivaihe. Tässä vaiheessa olen myös sekoittanut satunnaisesti Frodon ruokaan mm. raakaa kananmunaa sekä erilaisia kasviksia soseutettuna, ideana siis totuttaa tuota nirsoa pikkuhiljaa vaihtelevampaan ruokaan. Yllättäen varsinkin kananmunan lisääminen ruokaan parantaa ruuan maistuvuutta todella paljon, usein tuo jopa nuolee kupin todella tarkkaan jälkeenpäin!

Frodo röntgenissä

2009-09-29T15:09:00.000-07:00

Frodo kävi tänään röntgenkuvauksessa. Olin jo pidempään miettinyt, että sen lonkat voisi kuvata uudestaan (viralliset kuvat otettu 2005, tulos B/D), sillä halusin varmistaa ettei tuohon huonompaan lonkkaan ole tullut nivelrikkoa. Frodohan ontui tuota vasenta takajalkaansa pari kertaa viime kesänä, ja kun vielä tiedän kokemuksesta ettei se näytä mahdollisia kipuja helposti vaan luonteelleen ominaisesti oireilee epätyypillisemmin (lisääntynyttä stressiherkkyyttä ja murinoita ym.), päädyin varaamaan ajan kuvaukseen. En tiedä, välillä tuntuu kuin Frodo olisi ollut nyt syksyllä tavallista stressaantuneempi, ja kipujen mahdollisuus käväisi siksikin mielessä. Mitään selkeää muutosta en kyllä F:n käyttäytymisessä ole kuitenkaan huomannut, ja on aika paljon ihan päivästäkin kiinni, millaisella tuulella tuo on.

Klinikalla oli ruuhkaa ja odotushuone täynnä potilaita, lisäksi jouduimme odottamaan jonkin aikaa kunnes eläinlääkäri ehti tulla antamaan rauhoituspiikin. Frodo oli kuitenkin rauhallinen eikä hätkähtänyt muiden eläinten läsnäolostakaan. Sen sijaan siinä vaiheessa kun eläinlääkäri tuli kuuntelemaan sydänäänet ja antamaan injektion, tuttu toiminta alkoi eli koira jännitti hirveästi ja murisi niin ettei eläinlääkäri lopulta kuullut niitä sydänääniä. Aika jännää miten noinkin pieni juttu saa F:n ihan paniikkiin kun ollaan eläinlääkärissä, kuitenkin esim. ulkona vieraat ihmisetkin voivat silitellä jne. sitä ihan hyvin. Saimme Frodon pöydälle ja kyljelleen mutta herra piti pintansa sen verran hyvin, että alkoi rimpulemaan aina pienestäkin kosketuksesta, joten katsottiin parhaaksi antaa sille lisää rauhoitetta. Tokan piikin jälkeen selkäkuva saatiinkin jo hyvin otetuksi, mutta lonkkakuvan oton kanssa oli edelleen ongelmia, sillä Frodo riuhtoi itsepintaisesti kun käänsimme sen selälleen, eikä suostunut olemaan sekuntiakaan paikoillaan. Silmät sillä oli jo suunnilleen nurin ja kieli roikkui hervottomana suussa, mutta selälleenhän ette häntä käännä, prkl! Tässä vaiheessa omistajaa jo hävetti... Tällä kertaa annettiin sitten toista lääkeainetta, ja kolmannen piikin jälkeen otus siis viimein talttui... parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sitten olisikin voinut käännellä ja väännellä ihan miten vain, eikä Frodo tainnut tietää tämän maailman menosta yhtään mitään... Oli itsellenikin aika havainnollista nähdä, miten syvällä tuossa otuksessa onkaan se tietty varautuneisuus/käsittelyarkuus ja sitten toisaalta taas tuo ah-niin-tuttu "jos jotain olen päättänyt, niin taistelutta en luovu" -mentaliteetti. Aina sitä syyttää itseään että on varmasti koiran nuoruudessa käsitellyt sitä liian vähän ja siksi siitä on tullut tuollainen jne., mutta jotenkin tuossa tämänpäiväisessä tuli itselle vahvasti se tunne, että tuo ominaisuus on vaan todella syvällä Frodon persoonallisuudessa, ja nämä erikoisuudet täytyy vaan hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Ja vaikka itse olen varmasti silloin nuorempana ja tyhmempänä noita ominaisuuksia vahvistanut, niin ei se kaikki miun vikaa silti ole kuitenkaan.

No, niistä kuvista. En vielä ehtinyt kuulemaan eläinlääkärin kommentteja kuvista (soittaa miulle huomenna), mutta röntgenhoitajan mukaan lonkissa ei näy nivelrikkoa, ja selkäkin on pääpiirteissään ihan siisti. Selässä tosin oli jotain jänniä juttuja yhdessä kohtaa, kirjoitan asiantuntevampaa tekstiä kunhan olen googlettanut tarkemmin mistä on kyse ;) Ei mitään vakavaa siis kuitenkaan.

En pyytänyt herätyspiikkiä, ajattelin että teen Frodolle tänään kerrankin ajan kanssa ja rauhassa kaikki mahdolliset hoitotoimenpiteet kun se nukkuu, niin saan kerrankin puunata niin rauhassa kuin tahdon. Ja toisaalta ehkä on koiran elimistöllekin luonnollisempaa herätä kaikessa rauhassa. Oli tosin ihan siinä ja siinä että sain tuon kannettua autosta sisälle, 25 kiloa (juu, tuo on aika iso rotuisekseen...) reporankana käsivarsilla roikkuvaa koiraa on yllättävän paljon...

Nukkuessahan se Frodon ilta sitten menikin, herääminen ja liikkeelle lähtö liukkaalla parkettilattialla ei ollut kovin helppoa, kuten kuvasta näkyy. Voi Frodo-raukkaa. Iltalenkillekin päästiin vasta vähän ennen yhdeksää, kun viimein jalat sen verran kantoivat.

Ai mikä motivaatio?

2009-08-28T07:29:00.000-07:00

[itsesäälivuodatus]

Jotenkin en vaan aina jaksa tätä. Mie oikeasti teen tuon koiran kanssa juttuja koko ajan, mutta aina kun tuntuu että yhdessä asiassa on menty eteenpäin, ilmenee kaksi uutta ongelmaa. Jos kysymys olisikin vaikka parivuotiaasta koirasta, niin lähtökohdat olisivat kokonaan toisenlaiset, mutta kun koira täyttää joulukuussa kahdeksan enkä ole koskaan saanut sen kanssa mitään järkevää tehdyksi mutta silti haluaisin kokea olevani "koiraharrastaja", niin... säälittävää. Olen vaan välillä niin kyllästynyt. Siksi tämän blogin päivittäminenkin on niin vaikeaa (siis sen lisäksi, että kukaan tuskin edes lukee tätä), tuntuu niin turhalta kirjoittaa esimerkiksi mitään tarkempia analyysejä meidän treeneistä, kun sekä minä että ne muutama kuvitteellinen lukija varmasti tietävät, että vuoden kuluttua tilanne on edelleen ihan sama.

Jossain vaiheessa tosiaan tuossa kesällä kuvittelin, että eteenpäin on menty. Seuraaminen on hyvää, perusasennot parhaimmillaan ok, luoksetuloon tarvitaan vauhtia mutta siihenkin on keinot keksitty, paikallaolossa ei ongelmaa... Frodo on ehkä viimeisen vuoden ajan tuntunut sillä tavalla rennolta, että sen mielialat ym. eivät ole hirveästi vaikuttaneet treenien etenemiseen, ennen kun tuntui olevan ihan kuun ja tähtien asennoista kiinni motivoituuko koira tänään tekemään juttuja, "uskaltaako" se leikkiä palkaksi vai katseleeko vain muualle poissaolevana, tuleeko sille jotain jumeja ja klikkejä niin ettei siihen saa mitään kontaktia... Luulin, että olen viimein sen verran selvillä koiran ajatusmaailmasta, että pystyn pitämään sen mukana hommassa koko ajan, eikä noita ihmeellisyyksiä enää tule vastaan.

Mutta nyt tuntuu, että tässä suhteessa on menty taaksepäin. Olen varmaan taas ollut epäjohdonmukainen tai jotain, mutta koulutustilanteissa Frodo tuntuu taas epävarmemmalta ja se vanha "en tee mitään ellen ole ihan varma että teen oikein, niin en voi ainakaan epäonnistua" -asenne on palannut. Se hakeutuu halukkaasti seuraamaan ja tekee mielellään tiettyjä "temppuja", mutta kaikkien monimutkaisempien juttujen (kuten maahanmenon, heh) pyytäminen saa aikaan sen, että koira jämähtää paikalleen seisomaan ja kääntää katseen pois.

Kasvattaja suositteli, että pitäisi alkaa käyttää Frodon kanssa naksutinkoulutuksen oppeja vaikkapa jotain valoa käyttäen, näin koiralle voisi saada luotua sen asenteen, että kaikki yrittäminen on positiivista, ja näin siitä voisi tulla myös oma-aloitteisempi. Suoraansanottuna en kuitenkaan usko, että joku valo koskaan toimii niin hyvin kuin oikea naksutin, sillä sitä ei voi käyttää ikinä yhtä täsmällisesti ja johdonmukaisesti, vaan aina pitää huolehtia että koira näkee milloin valo välähtää. Joten, vaikka olen jo etukäteen skeptinen enkä usko että koko juttu edes onnistuu, aion yrittää.

Vähän huvittuneenakin tajusin, että minulla ja Frodolla on (tässäkin) yhteinen ongelma. Frodo on epävarma (pehmeä) sillä tavalla, että jos se ei ole ihan varma mitä sen pitää tehdä, se ahdistuu eikä tee mitään, vaan vetäytyy kaikesta kontaktista. Minun taas on - kaikkien näiden lukuisten epäonnistumisten jälkeen - oltava esim. jotain uutta juttua opettaessani aivan satavarma, että oikeasti osaan opettaa sen jutun, siis kaipaisin jotain ohjeita ja vakuuttelua tyyliin "kun etenet pisteestä A pisteeseen B näin, et voi epäonnistua, kaikki menee hyvin, koira ymmärtää kyllä mistä on kyse..." Tämän vuoksi olin niin huojentunut kun onnistuin opettamaan Frodolle taannoin uuden tempun, pitkästä aikaa sain taas todisteen siitä, että se tosiaan sittenkin ehdollistuu ihan niinkuin koirien kirjoissa kerrotaan tekevän, vaikka onkin kuuro.

Kiitos, Blogger, tästä ilmaisesta purkautumiskanavasta.

[/itsesäälivuodatus]

Tokoa ja temppuja

2009-08-17T12:29:00.000-07:00

Onpas ollut päivitystaukoa. Kesä tuli ja melkein menikin jo, tosin minulla alkoi juuri viimeinen lomaviikko! Pidemmän pätkän olin lomalla 29.6.-21.7., ja nyt taas neljän viikon töissäolojakson jälkeen on sitten vielä yksi viikko lomaa...

Kesä on kulunut pitkälti toivoen ja odottaen mahdollista pentua lauman jatkeeksi, tuloksena se että yhden koiran kanssa täällä edelleen eletään... No, ei auta muuta kuin katsoa taas kerran tulevaisuuteen ja keskittyä Frodon kanssa harrastamiseen.

Olen nyt saanut ehkä ekaa kertaa pitkään aikaan, jopa moneen vuoteen, uutta intoa treenata tokoa. Oikeastaan koko viimeiset pari vuotta koko treenailu on ollut sellaista pientä ja ei-tavoitteellista, ihan aktivointimielessä tapahtuvaa puuhastelua, mutta nyt sain taas jostain uskoa siihen, että ehkä me voidaan jopa mennä eteenpäinkin. Jotenkin sain tuossa uusia oivalluksia vähän aikaa sitten, tajusin mitä liikkeiden pilkkominen ja osissa treenaaminen oikeasti tarkoittaa. Vaikka olen jo pitkään tiennyt, että liikkeet kannattaa opettaa paloissa, mielessä on silti kytenyt se tavoite, että heti kun mahdollista ne liikkeet sitten kasataan ja sitten vaan junnataan kokonaisia liikkeitä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Siis juuri sitä tasaisen tappavaa menoa johon kyllästyy ennen pitkää niin koira kuin ohjaajakin. Mutta nyt olen ihan oikeasti tajunnut, että pienistä paloistahan siinä kaikessa on kysymys, ei sen suuremmasta. Ja että liikettä voi treenata paloina ja erilaisina yhdistelminä silloinkin, kun koira jo periaatteessa osaa kokonaisen liikkeen. Yllättävästi, vaihtelevasti, monipuolisesti. Ja kas kun koirakin vaikuttaa innokkaammalta!

Seuraaminen on parhaimmillaan hyvää, ihan oikeasti hyvää. Luoksetulon Frodo osaa, on osannut jo iät ja ajat, siihen tarvitaan vain vauhtia lisää. Seisominen on pitkään jäänyt vähälle huomiolle ja tänä kesänä olen alkanut opettaa sitä kokonaan alusta, mutta uskon että saan sen kuukaudessa - parissa kuntoon. Hyppyä on treenattu tosi vähän viime aikoina, mutta kyllä tuo sen tekee jo melkein agilitypohjalta niin, että tuskin ihan nollille menisi. Paikallaolo on aina ollut Frodolle vahva liike. Mutta sitten... liikkeestä maahanmeno. Se on paha, tämänhetkinen ongelmamme.

Minähän aloin noin vuosi sitten opettaa tätäkin liikettä kokonaan alusta, niin että vapautin koiran aina heti kun se oli mennyt maahan, ja tällä tavalla Frodo oppi ensimmäistä kertaa elämässään menemään maahan nopeasti. Tänä kesänä olen nyt sitten yrittänyt a) tehdä maahanmenoja hitaasta liikkeestä, edelleen heti palkaten, ja b) tehdä maahanmenoja niin, että palkka tulee vasta 1-2 sekunnin jälkeen. Mutta ongelmana on se, että Frodon motivaatio tuntuu katoavan kokonaan heti kun maassaoloaikaa yhtään pidennetään, ja se alkaa taas mennä maahan hitaasti.

Vaikka Frodon kanssa on tehty tokoa "aina", niin luulen että nykyiselle tasollemme olisin päässyt vaikka olisin aloittanut kaikkien liikkeiden opettamisen kokonaan alusta noin vuosi sitten. Niin moneen kertaan koko pakka on mennyt uusiksi, niin alkeellisilla tavoilla ja koiraa kyllästyttäen silloin aikoinaan treenasin kun Frodo oli nuori...

Viime aikoina olen myös opettanut Frodolle joitakin "sirkustemppuja", ihan vain siksi että kaikki treenaaminen ei olisi aina samojen muutaman liikkeen junnaamista, vaan että treenaamiseen saisi vaihtelua. Nyt kun pitkästä aikaa olen opettanut kokonaan uusia liikkeitä, olen ilokseni saanut huomata kuinka nopeaoppisen koiran omistankaan! Olin jo melkein unohtanut tämän ;) Esim. "pyörähdysliikkeen" Frodo oppi valehtelematta minuutissa käsiohjauksen avulla, ja jo seuraavana päivänä pystyin jättämään käsiohjauksen pois ja nyt se tekee sen pelkästä käsimerkistä! Nyt olen alkanut opettaa pujottelua ohjaajan jalkojen välistä, aloittaen siitä että Frodo juoksee takaapäin jalkojeni välistä. Tässä ekassa vaiheessa ollaan vielä, mutta nyt Frodo selvästi tajuaa jo idean sillä sille alkaa riittää signaaliksi liikkeen suorittamiseen jo pelkästään se että asetun seisomaan haara-asentoon, ei siis enää tarvitse näkyvää makupalaa houkuttimeksi.

Palloilukuvia

2009-05-23T15:28:00.000-07:00

Sain valvontavapailla aikaiseksi kuvata tuota otusta kerrankin ihan ajatuksen kanssa. Mökillä ollessamme laitoin avustajan heittelemään palloa Frodolle samalla kun istuin itse heinikossa kameran kanssa... joitakin ihan kivoja kuvia saatiin, vaikka miun tekniikassa onkin vielä parantamisen varaa. Tässä kuvaussession tulosta:

Kevätkuvia

2009-04-23T13:53:00.001-07:00

Muutama keväinen - tai vähemmän keväinen - kuva metsälenkeiltämme. Alemmat noista on otettu joskus maaliskuun lopulla, jolloin metsässä oli vielä kovin talvista.

(Tokovideoitakin olisi, mutta niitä en kehtaa laittaa...)

Leikkiä ja lenkkeilyä

2009-03-20T12:53:00.000-07:00

Taipalsaaren Pappilanharjun lenkkimaastot on kohta valloitettu. Esimerkiksi eilen illalla jo pimeän laskeuduttua kiersimme hautausmaan, kun eräs naapuri vinkkasi, että sen ympäri kulkee polku. No, me tosin kadotettiin se polku jossain pöpelikössä hautausmaan takana, ja sitten harhailtiin umpihangessa pitkän matkaa hautausmaan muuria seuraten. Frodo alkoi käydä kuumana koska minä kävelin hänen mielestään niin hitaasti, mutta en uskaltanut laskea koiraa irtikään koska en tuntenut yhtään maastoa jossa olimme, ja tosiaan oli kaiken lisäksi jo pimeääkin. Lopulta löydettiin kuitenkin tielle. Yllä- ja allaolevat kuvat ovat talomme takaisesta metsästä, sielläkin kiertelee kivoja lenkkipolkuja. Ilmeisesti lähistöllä on juoksuisia narttuja tai jotain vastaavaa, sillä Frodo harhautuu tuolla lenkkeillessä usein polulta ja lähtee möyrimään lumessa jonkin hajun perässä kuono lumen alle hautautuneena. Ylin kuva kertoo juuri tällaisesta tilanteesta.

Ostin Frodolle eilen tämäntyyppisen lelun: http://shop.hauva.com/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=HC-081107-0002 . Yllättäen se osoittautuikin suoranaiseksi hitiksi, ja sisällä leikkimisestä innostumaton tosikko-koirani on jo pitkän aikaa askarrellut sen parissa tuossa olohuoneen matolla (lelun sisään laitoin juustonpaloja). Frodon tekemisentarvetta on yleensäkin sisätiloissa aika vaikea tyydyttää, koska se on neljän seinän sisällä tuollainen nurkasta toiseen hiiviskelijä joka kokee helposti muiden elävien olentojen lähelläolon painostavaksi. Sille synttärilahjaksi ostamaani pehmoleluakin se joskus kanniskelee suussaan silloin kun kukaan ei huomaa, mutta jos yritän leikkiä lelulla yhdessä Frodon kanssa, koira jämähtää paikoilleen ja alkaa katsella muualle. Vanhemmiten Frodo on kuitenkin tullut persommaksi ruualle, joten tuollaisille "houkuttele makupalat ulos" -tyyppisille leluille se jopa hiukan lämpeneekin. Ostin Frodolle myös Dental Kongin (http://www.petpark.fi/lemmikkitarvike/product_details.php?p=1836) mutta sitä ei ole vielä testattu.

Sulaisivat nyt nämä lumet, niin päästäisiin rakentamaan takapihalle aitaa!

Putkiaivoneuroosi

2009-03-04T13:13:00.001-08:00

Nyt seuraa hyvä esimerkki siitä, mikä minun JA Frodon luonteissa tekee tokon harrastamisen varsin haasteelliseksi...

Treenailimme tuossa toissailtana tokoa, harjoiteltiin perusasennosta maahanmenoa. Ensimmäinen kerta: Frodo tulee sutjakasti sivulle ja menee viittomasta maahan tyypilliseen tapaansa hitaasti ja epäröiden - jos vaikka palkan saamiseksi tällä kertaa riittäisi se, että vähän on menevinään sinnepäin. (Ei se kyllä tähän mennessä vielä ole riittänyt, vaan palkka tulee siitä että Frodo todella MENEE maahan, mutta ainahan kannattaa yrittää jos vaikka pääsisi vähän helpommalla). No, kun koira lopulta on valunut sijoilleen maihin, palkkaan sen.
Ensimmäinen toisto: Frodo tulee luoksetulomerkistä istumaan sivulleni, ja menee viittomasta maahan suht sujakasti, mutta vielä olisi varaa tehdä rivakammin. Palkkaus.
Toinen toisto: Frodo tulee luoksetulomerkistä sivulleni ja singahtaa samantien maahan katsellen minua sieltä toiveikkaana: "No nyt mie tajusin mitä haluat, olisit heti sanonut! Enkö ollukin nopee!"
Huokaus...
Seuraavat kymmenen minuuttia muistuteltiinkin sitten päähän sitä, että kun pyydetään sivulle niin silloin tosiaan riittää että tulee sivulle istumaan... Muutaman kerran Frodo vielä tarjosi innokkaasti maahanmenoa ilman eri käskyä, hän kun nyt oli selvästi hiukan viiveellä oppinut, että tänään minä haluan häneltä sitä. Sitten istuminenkin alkoi taas muistua päähän.
Ai miten niin putkiaivoinen?!?

Kun Frodo siis saa päähänsä että minä haluan siltä asiaa X, se myös toistaa asiaa X tunnollisesti, vaikka näyttäisin minkä liikkeen viittomaa. Minulla itselläni taas on taipumus jämähtää treenaamaan jotain tiettyä hankalaksi kokemaani liikettä muiden kustannuksella, mikä ei todellakaan lievennä Frodon edellämainittua taipumusta. Olemme siis molemmat toivottaman putkiaivoisia.

Muuton jälkeen

2009-02-10T16:57:00.000-08:00

Nyt ollaan asuttu vähän yli viikko täällä Taipalsaarella. Eläimetkin ovat kotiutuneet hyvin. Alakuvassa Frodo ja Alma-kani muuttopäivänä.

Ostin Frodolle tänään uuden pannan. Ai miten niin tyttöjen väri?!

Ja toinen ostos on talvimantteli. Kylmyyden vuoksihan Frodo ei sinänsä ainakaan lenkkeillessä takkia tarvitsisi, mutta koska Frodo on minulla paljon autossa mukana ja joutuu olemaan kylmässä takakontissa paikallaan, ajattelin ettei mantteli ole pahitteeksikaan. Ja toinen syy on se, että Frodolle tahtoo tulla - ilmeisesti lähinnä allergioista johtuen - hot spotin tapaista ihottumaa selkään, ja kokemukseni mukaan sade ja kostea sää pahentavat sitä. Eli kun turkkiin joutuu kosteutta, se jää helposti hautumaan aluskarvan sekaan, mikä pahentaa iho-oireilua. Nyt turkki ainakin pysyy kuivempana.

Frodolla ei ole koskaan ollut mitään "vaatteita", ja shokkihan siitä syntyi kun takki puettiin ekaa kertaa päälle. Siis siitä pukemisesta lähinnä, kun takki oli saatu niskaan koira oli kuin sitä ei olisi ollutkaan. Pukeminen vain on stressin paikka, sillä mantteli täytyy vetää pään yli jolloin koira menettää hetkeksi näkökykynsä, ja lisäksihän Frodo on hyvin herkkä kaikelle fyysiselle kontaktille. Ulkona lenkin jälkeen otettiinkin sitten pukeutumisharjoituksia, eli puettiin ja riisuttiin manttelia ja välissä aina leikittiin palkaksi. Frodo kävi "vähän" kuumana...

* * * * *

Nyt kun minulla viimein on isompi pakastin (tai ylipäätään on pakastin, edellisessä kämpässähän oli vain pakastelokero), Frodon ruokintakin helpottuu. Ostin tänään aineksia Yrjölän puuroon, jota aion nyt Frodolle kokeilla. Frodolle ei tunnu nykyisellään sopivan oikein mikään teollinen ruoka, ja vaikka se nyt onkin syönyt "kotiruokaa" jo pidemmän aikaa, tähän saakka järkevän, yhdenmukaisen ja suunnitellun ruokavalion toteuttaminen on on ollut vaikeaa, koska jääkaappiin ei ole mahtunut kuin päivän tai parin ruuat kerralla. Nyt pystyn tekemään ja pakastamaan isompia annoksia yhdellä kertaa, joten toivottavasti tulee jotain selkeyttä vihdoin ruokintaan. Barffaaminen ei Frodolle sovi, sillä se ei tykkää mistään "kovasta" ruuasta kuten luista, vaan syö mieluiten "mössömäistä" ruokaa. Viime aikoina Frodolla on ollut taas selässä ihottumaa plus tassujen välit punoittavat hiukan ja se nuolee niitä mielellään, joten nyt täytyy taas palata siihen kaikkein yksinkertaisimpaan, eli puuro + kana -linjalle, lisäksi sitten Citro Oskaa ym. että koira saa edes suunnilleen kaikki ravintoaineet. Jatkossa sitten lähdetään yksi ruoka-aine kerrallaan laajentamaan, ja tavoitteena on että Frodo jossain vaiheessa pystyisi syömään puurosta, erilaisista lihoista ja kasviksista koostuvaa mahdollisimman monipuolista ja kaikki ravintoaineet kattavaa kotiruokaa.

Meistä tulee taipalsaarelaisia.

2009-01-15T16:07:00.000-08:00

Näin pääsi nyt sitten tosiaan käymään. Ostin siis Taipalsaaren kirkonkylältä 60,5 neliön rivitalokaksion (2h + k + s) ja sinne aletaan pikkuhiljaa tekemään muuttoa. Tänään kävin tekemässä lopulliset kaupat ja sain samantien avaimet, asunto kun oli jo valmiiksi tyhjillään. Teen kyllä asunnossa ensin pintaremonttia ja joudun tämän vuokrakämpänkin pitämään maaliskuun alkuun, joten täällä majaillaan vielä vähän aikaa. Mitään akuuttia remonttitarvetta uudessa kodissani ei sinänsä ole, mutta vähän nyt laitellaan kuitenkin paikkoja omannäköisiksi. Lähinnä katto maalataan valkoiseksi, yksi olohuoneen seinä tapetoidaan ja muutama muu maalataan. Lattioille ei tarvitse tehdä mitään, niissä on hyväkuntoiset laminaatit jo valmiiksi.

Takapihalla on pieni piha, jonka aion aidata keväällä. Talon takana on metsää, joten näkymät ovat kivan suojaisat ja tuolla tuntee olevansa ihan luonnon helmassa :)

Maahanmeno on päivän sana

2009-01-02T10:01:00.000-08:00

Hih, joku on varmaan käynyt treenaamassa salaa koirani kanssa maahanmenoa yön pimeinä tunteina tai sitten työpäiväni aikana. Ainakaan muuta selitystä en keksi sille, miksi Frodo yhtäkkiä on puolen vuoden treenauksen jälkeen sisäistänyt tämän ei-niin-mielekkään liikkeen äkkiä liiankin hyvin.

Otettiin siis iltalenkin jälkeen vähän tokoa tuossa pihalla. Ja kuinka ollakaan, äkkiä tuo otus tarjoaa maahanmenoa koko ajan mitä epäloogisemmissa tilanteissa! Ja ne ovat nopeita maahanmenoja, sellaisia "katsopas kuinka hyvin osaan tän liikkeen, enkö ookin hyvä?" -henkisiä. En tajua mistä tuo putkiaivo nyt tämänkin pakkomielteen kehitti. Muuten ihan huvittava juttu, mutta olisi kiva jos ne perusasennotkin taas löytyisivät. En sitten tiedä, jos onkin niin, että Frodo ei kuitenkaan ole ymmärtänyt, miksi vaadin sitä suoristamaan perusasentoa ennen palkan saamista, ja nyt se sitten yrittää ehdottaa jotain muuta?

Kyllä se kai pohjimmiltaan on niin, ettei näin reaktioherkkää ja nopeaa koiraa voi kouluttaa kovin pitkälle ilman selkeää keinoa "merkata" onnistunut suoritus tai sen osatekijä. Meillä sellaista keinoa ei ole, ainoa toimiva palkkausmuoto on leikkiminen, ja sillä ei vaan pysty palkkaamaan kovin täsmällisesti. Liikkeiden perusasioita pystyy kyllä opettamaan lelupalkalla, mutta hienosäätöön tarvittaisiin jotain hienovaraisempaa. Toistaiseksi sellaista ei ole löytynyt, kun sanoja tai naksutinta ei voi käyttää. Ja kun lisäksi vielä minä olen aivan toivottoman hidas reagoimaan siihen mitä koira tekee...

Treenin alussa ehdin jo ajatella, että hitto tämän otuksen kanssahan voisi lähteä vaikka kisoihin koittamaan, kun nyt kaikki liikkeet alkavat olla suunnilleen kasassa. Ja sitten ollaan taas äkkiä ihan eri planeetoilla. Antaisin kyllä hiukan enemmänkin kuin pennin tuon eläimen ajatuksista...

Tänään huomasin Frodon ensimmäistä kertaa kantavan sille "synttärilahjaksi" 12.12. ostamaani lelua ja hiukan nihkeästi se kelpasi repimisobjektiksi metsässäkin. Aiemminkin lelu on vaihtanut poissaollessani paikkaa, joten ilmeisesti sillä on salaa leikitty tätä ennenkin. Ei tuo otus edes enää niiiin hitaasti syttyvä ole kuin joskus aiemmin, jos verrataan että lempipallon vaihtuminen vei siltä parin kuukauden henkisen uudelleenorientoitumisen...

Kävin tänään naapurikunnan puolella katsomassa asuntoa, johon kuuluisi se kauan haaveiltu postimerkin kokoinen pihapläntti, ja lenkkimaastotkin olisivat varsin ihanteelliset... Perästä kuuluu, jos asian tiimoilta ilmenee jotain kerrottavaa.

Uutta Vuotta

2008-12-31T15:18:00.000-08:00

Frodo otti uuden vuoden vastaan melko... hmm, intohimoisesti. Aika jännää, että tuosta koirasta paljastuu vielä seitsemän vuoden jälkeen uusia puolia.

Olin siis tänään iltavuorossa, mutta koska huomennakin on iltavuoro eikä siis kiire nukkumaan, oltiin sovittu että menen töiden jälkeen käymään Pian luona. Frodoa en viitsinyt koko illan yksinolon jälkeen enää jättää yksin kotiin, joten töistä tullessani ruokin sen vain nopeasti ja sitten ajettiin Pialle. Pimeällä pihamaalla Pian koirat Papu (englanninspringeri) ja Torsti (x-rotu) ottivat Frodon riehakkaasti vastaan ja hetken aikaa juoksentelivat ympäriinsä kolmestaan, kun sitten naapurissa alettiin enemmän ampua raketteja, laittoi Pia omat koiransa sisälle. Frodo käyskenteli pihamaalla autuaan tietämättömänä raketeista siihen saakka, kunnes yhdessä kohtaa tajusi vilkaista taivaalle... ja sit läks. Koira siis "naksahti" sekunnin murto-osassa valonvälkkeestä täysin käsittämättömästi, ajattelin jo, että nyt se sitten ratkesi viimeinenkin piuha päässä... Aluksi ajattelin, että se pelkää valonvälkettä. Frodo juoksi päättömästi pihaa ympäri haukkua räkyttäen ja kun kutsuin sen luokse, se tuli jalkoihini pyörimään eikä tiennyt mitenpäin olisi ollut. Kävin polvilleni maahan ja nappasin koirasta molemmin käsivarsin kunnon otteen, että saisin kuuroon otukseeni jonkinlaisen kontaktin. Frodolla pidättyneisyys/varautuneisuus näkyy selkeimmin siinä, että se aluksi jännittää yhtäkkistä käsittelyä kovasti ja jäykistyy ihan kokonaan jos sitä esim. menee tuosta noin vain varoittamatta halaamaan tai tökkäisee varovasti johonkin kohtaan. Niinpä oletin, että tässäkin tilanteessa koira ensin jännittyisi ja jähmettyisi paikoilleen. Vielä mitä! Kun seuraava valonvälähdys näkyi taivaalla, Frodo rimpuili ja riuhtoi sylissäni samalla tavalla kuin joskus pentuna yrittäessään paimentaa jotain, mikä siis todellakin on tälle pidättyväiselle ja hiukan "käsittelyaralle" koiralle todella epätyypillistä. Tätä on vaikea selittää sellaiselle joka ei Frodoa tunne, mutta siis kun on monen vuoden ajan tottunut siihen, että koira yhtään napakammasta ja yhtäkkisestä käsittelystä jähmettyy paikalleen kuin sahapukki ja alkaa jännittää, on yhtäkkiä todella outoa yrittää pitää samaa otusta paikoillaan kun se riehuu sylissä kuin viimeistä päivää. Ihan kuin kyseessä olisi joku toinen eläin. Kun sitten päästin irti, päätön ryntäily katse taivaalle suunnattuna jatkui. Kun tarkkailin Frodoa pidempään, huomioin että se oli aivan täpinöissään, häntä heilui korkealla ja korvat olivat pystyssä. Ylikierroksilla se toki oli, mutta mikään tyypillinen pelkoreaktio tämä ei silti tosiaankaan ollut. Käyttäytyminen oli samansuuntaista kuin joskus pentuna, jolloin Frodo saattoi yrittää paimentaa intohimoisesti milloin mitäkin liikkuvaa, ilman että siihen sai mitään kohtaktia. Kaikki varovaisuus ja varautuneisuus oli tiessään ja koira täynnä uhmaa ja toimintatarmoa. Ilmeisesti se siis yritti "paimentaa" taivaalla välkkyviä valoja. Jossain vaiheessa Frodo tajusi, mistä suunnasta pihaa ympäröivän aidan takaa raketit lähtivät, ja sitten se olikin jo pakko laittaa kiinni, sillä se olisi suurin piirtein kai mennyt puolitoistametrisestä puuaidasta läpi... siltä ainakin uhkaavasti näytti.

Vaikka tuo nyt ei mikään ihan "terve" reaktio ollut, niin silti todella mielenkiintoista ja tavallaan postiivistakin nähdä, että koira pystyy innostumaan jostain asiasta niin, että se unohtaa kokonaan varautuneisuutensa ja heittäytyy sitä vastoin kovaksi ja vähän rämäpäiseksi.

Onnellista Uutta Vuotta kaikille!

Talven kynnyksellä

2008-12-29T15:10:00.000-08:00

Tässäpä aluksi muutama marraskuun lopussa mökillä palloleikkien yhteydessä otettu kuva.

"Heitä jo se pallo!"

Tässä asennossa jaksaisi kytätä vaikka koko päivän

Vuosi on taas vaihtumassa ja koirakin jälleen vuoden vanhentunut, seitsemän vuotta tuli siis herralle ikää täyteen 12. päivä. Joulua vietettiin rauhallisissa merkeissä joskin paikasta toiseen singahdellessa, minulla oli kolme päivää vapaata ja siinä ajassa täytyi tietenkin velvollisuudentuntoisesti yrittää nähdä kaikkia sukulaisia. Aattoa vietimme Frodon kanssa isäni perheen luona, ja jotenkin tyypillisesti kaikissa valokuvissa molemmat koirat (Frodo ja pohjanpystykorva Valo) piileskelevät milloin missäkin nurkassa sivussa hälinästä, Frodo enimmäkseen pöydän alla. Aika paljon olen tuota koiraa "joutunut" nyt mukana pitämään milloin missäkin reissatessa, sillä äitini Lemille muuton jälkeen en ole jaksanut sitä aina sinne lähteä kuskaamaan hoitoon. Isäni 50 -vuotispäivilläkin Frodo oli joulukuun alussa mukana, ja ihan suht stressittömästi siitäkin selvisi.

Koulutuspuolelta sellainen juttu, että uskallan viimeinkin sanoa, että perusasennot alkavat näyttää paljon paremmilta! Jotain siis tänäkin vuonna opittu, bonuksena vielä se nopea maahanmeno, joka myös alkaa olla hallussa. Perusasentoihin on auttanut aika paljon se, että olen yksinkertaisesti palkannut Frodoa tasan oikeasta kohtaa, enkä heittänyt lelua sen eteen, jolloin koira syöksähtää eteenpäin ja tämän seurauksena tietenkin oppii kaiken kaikkiaan seuraamisessa edistämään. Nyt koiraa voi myös pyytää korjaamaan perusasentoa, ja se ainakin jossain määrin ymmärtää mitä siltä haen.

Käytiin lääkärissä

2008-10-03T11:47:00.000-07:00

Jooh. 80 euroa köyhdyin taas. Frodo on ilmeisesti ruokavaliojuttujen vuoksi oireillut tällä viikolla ja hiukan jo aikaisemminkin hyvin monella tavalla, on ollut iho-ongelmia, ripulia, silmätulehdus ja nyt viimeisimpänä hyvin punoittava ja ärtynyt oikea korva. Siis kaikkia noita klassisia allergiaoireita joita on ollut aiemminkin, en ole viime aikoina ollut tarpeeksi tarkkana ruokavalion suhteen. Ainoastaan silmätulehdus on uusi juttu, sekin tosin vain oikeassa silmässä ja ilmeisesti jotenkin kytköksissä korvatulehdukseen.

Kävimme tällä kertaa kaupungin pieneläinvastaanotolla ell Marko Finnen asiakkaina. Viimeksi Frodo on asioinut tällä klinikalla niinkin kauan aikaa sitten kuin joulukuussa 2005 lonkkakuvien merkeissä. Normaalistihan olemme käyttäneet lähinnä yksityisten klinikoiden palveluita. Nyt ajattelin, että saan kaupungin klinikalle ajan varmaankin nopeimmin.

Frodo sai Synulox-antibioottikuurin suun kautta, Canofite -korvatipat kolmeksi viikoksi sekä vielä silmätipat kymmeneksi päiväksi. Käynnistä jäi oikein positiivinen kuva, mitään "ylimääräistä" ei koiran kanssa vatvottu vaan tehtiin minun toiveestani vain välttämätön, ja Frodokin pysyi pientä jännittyneisyyttä lukuunottamatta rauhallisena. Taidan jatkossakin hoidattaa tällaiset pienet vaivat kaupungin klinikalla.

Nothing new.

2008-09-25T11:16:00.000-07:00

No joo, eipä minulla ole oikeastaan mitään kerrottavaa. Tällä viikolla työ ja koulu (aloitin työn ohella psykoedukatiivisen perhetyön opinnot) ovat vieneet mehut niin täysin, että vapaa-aika on kulunut levätessä. Tänään olen lähinnä nukkunut ja Frodo on ollut äidin kanssa Simpeleellä. Tosi rentouttavaa olla välillä muutama tunti ilman koiraa... Sain sentään ostettua sille uuden hihnan, edellinen katosi kun unohdin sen auton katolle lähtiessäni ajamaan mökiltä Lappeenrantaan...

Sunnuntaina agilityn MM-kisoihin, sain jo lahjottua pikkuveljen ulkoiluttamaan Frodoa kun olen siellä.

Perusasentoja ja putkiaivoisuutta

2008-09-10T12:36:00.000-07:00

Tänään treenasin ihan sisätiloissa perusasentoa makupaloilla. Kyyyllä se siitä, ongelmana vaan se, että pienissä tiloissa Frodo herkästi alkaa liian varovaiseksi, varsinkin jos mie seison ja palkatessani sitten kumartelen. Tuollaisen se kokee hirveän painostavana sisätiloissa. On hirveän innokas niin kauan kuin istun itse lattialla ja teetän sillä temppuja, mutta heti kun nousen seisomaan ja yritän pyytää koiraa tiiviiseen perusasentoon, se alkaa väistellä ja kääntää katsetta sivuun. Ymmärrän kyllä toisaalta tuon, sehän ei pysty lukemaan minun ruumiinkieltäni yhtään silloin kun on ihan lähellä, ja elekielen lukeminen taas on kuurolle koiralle ainoa keino päätellä mitä ihminen yrittää sanoa.

Oltiin myös ulkona pitkästä aikaa Huhtiniemen metsässä, eikä miulla ollut edes hihnaa mukana koska tarkoituksena oli vain pissittää koira nopeasti ennen kauppareissulle lähtöä, ja pihan yli se osaa mennä autoon ilman hihnaakin, joten sen mukaan ottaminen sitten välillä unohtuu. Miulla oli sitten kamera mukana ja innostuin kuvaamaan Frodoa erilaisissa maastonkohdissa ja asennoissa, mm. kiven päällä, istumassa, makaamassa... Oli vähän harmi kun en sitten pystynyt palkkaamaan koiraa paikallaolojen jälkeen, kokeilin sitten huvikseni kameralaukun hihnalla josko jätkä innostuisi, ja sehän kävi siihen kuin sika limppuun :D Ja Frodo on siis maailman valikoivin koira lelujen suhteen, joten tämä on aika iso juttu :D

Tuosta leluvalikoivuudesta voisin kertoakin vielä yhden hauskan esimerkin. Frodollahan on siis viime aikoina ollut tasan kaksi "lelua", joilla se leikkii: oma hihna jolla palkataan tokossa, agilityssa ym., sekä mummolassa vanha keltainen kumipallo, josta on tyhjennetty ilmat. Tuota palloa se jaksaisi tuijottaa ja noutaa varmaan vaikka viikon putkeen, ja samoin roikkua tuossa hihnassa tuomiopäivään saakka. Mutta yritäpä sitten ottaa koiran kanssa repimisleikkiä rätillä, motivointipatukalla, jollain muulla narulla tms.... ei mitään reaktiota. Tai yritäpä heittää sille mikä tahansa lentävä objekti kuin juuri tuo tietty pallo, Frodo tuskin vilkaisee.

No, keltainen lempipallo sitten hajosi parin kesän aktiivisen leikkimisen jälkeen lopullisesti riekaleiksi alkukesästä. Frodo jaksoi kuitenkin vielä innostua siitä, että sille heitettiin isompia pallonriekaleita. Juhannuksena pallosta oli sitten jäljellä enää yksi isompi kappale, jonka kaverin koira ilmeisesti hukkasi metsään, ainakaan sitä ei ole sen jälkeen näkynyt. Frodolle oli jo aiemmin ostettu uusi, täysin samanlainen keltainen pallo josta oli ilmatkin oikeaoppisesti tyhjennetty, mutta johon se tähän saakka oli suhtautunut suurella ylenkatseella. Kerran se muistaakseni erehdyksessä kävi hakemassa uuden pallon kun se heitettiin hänelle, mutta pudotti sen sitten järkyttyneenä suustaan tajutessaan, että Se Ainoa Ja Oikea Pallo lojuikin hylättynä marjapuskan juurella ja häntä oli yritetty huijata surkealla näköiskappaleella.

Vanhan pallon katoamisen jälkeen Frodon täytyikin sitten ratkaista suuri ristiriita päässään: luopuako kokonaan palloleikeistä vai alentuako leikkimään toisella pallolla? Kyllähän sitä nyt vähemmästäkin kuviot sekoittuvat kun monen vuoden jälkeen vaaditaan vaihtamaan lelua, herra jumala. Muutamia kertoja Frodo vain katseli flegmaattisena kuistilta kuinka uutta palloa yritettiin heitellä sille. Lopulta ristiriitojen repimä koira sitten otti muutaman vastentahtoisen juoksuaskelen lentävän pallon suuntaan. Seuraavaksi juostiin pallon luo saakka, otettiin se kerran kokeeksi suuhun ja pudotetiin sitten masentuneena maahan. Kyllä tämä vain on Väärä Pallo, ei mahda mitään. Ja sitten lopulta, tämän ratkaisevan askelen jälkeen, alennuttuaan kerran tarttumaan väärään palloon hampaillaan Frodo päätti luovuttaa. Hyvä on, leikitään sitten, en voi elää loppuikääni ilman palloleikkejä vaikka sitä Oikeaa Palloa ei enää olekaan! Ja nyt uuden pallon perässä lennetään aivan kuin edesmenneen pallovainajan aikoina. Mutta kauan se kesti. Ehkä parin vuoden treenillä ja pehmittelyllä saisin tuon syttymään myös motivointipatukkaan?

Löytyyköhän maailmasta toista yhtä putkiaivoista koiraa? Ja pah, en usko.

Syyskuulumisia

2008-09-09T13:29:00.000-07:00

Anteeksi kirjoitustauko. Syksy on alkanut meillä ihan mukavasti. Minulla on nyt vakituinen työpaikka, mikä osaltaan helpottaa elukoidenkin kanssa eloa, kun ei enää ole epävarmuutta tulevaisuudesta tältä osin. Autokin meni vaihtoon, kuten pidempään on ollut suunnitelmissa. Eilen sain käyttöön uuden autoni, vuosimallin 2002 farmarimallisen Fiat Marean. Koiraverkkoineen, tilavine takakontteineen ja ilmastointeineen auto vaikuttaa oikein käypäiseltä peliltä koiraharrastustenkin kannalta. On kyllä ihana ajaa vain kuusi vuotta vanhalla autolla lähes kahden vuoden ysikymppisellä Kadetilla ajelun jälkeen! Ei tule vanhaa autoa ikävä...

Tokon suhteen on välillä vaikuttanut todella hyvältä, välillä sitten epätoivo taas iskee... Seuraamista Frodo hakee lenkeillä nykyään lähes koko ajan, välillä on melkein vaikeuksia saada koiraa ollenkaan irtautumaan... Ja ylikin keittää välillä, jos palkkaa ei tule niin sitten täytyy alkaa murisemaan, hyppimään ja pomppimaan, jos se vaikka auttaisi... Nopea maahanmeno on nyt ihan hyvin hallussa, tosin minun täytyy vielä korostaa omaa elekieltäni enemmän kuin tokokokeissa olisi sallittua, mutta tämä on hyvä alku. Perusasennot tuottavat tuskaa edelleen, en saa niitä tiiviiksi millään ja tuskin koskaan saankaan. Niitä olisi helppo treenata makupalojen avulla, mutkun ei tuota koiraa kiinnosta! No, ainakin on tänä kesänä rtullut oikeasti treenattua tokoa säännöllisesti, suunnitelmallisuus vaan vielä jää vähän uupumaan...

Äidillä on ollut välillä Frodon kanssa vaikeuksia, se ihan selkeästi pyrkii hänen luonaan ollessaan pyörittämään tilanteita. Tässä nyt sinänsä ei ole kyllä mitään uutta... Harjoittelin huvikseni mökillä (siis Laikossa, mummolassa) kapeassa eteiskäytävässä kulkemista makupaloilla, tuollaisista paikoista kulkiessa kun Frodo tuppaa stressaantumaan hirveän herkästi, mikä toisaalta kyllä on kuurolta koiralta ihan ymmärrettävää. Eihän se kapeassa, hämärässä ja ahtaassa tilassa pysty lukemaan ihmisiä käytännössä ollenkaan. Aika nopeasti ne murinatkin saa pois ja koiran rauhoittumaan, kun vähän viitsii harjoitella.

Ja sitten vielä yksi hauska juttu. Frodo ja kissathan eivät normaalisti ota kovinkaan paljoa kontaktia toisiinsa, ja Frodo jopa säpsähtelee kissoja välillä jos ne esimerkiksi kävelevät vierestä sen nukkuessa tai tulevat nurkan takaa vastaan. Yhtenä iltana kuitenkin löysin Frodon ja Sulon sängystäni suunnilleen kylki kyljestä nukkumasta! Tuli otettua pari valokuvaakin tilanteesta, lisään ne myöhemmin tänne.

Vuorotyöläisen koiranomistajan elämää

2008-07-13T02:41:00.000-07:00

Olen parhaillaan yövuorossa. Frodo meni täksi yöksi äidille hoitoon nyt kun se sattui olemaan mahdollista (= äiti oli kotona), edelliset kaksi yövuoroani se on ollut ihan normaalisti kotona.

Kun asuu yksin ja tekee kolmivuorotyötä, joutuu pakostakin jonkin verran järjestelemään elämäänsä, että aikaa eläimille riittäisi. Kaikkein vaikeinta on silti aamuvuoroon herääminen ja koiran ulkoiluttaminen ennen sitä...

Meillä päiväohjelma menee yleensä niin, että aamuvuoropäivinä käytän Frodon pikaisella pissityksellä ja ruokin sen ennen töihin lähtöä, siinä kuuden jälkeen siis. Töihin menen seitsemäksi. Kotona olen kolmen jälkeen, ja tällöin mennään taas lyhyemmälle lenkille sekä mahdollisesti käydään kaupassa. Frodo on käytännössä aina paitsi kesähelteillä kauppareissut autossa mukana, sillä se rakastaa autoilua. Varsinainen pitkä lenkki tehdään sitten illalla siinä 18 - 20 välillä, ja sen jälkeen on iltaruuan aika. Jos minulla on seuraavana päivänä ilta/yö/vapaa, käytän usein Frodon vielä 22-00 aikoihin ulkona, niin saan aamulla nukkua pidempään. Frodo ei kyllä herätä minua vaikka nukkuisin puoleen päivään, mutta itselläni on parempi omatunto nukkua kun tiedän, ettei koira joudu suunnilleen jalat ristissä pidättelemään ;)

Iltavuoropäivinä ruokin ja käytän Frodon hiukan pissitystä pidemmällä, noin puolen tunnin lenkillä joskus 10 - 11 aikoihin, menen töihin yhdeksi ja palaan takaisin yhdeksältä illalla, tällöin taas tehdään keskipitkä lenkki ja sen jälkeen iltaruoka. Iltavuorot ovat tietysti koiran kannalta kurjimpia vuoroja, sillä silloin ei tosiaankaan ehdi muuta kuin tekemään pakollisimmat hommat. Aika usein Frodo on iltavuoropäivinä - varsinkin viikonloppuisin - äidilläni hoidossa.

Yövuoroon mennessä sitten käytän Frodon juuri ennen töihin lähtöä - noin 20:30 - iltapissityksellä ja ruokin sen, aamulla sitten seitsemän jälkeen aamupissitys ja ruoka. Tämän jälkeen menen itse nukkumaan ja nukun yleensä pitkälle iltapäivään - tiedän kyllä, että monet ihmiset selviävät yövuorojen välit tosi lyhyillä unilla, mutta minulta hajoaa pää jos en nuku vähintään 8 tuntia vuorokaudessa, ja sekin on periaatteessa liian vähän - jonka jälkeen mennään sitten suoraan ulos, tehdään pitkä lenkki ja mahdollisesti kauppareissu, ja sitten olen lopun iltaa Frodon kanssa kotona kunnes taas ennen töihin lähtöä on iltalenkin ja ruokinnan aika.

Tokihan koiraihmiselle olisi edullista, jos heräisi aamuisin viimeistään kello kahdeksalta vapaapäivinäkin pirteänä, heittäisi pitkän lenkin ja treenaisi sen jälkeen tokoa tai ajaisi agilitykentälle... ja tämä kaikki ennen aamukymmentä. Mutta ei, minun vuorokausirytmini on sellainen, että nukun aamuisin pitkään ja valvon illalla myöhään aina kun se on mahdollista - eli muulloin paitsi aamuvuoropäivinä. Näin kesälläkin hyvä aika treenailla tokoa on esimerkiksi 22 jälkeen illalla, silloin on jo kivan viileää...

Frodon kaltaisen melko stressiherkän koiran kannalta olisi kyllä todella hyvä, jos päivärytmi olisi säännöllinen. Mutta olosuhteet ovat mitä ovat, onneksi näinkin pärjätään.

Agilitya pitkästä aikaa

2008-07-10T09:21:00.000-07:00

Käytiin taas noin vuoden tauon jälkeen kokeilemassa agilitya LAU:n harrasteryhmässä, kun nyt viimein sain jäsenmaksun maksettua. Viime kesänähän emme käyneet juuri ollenkaan treeneissä, 2006 kesällä sen sijaan harrastimme sen kerran viikossa telinevalmiiden maksien ryhmässä, ja sitä ennen taustallamme on hyvin epäsäännöllistä harrastelua Parikkalan koiraharrastajien agilityryhmässä, välissä parin vuodenkin taukoja.

Meni taukoon nähden ihan kivasti, Frodo on edelleen vähän epävarma ja hidas jos radalla on yhtään enemmän pyöritystä, minä taas en todellakaan pysty juoksemaan, ohjaamaan ja vielä seuraamaan koiran menoa samaan aikaan. Jos edes siitä juoksemisesta selviäisi. Viimeinen harjoitus oli teknisesti aika helppo, kokonaan samalta puolelta ohjattava radanpätkä, jossa oli puomi, kaksi putkea ja viisi aitaa, ja se meni meiltä jo ihan hyvin ja vauhtiakin alkoi (koirasta!) löytymään. Harmittaa kyllä tämä oma epäliikunnallisuuteni, pitäisi tehdä asialle jotain (huomenna pyörällä yövuoroon? Ei jaksa!).

Nyt aion kyllä hankkia LAU:lta sen avaimen kontille ja käydä loppukesän AKTIIVISESTI itsekseni treenaamassa! Ensimmäiset tavoitteet ovat viimein se keppien kunnollinen opettelu, ja sitten koiraan vauhtia, innostusta ja itsevarmuutta lyhyillä ja melko suorilla radanpätkillä. Jos vaikka joskus päästäisiin möllikisatasolle asti...

Tokoilua

2008-06-29T08:34:00.000-07:00

Juttelin tuossa muutama päivä sitten Frodon kasvattajan Suskun kanssa ja sain taas uusia vinkkejä tokotreeneihin.

Suurimmat ongelmat jotka estävät tällä hetkellä kisoihin lähdön ovat huonot perusasennot ja maahanmenot. Paikallaoloissakin (sekä varsinainen paikallaolo että seisomaan jääminen) on harjoittelemisen varaa, mutta ne eivät sinänsä ole mikään ongelma,ts. tiedän, että ne korjaantuvat harjoittelemalla. Perusasentojen ja maahanmenojen suhteen sen sijaan en edes ole keksinyt, miten niitä vielä voisi harjoitella.

Maahanmenoissa on varmaankin se ongelma, että olen liikaa panostanut siihen, että koira jää maahan eikä nouse ilman lupaa. No, ehkä pitäisi kuitenkin myös opettaa se menemään maahan nopeasti. Nyt ollaan sitten siirrytty harjoittelemaan nopeaa maahanmenoa ja vapauttamaan koira heti kun se on mennyt maahan, näin saadaan liikkeeseen nopeutta. Maahanmenemistä ja siellä pysymistä treenataan siis tavallaan erillisinä liikkeinä. Susku neuvoi harjoittelemaan maahanmenoa niin, että koira käsketään maahan ja heitetään sille heti perään sen mentyä maihin makupala, jolla se siis saman tien vapautetaan. Itse kokeilin tätä lelun kanssa, ja toimi kyllä ihan lupaavasti. Frodo alkoi tosi nopeasti melkeinpä tarjoamaan maahanmenoa, tosin usein se menee vain puoleen väliin ja katselee minua sen näköisenä, että eikö tämä jo riittäisi.

Perusasentojakin pitäisi harjoitella enemmän makupalojen kanssa. Minähän käytän nykyään lähes 90 prosenttisesti lelua Frodon palkkaamisessa, pitäisi kyllä muistaa ne makupalatkin, sillä niillä saa liikkeisiin tarkkuutta siinä missä lelulla nopeutta ja innokkuutta. Nykyäänhän Frodo tulee aina luokse kutsuttaessa takaa sivulle vaikka en edes pyytäisi, joten siinä mielessä se on sisäistänyt liikkeen hyvin. Pitäisi vaan saada se tulemaan edes suunnilleen oikealle paikalle ja suoraan...

Huomenna maksan LAU:n jäsenmaksun, ja sitten pitäisi uskaltautua harrasteryhmän agilitytreeneihin taas pitkästä aikaa...

Sinisilmäinen kummajainen tarkemmassa esittelyssä

2008-06-19T05:42:00.000-07:00

Ollaanpa nyt johdonmukaisia. Näin alkuun ajattelin jatkaa valottamalla Sinisilmäisen Kummajaisen taustaa ja historiaa hiukan tarkemmin. Ja kuvien kera. Siltä varalta, että joku kokonaan meille uusi tuttavuus sattuisi lukemaan tätä.

Frodon ja minun tiet kohtasivat siis ensimmäisen kerran lappeenrantalaisessa eläinkaupassa helmikuussa 2002. Olin 17-vuotias lähes täysin rahaton lukiolainen ja etsin omaa koiraa. Sekarotuista, roturisteytystä, tai sitten värivirheellistä jostain kivasta rodusta. Bordercollieista olin hyvin innostunut, mutta epäilin mahdollisuuksiani koskaan saada sellaista. Sattumalta ajauduin kuitenkin netin kautta yhteyksiin lappeenrantalaisen kasvattajan kanssa (en silloin vielä asunut itse Lappeenrannassa), jolla oli sinisilmäinen kahdeksanviikkoinen bordercollien urospentu jäljellä viiden pennun pentueesta. No, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kyseenalainen seikka oli se, että pennun epäiltiin olevan kuuro. Juttelin kuuroudesta erään kuuron bordercollien omistajan kanssa, ja sain rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta. Samoin Frodon kasvattaja otti yhteyttä useisiin kasvattajiin ja kuurojen koirien omistajiin, tutkimme asiaa ja selvittelimme, yritimme ennakoida mahdollisia ongelmia.

Ja niin Frodo sitten muutti meille 25.2.2002.

Pentuaika meni varsin ongelmitta, joskaan minä en tiennyt koiran kasvatuksesta juuri mitään - vaikka meillä olikin lapsuudenkodissa ollut koira - ja nyt tekisin miljoona asiaa eri tavalla. Suurempia ongelmia kohtasimme sitten kun Frodo täytti vuoden. Kasvaessaan reipas ja aktiivinen pentu näytti muokkautuvan erittäin herkäksi, nopeasti reagoivaksi ja suhteellisen teräväksi aikuiseksi. Meillä oli vaikeaa. Pahimmillaan Frodo näykki erittäin herkästi pienimmästäkin ärsykkeestä, se oli lähestulkoon pelkoaggressiivinen ja erittäin epävarma. Enkä minä osannut olla tarpeeksi johdonmukainen sen kanssa.

Lukemattomien käsittelyharjoitusten ja siedätyksen jälkeen palikat koiran päässä näyttivät löytävän taas jonkinlaista järjestystä. Harrastimme omaan tyyliimme agilitya ja tokoa, mutta siinä sivussa perustottelevaisuus oli edelleen suurin kompastuskivemme. Esimerkiksi luotettava luoksetulo alkoi Frodolla olla hallinnassa vasta noin 4-vuotiaana. Nykyään sitä voisikin sitten pitää irti melkein missä vain.

Frodo on nykyäänkin "yliherkkä" ja paineistuu todella nopeasti. Se haukkuu vähän mutta murisee paljon. Kuuroille koirille on ilmeisesti tyypillistä tavallaan "liioitella" ääniä koska ne eivät itse kuule aiheuttamaansa ääntä. Muiden koirien kanssa Frodo kuitenkin tulee hyvin toimeen ja käyttäytyy laumassa yleensä todella fiksusti - ei haasta riitaa eikä tuppaudu liian lähelle, mutta suhtautuu kuitenkin muihin positiivisen uteliaasti. Toisista uroksista se ei aina tykkää. Muiden eläinten, kuten kissojen ja kanien kanssa Frodo tulee myös hyvin toimeen. Sisällä se on todella huomaamaton koira, ulkona metsässä juostaankin sitten tuhatta ja sataa.

Frodo on luonteeltaan erittäin putkiaivoinen. Se esimerkiksi leikkii vain muutamalla tietyllä lelulla, mutta niillä sitten sitäkin enemmän. Mökillämme sillä on vanha, tyhjiin vuotanut ja haljennut muovinen pallo, jota se jaksaisi noutaa vaikka koko päivän. Frodolle on ostettu monta uudempaakin palloa, sillä sitä vanhaa ja risaa ei jaksa heittää kovin kauas, mutta se on vain siitä yhdestä pallosta kiinnostunut. Tällaisia kummallisuuksia Frodon luonteessa on paljon.

Frodolla on myös jonkin verran paimennusviettiä, se esimerkiksi jahtaa varjoja ja on äärimmäisen kova tuijottamaan tyypillisen bordercolliemaiseen tapaan. Sen tuijotus onkin poikkeuksellisen hätkähdyttävä ja intensiivinen sinisten silmien vuoksi!

Mutta nyt me lähdetään juhannuksen viettoon...

Alku

2008-06-17T14:02:00.000-07:00

Hei kaikki kuvitteelliset lukijamme. Tämän blogin päähenkilö on rakas koirani, tällä hetkellä melko tarkalleen 6,5 -vuotias bordercollie Story Goes White Coffee eli tutummin Frodo.

Aiemmin olen kertoillut Frodon kuulumisista varsinaisilla kotisivuillani osoitteessa http://www.firmala.fi/~sarantha2 , mutta koska jyrsijäkasvatus ja lukuiset muut nelijalkaiset ystäväni ovat vieneet tuolta suurimman osan tilasta, ajattelin selkeyttää systeemiä ja siirtää Frodoon liittyvät asiat tänne. En nimittäin usko, että kaikkia nimenomaan koiria harrastavia tuttujani kiinnostaa lukea, kuinka monta talvikkopoikasta meille onkaan syntynyt tai kuinka monennella antibioottikuurilla Alma-kani on puolen vuoden sisällä. Tämä nurkka internettiä on siis omistettu pelkästään Frodolle, niinkuin ne kotisivutkin alunperin.

En edes haaveile voivani käyttää tästä blogista nimitystä "treenipäiväkirja", sillä vaikka Frodon alunperin mukamas harrastuskoiraksi hankinkin, me emme *köh* juurikaan treenaa. Kuusi vuotta itkua ja hampaidenkiristystä ovat näyttäneet, että en vaan osaa, prkl. Kyllä me edelleen harrastetaan (ja esimerkiksi tokon perusasentoja olen tässä harjoitellut vähän joka metsälenkillä viimeisen vuoden ajan, että päästäisiin kisoihin ennen koiran 10 -vuotissynttäreitä, mutta eipä siitäkään mitään ole tullut), mutta hyvinhyvin omalla mittakaavallamme. Jos vaikka tänä kesänä tulisi käytyä pari kertaa agilityssa.

Täältä tulee siis löytymään sekalaisia raportteja nelijalkaisen paimensielun arkielämästä, sekä todennäköisesti runsaasti turhautunutta ihmettelyä siitä, mitä tuon otuksen päässä pohjimmiltaan liikkuu. Se kun ei ole mikään ihan yksinkertainen koira.